Vuoden takaisia tunnelmia maaliskuulta 2021 on vaikea sanoittaa yhdeksi järkeväksi ajatukseksi. Ne ovat kuin levottomasti vellova möhkäle iloa ja jännitystä. Toivoa ja pelkoakin uudesta – sekä vanhan tutun paikan ottamista haltuun.
Tämä kulunut paluumuuttajavuoteni on mennyt vauhdilla. Viuh ja vauh! Tuntuu kuin vasta muutin tänne Ouluun ja aloitin uuden työni. Muutamissa postauksissani olen keskittynyt paluumuuttooni, mutta mitään päiväkirjaa en ole asiasta pitänyt. Vaikka olisi ehkä pitänyt.
Nyt innostuin listaamaan asioita, jotka ovat muuttuneet vuoden aikana tai joita Oulu on tuonut elämääni. Eivätkä kaikki ole ihanaa hehkutusta, vaikka suurimmalta osin ovatkin positiivisia juttuja. Mutta tosiaan, sen verran paljon päähäni putkahti asioita, että jouduin lopussa jo vähän hillitsemään listaamista.
Melko paljon sitä olen saanut uutta kokea menneenä vuotena. Jännää on nähdä, mitä toinen paluumuuttajavuosi Oulussa tuokaan eteeni ja mistä löydän itseni vaikkapa vuoden päästä.
- En ole omistanut lähiliikenteen kuukausikorttia vuoteen, kun aiemmin se oli vakiostos. Onnikalla olen nyt matkustanut täällä Oulussa vuoden aikana kolme kertaa. Mutta jos täällä menisi metro, kulkisin sillä varmasti pari pysäkin väliä töihin ainakin silloin, kun on jäätävät pakkaset ja rankkasateet.
- Sen sijaan olen ajanut melko paljon autolla, mitä en aiemmin tehnyt lainkaan Helsingissä. Lainaan ainakin yhtenä päivänä viikossa vanhempieni autoa.
- Autolla pääsee tietenkin automarketteihin. Niissäkään en aiemmin juuri käynyt. Silti ne tuntuvat täälläkin vielä melko eksoottiselta. Aikaa menee myös valikoiman (ja pienesti ympärillä shoppailevan kansan) ihmettelyyn enkä vielä ole niihin tottunut, vaikka enemmän olen niissä käynyt kuluneen vuoden aikana kuin koskaan aiemmin.
- Alepa. En vieläkään muista aina, että täällä Oulun seudulla se on Sale. Ja että Salet eivät ole auki keskiyöhön saakka. Myöhäisen koiralenkin aikaan keskustasta ei löydy avoinna olevia ruokakauppoja. Pakko käydä ruokakaupassa kotimatkalla tai erikseen illemmalla. Pienemmissä kaupoissa asiointi näyttää sopivan tähän Oulu-moodiini paremmin.
- Olen alkanut käydä saunassa melkein säännöllisesti viikon–kahden välein. En vieläkään koe olevani saunaihminen. Mutta tilanteet ja mielipiteet muuttuvat, sen olen huomannut. Nyt ne ovat siirtyneet ainakin asteen verran saunomisen riemujen puolelle. Se vaikuttaa paljon, että asuintaloni ylimmässä kerroksessa on kiva sauna. Mutta asiaan vaikuttaa myös se, että Oulu tuonut ehkä hippusen verran enemmän vapaa-aikaa sekä rauhoittanut aiemmin ylikierroksilla käyvää mieltäni. Maltan istua saunassa nyt ehkä viisi minuuttia, mutta lopun ajan saunavuorollani teen mielelläni muun muassa erilaisia kasvohoitoja sekä jalkakylpyjä.
- Netflix ja muun viihteen nauttiminen. En enää katso ohjelmia pikakelauksella enkä yritä pysyä uusimpien sarjojen tai tärkeiden uutisten perässä. En myöskään ajattele, että television katseleminen olisi ajanhukkaa. Katson eniten japanilaisia sarjoja ja haluan katsoa ne normaalinopeudella, että oppisin niistä kieltäkin.
- Entiseltä pomoltani opin, että lounastauko etätöissä on hyvä hetki katsoa jakso lempisarjasta. Kyllä se on Oulun rennomman elämän aiheuttama ilmiö tämä, että heitän välillä aivot narikkaan Netflixin avulla – myös etätöissä lounastauolla. Äänikirja on toinen hyvä vaihtoehto.
- Televisioon liittyen vähän muutakin: eli on aika ihanaa, kun kotona on mukava sohva. Ei tarvitse katsoa aina Netflixiä sängyllä. Sohva on myös hyvä vieraita varten. Kymmenisen vuotta meni hyvin ilman sohvaa, mutta nyt kyllä hehkutan kotisohvaani. Vieraatkin tykkäävät.
- Kyläily on osittain mutkattomampaa täällä Oulussa, jossa ihmiset eivät tunnu niin kiireisiltä. Vai johtuukohan tämä pitkästä korona-ajasta, jolloin ihmiset kaipaavat jo enemmän kyläilyä?
- Joskus saatan makoilla sohvalla tekemättä mitään ja kuunnella koukuttavaa äänikirjaa. Huh, kuinka eksoottista tämäkin. Kirjoja on tullut nyt kuunneltua myös Oulun työmatkoilla ja koiralenkeillä enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen Oulun-elämääni en juuri jaksanut keskittyä äänikirjoihin, en varsinkaan kotona makoillen.
- Viikonloppuvierailut vanhempien luona. Tai joskus ex tempore viikollakin. Se on kivaa, kun sellaiseen ei ollut aiemmin mahdollisuutta. Eikä siihen, että voi lainata sitä autoa tai että äiti tekee ruokaa ja laittaa sitä joskus kotipakettiin. Kyllä, olen yli nelikymppinen itsenäinen nainen, mutta silti otan mielelläni välillä vastaan äidin tekemää ruokaa. 😀
Voin puolestaan soittaa isälle, kun tarvitsen kotona sähkömiestä. Ja mikä parasta, koirallani on kaksi kotia ja se voi olla kiireisten työviikkojeni ajan vanhemmillani. - Tykkään ehkä aavistuksen verran taas enemmän talvesta. Olen aiemminkin maininnut, että koirani iloitsee talvipäivistä suunnattomasti ja sitä riemua on ihana katsella. Mutta on ollut paljon enemmän kunnon talvipäiviä, joiden ansiosta ei ole tarvinnut pestä rapatassuja. Myös superliukasta eli nastakenkäpäiviä on ollut täällä vähemmän kuin koskaan, mutta niidenkin aika on edessä vielä tänä talvena. Sen sijaan merinovillakerrasto-, karvalakki- ja untuvatakkipäiviä enemmän. Mutta kyllä odotan taas tennarikelejä sekä kevään valoa ja lämpöä. Ensilumi tuli jo syyskuussa 2021, joten talvi on tuntunut pitkältä.
- Olen panostanut nukkumiseen. Uusi työ on vienyt epämukavuusalueelle ja opettanut paljon, mutta se on myös ollut vähän väsyttävää. Olen tajunnut, että en olekaan (ainakaan enää) se 5–6 tunnin yöunilla jatkuvasti pärjäävä tyyppi. Että mieluusti monta tuntia lisää unta ja tehokkuus paranee sekä elämä hymyilee enemmän. Ja annan itselleni luvan ja aikaa nukkua. Nyt pandemia-aikana siihen on ollut eri tavalla mahdollisuuskin, kun etäpäivinä voi nukkua vaikka kello 8.45 saakka. Mutta kyllä Oulun rauhallisella tahdillakin on ollut osansa siihen.
- Tutun tutun tuttu. Kun muutin Ouluun, ihmiset näyttivät täällä vierailta ja minusta tuntui, että tunnen vain pienen määrän ystäviä entuudestaan täältä. Toki ne tärkeimmät ihmiset riittävät!
- Mutta nyt olen vuoden aikana tutustunut moneen uuteen oululaiseen sekä tänne muuttaneeseen kansainväliseen osaajaan ja nähnyt vanhoja tuttuja. Keskustassa ei voi olla törmäämättä tuttuihin ja niitä moikkaustuttuja tulee koko ajan lisää. Puheliaat oululaiset ovat kyllä niin mahtavia. Ja etenkin töiden kautta olen saanut huomata, kuinka kansainvälinen kaupunki Oulu onkaan. Vuosi sitten en edes osannut kuvitella moista.
- Vuosi sitten ajattelin, että joudun varmaan tekemään useita shoppailureissuja Helsinkiin – jossa olin tykästynyt tiettyjen vaate- ja asustebrändien liikkeisiin. Eikä niitä löydy Oulusta.
Korona-aika ja pienempi palkka ovat osaltaan hidastaneet ehkä tätä shoppailuintoani, mutta syynsä on myös työpaikkani vierestä löytyvällä suosikkiliikkeelläni. Kuresta löytyvät kaikki rakkaimmat suomalaismerkit niin kivasti laitettuna, etten muualle enää halua shoppailemaan. Joskus on toki kiva käydä myös Ideaparkissa, Valkeassa ja Zeppeliinissä. - Tykkään edelleen kivoista vaatteista, mutta kyllä Oulun talvessa toppa-asu kitkapohjasaappaineen on vaan must! Kohta olen asunut mustassa toppapuvussa puoli vuotta putkeen. Enkä ehkä koskaan aiemmin ole käynyt vaikkapa keskustassa ostoksilla tai kahvilla näin usein toppalookissani (enkä tarkoita nyt pelkästään ruokaostoksilla käymistä).
- Lookista puhuttaessa: 12 vuoden otsatukkalook on hävinnyt ja tällä hetkellä kasvatan otsista pois. Katsotaan, kuinka kauan into kestää. Puolen vuoden aikana joka toinen päivä olen kaivannut skarppia otsatukkaani, mutta totuus on, että Oulun viimassa ja pakkasessa se ei pysy skarppina.
Kaipaan myös ihoa, joka ei talvella kuivu ja hiuksia, jotka kasvaisivat nopeammin. En ole koskaan aiemmin joutunut ostamaan kosteusvoidetta, enkä näin paljon kosteuttavia hiusöljyjä kuin Oulun-talvena. Oma hauskuutensa on tutustua tuohon genreen, mutta tämän olisin voinut skipata tästä vuodesta. - Kevättalven valo on päihdyttävää. Se on sitä joka vuosi, mutta erityisesti tämän Oulun vuoden jälkeen luonnon valo on ihanaa. Kesän valoisuus on puolestaan maagista. Silloin päivät tuntuvat loputtomilta. Iltakymmeneltä voi istua puistossa auringonvalossa ja energiaa on vaikka mihin. Ah, enpä vähän jo haluaisi niihin tunnelmiin taas!
- Talven pimeys puolestaan on jotain kamalaa. Mutta jo tammikuussa on ihana huomata, kuinka nopeasti valon määrä taas kasvaa. Viime vuonna maaliskuu meni niin nopeasti muuttopuuhissa ja aloittaessa uudet työt, että en muista siitä kuin järjettömät pakkaset, linnun laulun keskustassa ja nopeasti lämpenevän parvekkeeni.
- Urbaani luonto alkaa melkein kotiovelta. Siitä nauttiakseen ei tarvitse tarpoa pitkään. Merenrantaan pääsen kävellen kymmenessä minuutissa; sieltä näkee myös revontulia hyvällä tuurilla. Joenrantareitit ovat myös hurmaavia, kuten keskustan liepeillä olevat saaret. Hupisaaret ja Ainola muodostavat Oulun oman keskuspuiston, joka kätkee monenlaista aktiviteettia ja kauneutta ympärilleen jokaisena vuodenaikana. Ja kivoja puistoja löytyy pitkin kaupunkia.
- Paikalliset museot ja galleriat ovat tulleet ihmeen tutuksi. Niissä on kiva piipahtaa vaikka koiralenkillä. Ja erityisesti taidemuseon palvelu on ensiluokkaista: voin jättää koirani lipunmyyntiin henkilökunnan hoitoon ja tutustua näyttelyihin rauhassa. Kaipaan silti koko ajan jotain sellaista juttua, jota voisin itse tehdä säännöllisesti käsillä, vaikka mielelläni nautin myös taiteen katselemisesta. Voisikohan ensi vuosi tuoda jotain uutta luovaa elämääni?
- Toisinaan ikävöin niitä Helsingin vaatekauppoja, laajempaa kulttuuritarjontaa, monipuolisempia ravintolapalveluita ja varsinkin japanilaista ruokaa, japanilaista teetä tarjoavia kahviloita, halvempia ja paremmin saatavilla olevia kosmetologipalveluita, tanssikouluja, joukkoliikennettä… Mutta kaikki nuo jutut jäävät selvästi toiseksi, sillä eniten toki kaipaan etelän ystäviäni. Ja koska tapahtumia on vähemmän, niin aikaa on jäänyt Oulussa rauhallisemmalle elämälle ja uusille kokemuksille, kuten saunalle ja elokuville ilman pikakelausta.
- Mutta siis, onneksi on heitä. Ystäviä, jotka tekevät paikasta rakkaan ja olon kotoisaksi, olipa sitten missä tahansa. Heitä on täällä Oulussakin ja heitä oli aina ikävä ennen tänne muuttoani. Nyt olen onnellinen ja kiitollinen, että saan nauttia taas oululaisystävien seurasta livenä.
Ja hei, ystävien luo pääsen nyt kylään melkeinpä 10 minuutissa. Tai mihin tahansa pääsee Oulussa 10-15 minuutissa. Ei ole ruuhkia ja parkkipaikka löytyy helposti.
Jos haluaa nähdä ystävää 100 kilometrin päässä, niin sekin onnistuu, varsinkin jos on auto käytettävissä. Voi käydä vaikka päiväkahvilla Lapissa, eli Kemissä moikkaamassa kaveria – eikä se ole mikään iso juttu. Kyllähän tuolla pääkaupunkiseudullakin tuli välillä matkustettua tunti yhteen suuntaan julkisilla vaikkapa kaverin tai koiranhoitajan luo. - Työstäni vielä, että se on myös tuonut paljon uutta energiaa, motivaatiota ja äänekästä naurua elämääni. Työkaverini ovat mielettömän hauskoja ja inspiroivia, kuten ovat merkitykselliset työtehtäväni. Työpäivät ovat niin erilaisia ja vauhdikkaita, että Oulun-vuosi on kulunut hujauksessa suurimmaksi osaksi niiden vuoksi. Vuosi sitten jännitti paljon, sillä hyppäsin täysin uuteen niin työyhteisön kuin työn sisällön suhteen. Se osoittautui varsin kannattavaksi hypyksi. Onkohan mikään kuherruskuukauteni koskaan kestänyt kokonaista vuotta? Nyt on ollut sellainen fiilis aina sieltä viime vuoden maaliskuusta lähtien.
Kiitos Oulu, ystävät, perhe ja työyhteisö. Täällä #asteenverran paremmassa kaupungissa on ihmisen hyvä elää.
