Teepöhinää Handunugodassa, jossa maistoin yhtenä päivänä 35 kuppia teetä

Arvaatteko, mitä tapahtuu, kun kofeiiniherkkä ihminen pääsee teeplantaasille? Ja kun eteen annetaan yli 30 erilaista teelajiketta maisteltavaksi?

Melkoiset kierrokset on tiedossa – teetehdasvierailun aikana ja pitkälti sen jälkeen.

Osa teepöhinöistä selittyy siitä innosta, jota koen aina teefarmeilla vieraillessani. Teenviljelijät suhtautuvat raskaaseen työhönsä niin intohimoisesti ja rakastavat lopputuotetta, kuten minäkin, teenjuoja.

Olen aiemmin vieraillut mustan ja vihreän teen plantaaseilla, mutta valkoisen teen tuotanto on jäänyt kokonaan näkemättä aiemmin. Nyt pääsin tutustumaan siihenkin, kun vierailin Sri Lankan etelärannikolla Virgin White tea -farmilla. Ennen lähtöäni neuvottelin kadulla tuk tukin hinnan, jossa oli paikallisittain suurta vaihtelua: 15–20 euroa. Sillä sain kuljettajan käyttööni viideksi tunniksi. Ensin noin tunnin ajo Handunugodaan, jossa kuljettaja odotti kolme tuntia teekierroksen ajan ja sitten köröttelimme takaisin Gallen linnoitukseen.

Handunugodassa sijaitseva plantaasi, Virgin White tea on erikoistunut valkoiseen teehen, joka poimitaan kokonaan ilman ihmiskäsien kosketusta – kuitenkin ilman koneita. Tai ainakin he markkinoivat itseään tällä tekniikalla, joka periytyy Kiinan keisarien ikivanhasta tavasta. Ennen muinoin poimijatkin olivat neitsyeitä, jotka laittoivat silkkihanskat käsiinsä ja leikkasivat teelehdet kultaisilla saksilla. Näinä päivinä poimijat käyttävät hanskoja suojellakseen teenlehtiä ylimääräisiltä tuoksuilta ja tuholta.

Aiemmin poimijat olivat neitsyeitä, jotka laittoivat silkkihanskat käsiinsä ja leikkasivat teelehdet kultaisilla saksilla.

– Mutta poimijoiden ei tarvitse olla enää neitsyeitä, teefarmin omistaja Herman Gunaratne mainitsi yksityiskierroksellani. Kultaisten saksien poimijoita en nähnyt kuitenkaan pelloilla muun muassa työvuorojen vuoksi.

Mutta kuulin, että jokainen poimija saa päivässä kerättyä muutama kymmenen grammaa valkoisen teen lehtiä, kun muiden lajien poimijat keräilevät jopa kymmeniä kiloja. Valkoiseen teehen käytetään yleensä kärkisilmuja sekä pensaan päällimmäisiä lehtiä, Gunaratne kertoi. Siksi Sri Lankassa törmää usein teevalikoimaan, jonka nimi on Golden tips.

Gunaratne uskoo valkoisen teen hyviin vaikutuksiin ja suureen antioksidanttimäärään. Teemuseon seinällä on erilaisia dokumentteja sveitsiläisistä lääketieteen raporteista lähtien. Pöydällä on yli 30 eri makua, joita teefarmi tuottaa. Ja hyllyssä samoja teelajeja myytävänä. Valkoisen teen hinta pyörii noin 90 euroa sadalta grammalta. Täytyy myöntää: tämähän vaikuttaa hinnaltaan teelajien samppanjalta.

Valkoisen teen maku on pehmeä ja hieman makeampi. Se ei ole yhtään voimakas tai mausteinen, kuten jotkut Virgin White tea -farmin tuotteet.

Yllättäen maistiaispöydässä tulee vastaan myös matchaa, eli vihreää jauhettua teetä. Tämä on sinänsä väärin markkinoitu tuote, sillä matcha-nimi tarkoittaa tietyllä tavalla viljeltyä japanilaista vihreä tee -jauhetta.

Mutta monet maat, kuten Kiina, Vietnam ja Sri Lanka, kutsuvat omaakin teejauhettaan matchaksi – luvatta! Aluksi olen innoissani matchalöydöstäni, mutta kun maistan srilankalaista matchaa… Japanilaiseen laadukkaaseen matchaan verrattuna srilankalainen ”matcha” on vähän tunkkaisen väristä, ohutta (kun alkuperäinen on melkein neonvihreää ja kermaista) ja maistuu kitkerältä, jopa hieman metalliselta.

Kokonaisuudessaan kyseessä oli erittäin mielenkiintoinen puolen päivän retki teefarmille, jossa viljeltiin myös kookoksia, kahvia ja monia mausteita, kuten kardemummaa ja kanelia. Omistaja on kirjoittanut muutaman kirjankin. Suicide club -nimisessä romaanissaan hän kertoo isoisästään, joka pelasi uhkapelejä ja jonka mottona oli ”kaikki tai ei mitään”. Ja yksi teekin on nimetty kirjan mukaan Suicide clubiksi. Eli ainakin farmilla kuulee hauskoja tarinoita ja voi ihastella luontoa, ellei ole suuri teenystävä.

Ja lopuksi vastaus alussa esittämääni kysymykseen:

Valkoisen ja suosikkini, vihreän teen lehdissä sekä silmuissa on keskimäärin enemmän kofeiinia kuin muissa teelajikkeissa. Myös teen tuoreus säilyttää hyvin kofeiinin.

Joten vaikka jokaisesta teelajista (35) maistelin korkeintaan vain 2–4 senttiä, joistain vain ruokalusikallisen, kofeiiniherkän on turha odottaa unta teefarmivierailun jälkeen.  Ainakaan ennen kello neljää aamulla.

Sellaista tekevät srilankalaiset teeöverit! Mutta kivaa oli maistella erilaisia teemakuja sekä vertailla niitä. Oli muun muassa mausteisia mustia teemakuja, raikkaita vihreitä, pehmeitä valkoisia. Minua eniten miellyttävät teet olivat tällä kertaa valkoisia.

Info

Opastettu kierros englanniksi Virgin White tea -farmilla on ilmainen. Siihen kuuluu välitee ja kakkupala sekä teemaistelua museossa, jossa on laatikko oppaiden tippejä varten.

• Näistä kärkilehdistä ja silmuista saadaan valkoista sekä vihreää teetä.
• Teetehtaalla: vaihe 1. Teenlehdet kuivumassa keräämisen jälkeen.
• Yli 150 vuotta vanhat koneet pyörivät vielä teetehtaalla.
• Kone, joka erottaa valkoisen ja vihreän teen lehdet toisistaan.
• Teetehtaan vartija.
• Tässä huoneessa tehdään kanelia. Kuivatetut kanelitangot ovat oikeasti isoja pötkylöitä.
• Huonot teenlehdet käytetään kompostointiin.
• Mustaa teetä valmiina pakattavaksi ja maailmalle lähetettäväksi.
• Teemuseo ja vilahdus paikan omistajasta, Herman Gunaratnesta. 
• Välitee farmin omistajan kirjaa selaten.
• Teefarmin omistajan vaimo, rouva Gunaratne.
• Maisemat museon ikkunasta.
• Teetehtaan pihalla.