Parasta Japanissa ovat ihmiset. He kaatavat juoman ensin muiden lasiin. He kertovat rukoilevansa turvallisen kotiinpaluun puolesta. Heitä minä rakastan!
Asakusa – temppeleiden ja teen ystävän suosikkialue Tokiossa
Asakusa on tällä hetkellä ehdottomasti yksi suosikkialueistani Tokiossa. Siihen liittyy niin paljon muistoja – ja tietenkin loistavia tee- ja sushipaikkoja sekä temppeleitä.
Senchan lähteillä Saitamassa – teemuseo ja retrohenkisiä kauppoja
Tokiosta pääsee reilussa puolessa tunnissa Saitaman teealueelle, josta löytää pienyrittäjien söpöjä myymälöitä ja jossa pääsee keväisin poimimaan teenlehtiä itsekin.
Sala´tee´kapakka A Drop Tokion Kuramaessa
Bettana-sanin A Drop -teehuone sijaitsee vanhan opetuslaitoksen toisessa kerroksessa. Sisustus on vintagea ja levysoittimella pyörii hiphop.
Tokion paras tempura – mutta kuinka kauan sitä jaksaa jonottaa?
Jonottaisitko sinä kolme tuntia ravintolaan? Kyllä, niin tehdään Tokiossa. Kävin tällä viikolla syömässä pienessä ravintolassa, jossa on sisällä 13 istumapaikkaa – ja johon joutuu jonottamaan kolme tuntia.
Mistä muistan joulun 2022?
Tokion auringosta, ruskasta ja övereistä kausivaloista, joita voi ihastella ympäri kaupunkia. Täydellisestä illallisesta paikallisessa izakayassa, joka on erikoistunut tonnikalaan.