Voidaanko puhua hetki fukamushista?

”Sencha sopii hyvin henkilölle, jolla on O-ryhmän veri.”

Japanilaiset veriryhmätulkinnat ovat jänniä. Niissä kerrotaan, millaiset kumppanit, aktiviteetit ja jopa teet sopivat kullekin veriryhmälle.

Japanissa käydessä ei voi olla törmäämättä veriryhmäuskouksiin; aiemmin olen kirjoittanut niistä muun muassa tässä postauksessa:

Mikä on veriryhmäsi? Tätäkin voidaan japanilaisessa baarissa kysyä

Kun ensimmäistä kertaa kuulin senchasta oman veriryhmäni tulkinnan yhteydessä, melkein petyin. Miksi juuri sencha? Sehän on Japanin yleisin teelaatu ja ajattelin, että sillä oli tuolloin ajatuksissani vähän tylsä maine. Silloin en vielä ymmärtänyt, mitä kaikkea sencha voikaan tarkoittaa.

Sittemmin olen saanut maistella monia erilaisia senchoja sekä oppia enemmän tästä laadukkaasta juomasta. Niin, senchoja – taipuukohan sana edes näin suomeksi?

Senchan alkuperästä on monia tarinoita. Yksi niistä kertoo, että Ingen-niminen munkki tuli Kiinasta 1600-luvulla Japaniin ja esitteli tuolloin senchan. Tunnetummaksi sencha kuitenkin tuli 1700-luvulla, kun zen-buddhalainen munkki Baisao alkoi myydä teetä Kioton seudulla.

Baisao paheksui matcha-seremonioiden jäykähköä rakennetta, joka oli tehty eliitille. Hän valmisti yksinkertaista, irtolehtistä senchaa keittämällä sitä nopeasti kuumassa vedessä. Alun perin sanaa ”sencha” käytettiin kuvaamaan kyseisen teen valmistustyyliä – kunnes Baisaon kaveri alkoi viljellä teetä, joka höyrytettiin ja kuivattiin – ja jota alettiin kutsua senchaksi.

Nykyään sencha on Japanin eniten viljellyin teelaatu. Se on arkipäivän tee, johon törmää ravintoloissa ja kioskin jääteepullorivistöllä. Se sopii hyvin ruokajuomaksi sushille ja muille kala-aterioille, sillä se huuhtelee hyvin kalasta suuhun jääneen rasvan.

Teenviljelijöiltä olen kuullut, että sencha voi olla Japanin arvokkainta teelajia, gyokuroakin, vahvempaa ja jopa laadukkaampaakin – sekä myös kalliimpaa. Senchan kofeiinipitoisuus on keskitasoa, noin 40–50 mg per teekuppi, eli puolet perinteisestä kahvikupista. Mutta Japanissa viljellään senchaa niin monessa paikassa ja lopputulokset ovat erilaisia, kuin viininviljelyalueella: kuten on vaikea kertoa suorilta viinin alkoholiprosentteja, haastavaa on myös teen kofeiinipitoisuuden määritteleminen.

Senchaa tuotetaan edelleen myös Kiinassa ja muuallakin maailmassa. Japanilainen sencha on usein neulamaisempaa ja syvemmän vihreää kuin kiinalainen serkkunsa. Sen väri ei saisi koskaan olla punaiseen vivahtavaa, vaan sävy liikkuu vihreästä keltaiseen. Se on tiiviisti rullattua, mutta usein se koostuu vähän löysemmistä neulasista kuin gyokuro.

Oma senchasuosikki löytyy kokeilemalla eri tuottajien teetä sekä haudutustapoja. Viime aikoina olen itse nauttinut erityisesti fukamushista, joka on syvähöyrytettyä senchaa. Asamushi on puolestaan kevyesti höyrytettyä senchaa.

Fukamushi-tee tai fukamushicha tunnetaan syvän vihreästä väristään ja täyteläisestä maustaan. Fukamushia valmistaessa teetehtaalla sitä höyrytetään tuplasti pidempään kuin tavallista senchaa, noin 40–100 sekuntia. Ylimääräinen lämpö hajottaa senchan lehtiä normaalia enemmän, mikä taas vaikuttaa siihen, että teetä on nopeampi valmistaa ja sen maku on voimakkaampi, mutta siinä on silti hieman makeutta mukana.

Fukamushille riittää jopa 60-asteinen vesi, mutta normaalisti suositaan 70–80-asteista vettä. Haudutusaika on lyhyt: 45–60 sekuntia. Pääsääntö on, että mitä kuumempaa vesi on, sitä karvaampi on teen maku. Suosin yleensä 60–70 astetta, joka tekee fukamushista todella pehmeän maultaan. Jos aloitan 60-asteesta, seuraava haudutus on jotain 65 astetta ja kolmas 70 astetta. Haudutuaika yleensä lyhenee samalla.

Perussääntönä olen pitänyt, että laitan noin 2 teelusikallista teetä (noin 2 grammaa) 1–1,5 desiin vettä. Mutta useimmissa japanilaisissa teepakkauksissa on omat ohjeensa, ja yleensä suositeltu teen lehtien määrä on suurempi. Jopa tuplat. Olen huomannut, että japanilaiset käyttävät paljon enemmän teen lehtiä juomassaan.

Toisaalta samoja teen lehtiä voi käyttää ainakin kolmeen haudutuskertaan, kun kyseessä on lämpimän teen valmistaminen. Japanilaisissa teehuoneissa olen nähnyt, että fukamushista saa jopa neljä tai viisikin haudutuskertaa.

Koska teen lehdet rikkoutuvat hieman enemmän syvähöyrytyksessä, fukamushista jää usein kupin pohjalle pienenpieniä hiukkasia teen lehdistä – jotka ovat valuneet siivilänkin läpi. Paras teekannu fukamushin valmistamiseen onkin sellainen, joka on vuorattu suoraan todella hienoverkkoisella siivilällä.

Kun fukamushia kaataa useampaan kuppiin, kannattaa se kaataa useammassa osassa aloittaen ensimmäisestä kupista ja tehden monta kierrosta hiljalleen kaataen, niin teetä tulee tasaisemmin jokaiseen kuppiin. Jos teen kaataa suoraan yhdellä kertaa, yleensä viimeinen kuppi täyttyy tuolla tavalla vahvimmasta teestä.

Lisäksi teen kaadossa on syytä tiristää viimeinenkin pisara nestettä kuppiin, etteivät teen lehdet jää hautumaan. Fukamushista saa yleensä kolme haudutuskertaa – eikä ole kiva, jos teetä on jäänyt kannun pohjalle hautumaan edelliseltä kierrokselta.

Itse tykkään valmistaa fukamushin myös kylmänä. Laitan illalla teen lehtiä hautumaan kylmään veteen ja pullon jääkaappiin. Aamulla saan raikasta juotavaa tämän hetken suosikkiteestäni. Kylmäuutettu fukamushi tuntuu aamulla melkein kuin kevyeltä keitolta, sen verran paksua teetä se on. Mutta se ei ole koskaan ylihaudutettua ja maku on todella pehmeä sekä umaminen.

Joidenkin mielestä fukamushin väri on tunkkaisemman vihreä, mutta minusta on miellyttävää katsella syvän vihreää juomaa samalla kun maistan täyteläisen suutuntuman. Erityisesti fukamushi kabusecha eli varjostettu fukamushi antaa tuollaisen, täydellisen tee-elämyksen; se on jo mielestäni lähempänä gyokuron makua kuin senchaa.

Ensikertalaiselle fukamushi voi maistua liian voimakkaalta, liian umamiselta ja jopa merilevältä, mutta sitä kannattaa kokeilla eri tuottajilta ja löytää oma, miellyttävin haudutustapa. Suosikkilämpötilaani kulloisellekin teelle kutsun ”sweet spotiksi” eli makeaksi pisteeksi, sillä juuri oikea haudutuslämpötila ja -aika saavat vihreän teen maistumaan hieman makealta – ja siitähän minä pidän, enkä pelkästään veriryhmätulkinnan vuoksi.

Omat fukamushini olen yleensä ostanut Japanista tai helsinkiläiseltä Nari-teehuoneelta. Parhaimmalta se maistuu kuitenkin tuoreeltaan synnyinsijoillaan eli Japanissa sekä hyvässä seurassa. Olisi toki erittäin kiva, jos tämä teelaatu tulisi saataville myös tänne Ouluun joku päivä.