Aavistus makeutta ja pienesti kirpsakkaa, mutta ei koskaan purevan kirpeää.
Ruohomaista.
Jopa merilevämäistä.
Silti puhdasta.
Ah, niin pehmeää.
Täydellistä juomaa.
Suosikkijuomaani eli vihreää teetä voi kuvailla monella tavalla. Sen maku vaihtelee – riippuen muun muassa, onko se tuotettu Uudessa-Seelannissa vai Japanissa.
Vihreä innostukseni lähti kaikkein tuhdimmasta lajista, matchasta.
Sen jälkeen olen alkanut suosia hieman kevyempiä juomia, kuten senchaa.
Gyokuro on tällä hetkellä suosikkini ja se on myös erittäin vahva-arominen vihreä tee. Mutta se kuuluu lähinnä viikonloppu- ja kahvilajuomiini näin vuorotteluvapaallani Japanissa.

Mieleeni tulee helpostiu monta syytä, miksi fanitan vihreää teetä.
Listasin alle muutamia syitä, mutta olisi myös kiva kuulla, mitä mieltä sinä olet vihreästä teestä.
- Maku miellyttää
Olen juonut mustaa teetä pidempään kuin vihreää. Tällä hetkellä tykkään kuitenkin vihreän teen mausta enemmän – ja mieluiten puhtaana. Yllä luettelin muutamia luonnehdintoja, jotka sopivat tähän suosikkijuomaani.
Jos vihreän teen haluaa maustaa, voi siihen pirskauttaa sitruunaa tai heittää joukkoon mintunlehden. Moni vihreä tee on luonnollisesti hieman makea, eikä se kaipaa sokeria. Sen sijaan pieni mauste voi tuoda teenkin maun esille aivan toisella tavalla. - Juoma piristää sopivasti
Vihreä tee on monipuolinen juoma: toisia se piristää ja toisia rentouttaa.
Minä saan siitä irti molemmat nämä hyödyt.
Varsinkin keskittymistä vaativissa puuhissa vihreä tee kuuluu kuin rutiineihini, jotka auttavat pitämään ajatukseni kirkkaina ja jaksamiseni huipputasolla.
Kun kahvi aiheuttaa kehossani hetkellisen energiatärinäpiikin, vihreän teen kofeiini jakaantuu tasaisemmin. - Erittäin helppoa
Vihreää teetä on helppo juoda. Se maistuu paremmalta, kun vesi on noin 60–70-asteista. Musta tee vaatii korkeamman lämpötilan. - Kylmänäkin hyvää
Vihreän teen voi laittaa kylmähautumaan jääkaappiin yön ajaksi.
Se on täydellinen janojuoma kesäpäivään sekä sopii vaikkapa työpäivän piristäjäksi. - L-teaiini rauhoittaa
Teepensaan lehdistä saa tätä tärkeää aminohappoa, eli L-teaiinia. Sillä väitetään olevan monia hyviä ominaisuuksia, kuten stressiä vähentävää ja unen laatua syventävää vaikutuksia.
Kun juon matchaa, huomaan oloni usein rauhoittuvan. - Ihana harrastus
Olen joskus ollut kiinnostunut proseccon ja cavan kuplista.
Teeharrastus on minulle terveellisempi laji. Puhutaanhan usein myös vihreän teen parantavista vaikutuksista ja on niitä tutkimuksissakin selvitetty.
Vielä en ole kuitenkaan saanut esimerkiksi aineenvaihduntaani tehokkaammaksi, ihoani kirkkaammaksi tai tulehduksia pois pelkästään teellä.
Mutta ei se haittaa. Rakastan vihreää teetä silti yli kaiken. - Pitkän iän salaisuus?
Niin ainakin väitetään Okinawalla, jossa asuvat maailman iäkkäimmät ihmiset. - Silkkaa nautintoa
Jo hyvän teen valmistaminen tuo kehooni mielihyvän tunteen, joka on lupaus jostain suuremmasta nautinnosta. Nautinto enemmän kuin teen maku ja aromit. Se tarkoittaa kokonaisvaltaista teehetkeä, jossa olen niin läsnä kuin vain voin olla. Loistavaa arkipäivän mindfulnessia!

Teen päivä 6.2.
Tänään 6. helmikuuta vietetään Suomessa teen päivää.
Nautinnollisia teehetkiä kaikille!
4 comments
Ihanaa! Olet palannut Japaniin❤️
Vihreä tee on saanut myös minut pauloihinsa. Ekat maistelut vihreästä teestä ovat luultavasti olleet liian kuumaan veteen haudutettu kitkerä makusekamelska. Teekurssin käytyäni olen oppinut hauduttamaan ja tunnistamaan erilaisia teelaatuja. Eniten nautin herkistä vihreistä teelaaduista. Japanin reissulta olen hamstrannut marketeista jättipusseja senchaa ja sekin maistuu uskomattoman hyvältä. Tuoretta, raikasta, vehreää. Daison 100 jenin korvattomasta keramiikkakupista…Näin helposti pääsee matkaan omalta kotisohvalta!
Vau, eMaarit, teekurssi! Sellaiselle minäkin haluaisin. 🙂
Daison keramiikka-astiat ovat kyllä kivoja. Just eilen hankin sieltä kauniin, pienen teepannun noin 2,50 eurolla.
Samalla hiplailin monia muita astioita, joista varmaan jotkut lähtevät keväällä mukanani Suomeen.
Kuten myös markettisenchat ja muut -teet. 😀
Ihan samalta ne kaikki maistuu. Menettelevät pussiteenä ja nekin lähinnä nopeutensa takia kun pelkkä vesi alkaa kyllästyttää.