Jokaisen teehetken takana on tarina. Nautinnollinen juoma itsessään on tarina. Sen jälkeen tulee lisää uusia kokemuksia – ja tarinoita. Makuja. Ystäviä. Kaipuuta.
Vaikka teekupin äärellä minusta tuntuu, että aika pysähtyy ja elämä siirtyy siihen kuplaan, riittää noita tarinoita kerrottavaksi. Vaikka kokonaiseksi kirjaksi saakka.
Muistan vieläkin, kun nautin ensimmäisen jasmiiniteen Okinawalla tai kun kävin Sri Lankassa teeplantaasilla ja päädyin melkoiseen teehiprakkaan. Kun koin hämmentävän minttuteehetken Marokossa tai hurmaannuin Suomen kauneimmasta teehuoneesta Suomenlinnassa.
Teehetket inspiroivat minua, tapahtuivatpa ne missä päin tahansa maailmaa. Mutta ne kaikkein rakkaimmat teehen liittyvät muistoni olen saanut kokea Japanissa. Siellä olen myös päässyt oppimaan tärkeitä asioita teestä.
1. Oikeat astiat ja lämpötila
Teen valmistamisessa merkityksellinen seikka on veden lämpötila. Minäkin olin valmistanut monta kertaa aiemmin suosikkiteeni väärin ja saanut siitä liian kitkerää, koska olin keittänyt veden liian kuumaksi.
Vaikkapa eri senchalaadut voivat vaatia eriasteisia lämpötiloja, jotta teen paras ominaisuus tulee esiin.
Lämpötilan lisäksi myös teeastioilla on merkitystä teen makuun, ja tietenkin haluan nauttia teeni kivasta astiasta. Teepannukin saa olla kaunis ja toimiva; hyvässä pannussa on reunoille laitettu sihtiverkko, joka estää pienimpienkin teenlehtien valumista kuppiin.
Esteettisillä valinnoilla saa teehetkestä puolestaan miellyttävämmän. Mutta määrä ei korvaa laatua ja vähemmän on yleensä enemmän.
Pieni teekuppi ja pannu pidentävät nautintoa, koska silloin teetä nauttii hitaammin ja sitä arvostaakin (kenties enemmän kuin vaikkapa kädessä olevaa puolen litran take-away-teetä).
Ja sitten se teen kaataminen kuppeihin. Siitä ja Japanissa oppimistani kaatoasioista olen kirjoittanut aiemmin muun muassa täällä.

2. Hetken kauneus
Olen teekupin äärellä ehkä paras versio itsestäni. Olen kiinnostunut edessä olevasta juomastani sekä mahdollisista seuralaisistani, ja olen keskittynyt juuri kyseiseen hetkeen.
Aika on pysähtynyt ja kaikki muu katoaa ympäriltäni. Tee ikään kuin peittää kaiken muun, mutta tuo esiin mukavimmat puolemme. Teeseremoniassa opin, että se on samaan aikaan kommunikaatiota muiden kanssa ja tietoista läsnäoloa, mutta myös rauhallisuutta ja harmoniaa. Itselleni se voi olla myös meditaatiota.
Ainakin se on ”ichi go, ichi e” -hetki. Ainutlaatuinen kerta, ainutlaatuinen mahdollisuus.

3. Inspiroivat teeihmiset
Mikään ei vedä vertoja japanilaiselle teelle – ei varsinkaan Japanissa nautittuna. Mikään ei vedä vertoja myöskään teeihmisille, jotka ovat aidosti kiinnostuneita minun tapaani tästä “vihreästä kullasta”.
He ovat intohimoisia ja kiinnostavia persoonia, joilta olen oppinut paljon ja toivottavasti saan oppia tulevaisuudessakin. Heidän seurassaan ei ole koskaan tylsää. Heidän seurassaan pääsee tutkailemaan syvästi omaa sisintään myös ulkopuolisin silmin; tämä on monimutkaisesti selitetty.
Mutta sellaisiakin nämä teejutut ovat toisinaan: näyttävät simppeliltä ja vaativilta samaan aikaan, mutta oikeasti ovat täydellisen riisuttuja sekä erittäin kauniita hetkiä. Niissä tärkeintä ei loppupeleissä olekaan teekupin esteettisyys eikä oikea kaatotekniikka, vaan se, että ympärillä on mukavaa seuraa ja että myös nuo seuralaiseni nauttivat teehetkestä. Jos joku juo mieluummin liptonia kuin japanilaista vihreää teetä, sallittakoon se hänelle.
Ja ennen kaikkea olen huomannut, että tilanteet, ihmiset sekä mielipiteet muuttuvat koko ajan: ehkä ensi vuonna opin jotain todella olennaista ja uutta taas teestä ja se nousee ykkösasiaksi. Tänään arvostan erityisesti näitä yllä mainitsemiani asioita, joita olen saanut kokea erityisesti Japanissa.
Vähän samalla fiiliksellä toimin uusien teemakujen kanssa. Vaikka juon oikeastaan melkeinpä aina vain vihreää (japanilaista) teetä, suosikkiteeni vaihtelee tilanteen mukaan. Se voi olla täysin uusi tee minulle tai se voi olla vanha tuttu, joka sopii hyvin juuri siihen hetkeen. Keväällä on kiva juoda raikkaita uuden sadon juomia, kun taas talvella lämmittävät kivasti muun muassa hojicha ja genmaicha.
Mitä teetä sinulla on tänään kupissasi?







