Oulun rautatieaseman seutu oli pitkään tylsä paikka. Viihde-elämä oli näkyvästi esillä, mutta muuten täytyi mennä monta korttelia kohti keskustaa ennen kuin alkoi näkyä jotain mielenkiintoista.
Eipä silti, Oulun ydinkeskusta on pieni ja hyppäys asemalta sinne on lyhyt.
Mutta jos juna pysähtyy asemalla vaikkapa vartiksi, ei siinä ajassa ehdi kierrosta Oulun keskustassa. Siksi on ihanaa, kun aseman lähellä on nykyisin monia kiinnostavia juttuja.
Muutama vuosi sitten Hallituskadulle avautui Kure. Se on viehättävä liike, joka on täynnä kotimaisten brändien tuotteita – vaatteita, koruja sekä sisustusjuttuja.
Kuren pistivät pystyyn paikalliset opiskelijat, ja sen kyllä huomaa valikoimasta. Kaupasta löytyy niin katu-uskottavia uutuusmerkkejä sekä vanhoja luottobrändejä. Kahdessa kerroksessa on paljon valikoimaa, mutta silti esillepano on väljää ja viihtyisää.
Olen täysin koukussa tähän liikkeeseen ja käyn jokaisella Oulun-reissulla katsomassa, mitä uutta heillä olisi nyt. Alerekistä voi tehdä hurjan hienoja löytöjä.
Samalla reissulla voi tarkistaa myös Asemakadulla sijaitsevan Aasia-marketin, joka on yksi kivoimmista etnisistä kaupoista Suomessa. Tänä vuonna avatussa kaupassa on kansainvälisiä ruokatuotteita niin Japanista, Etelä-Koreasta, Kiinasta kuin Intiasta.
Kauppa on erittäin siisti, väljä ja kuitenkin siellä on paljon eri tuotteita.
Täältä voi hakea eksoottisemmat matkaeväät, jos bussi tai juna pysähtyy Oulussa vartinkin. Samalla pääsee pikaiselle Aasian-ruokamatkalle.
4 comments
Kivat tärpit Ouluun! 🙂
Heitin sinulle reissujuttujen en ole koskaan-haasteen oman blogini puolella. Saa tarttua, jos aihe puhuttelee! 🙂
Kiitos, tartun mielelläni aina blogihaasteisiin.
Tosin nyt pääni lyö sen verran tyhjää, että täytyypä miettiä noita juttuja.
Onneksi sinulla oli kattava listaus; voisin kopioida sen melkein kokonaan. 🙂
Kivoja vikoja päiviä sinne ihanaan Japaniin! <3