Yhdeksän vaaleanpunaista ja lumoavan kaunista vanhaa taloa, jotka sijaitsevat Oulun keskustassa

Japanissa asuvien ystävieni kuvissa hehkuvat parhaillaan hanamin eri sävyt. Kirsikkapuut kukkivat monessa paikkaa viikkoa normaalia aiemmin tänä vuonna.

Viime vuonna tuo vaaleanpunainen loiste tuntui jatkuvan viikkoja. Tai ainakin niin sen mielessäni koin ja pääsin jopa ihastelemaan hanamia monessa eri paikassa.

Ja elin omassa vaaleanpunaisessa kuplassani.

Nyt kun Oulussa saa vielä odottaa kevään h-hetkeä, olen pyrkinyt täyttämään sisäistä hanaminkaipuutani muulla tavoin.

Pari viikkoa sitten laitoin maljakkoon kirsikkapuun oksia, joissa pilkottaa jo vähän vihreää, mutta kukkia ei vielä näy.

Vaaleanpunaista olenkin sitten bongaillut ulkona kaupungilla, nimittäin rakennusten julkisivuista. Oulussa on monia upeita hempeän roosan värisiä rakennuksia.

Niiden sävy vaihtelee rakennuksesta toiseen, mutta myös saman rakennuksen väri voi muuttua sään tai kameran mukaan.

Kun näytin kuviani japanilaiselle ystävälleni, hän sanoi tulevansa heti tilanteen sallittua Ouluun kanssani vaaleanpunaiselle kierrokselle. Tervetuloa! Sitä odotellessa keräsin alle muutamia Oulun helmiä.

Kirjoittaessani tätä postausta muistan koko ajan uusia vaaleanpunaisia kotikulmia, joita en ole vielä kuvannut – esimerkiksi Dammisaaressa lähellä Ainolanpuistoa.

Mutta kertokaahan Oulua paremmin tuntevat, jos listaltani puuttuu muitakin olennaisia vaaleanpunaisia taloja.

Saa myös vinkata tulevaisuuden varalle oululaisista paikoista, joissa voi bongata kirsikkapuita ja myöhemmin niiden kukintoja.

1. Pallaksen talo, Kirkkokatu 8

Pallas-korttelissa Kirkkokadun puolella on vuonna 1907 rakennettu talo, joka on yksi Oulun vanhimmista rakennuksista. Siitä löytyy monia liiketiloja sekä asuntoja.

2. Vanhan apteekin talo, Torikatu 7

Torikadun ja Pakkahuoneenkadun kulmassa sijaitseva kaunis rakennus tunnetaan myös Vanhan apteekin talona. Pakkahuoneenkadun puoleinen osoitenumero on 10. Rakennus valmistui vuonna 1929. Sekin on osa Pallas-korttelia.

3. Puistola, Pakkahuoneenkatu 15

Tässä rakennuksessa on toiminut muun muassa Oulun ensimmäinen elokuvateatteri. Hempeää vaaleanpunaa riittää niin Pakkahuoneenkadulle kuin Isokadulle päin, ja rakennuksen alakerrassa on söpö kahvila-ravintola. Jugendtyylinen rakennus valmistui vuonna 1912.

4. Tuomarien talo, Kirkkokatu 19

Tämä talo jää usein noteeraamatta. On kiire torille, Valkeaan tai jonnekin muualle. Mutta kyllä, ihanan vaaleanpunainen sekin on. Vuodelta 1936. Varhaista funktionalismia.

5. Siemssenin talo, Kirkkokatu 2

Runsaasti yksityiskohtia sisältävä, kolmikerroksinen Siemssenin kivitalo on vuodelta 1879.

6. Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7

Nuoruudessani tämä rakennus tunnettiin Nuku-nimellä. Nyt se on kulttuuritalo Valve. Siinä on ollut myös poliisivankila aikoinaan. Tori- ja Hallituskadun kulmassa sijaitseva vaaleanpunainen talo on ehkä yksi Oulun kauneimmista rakennuksista.

7. Oulun linna

”Vaaleanpunainen torni näyttäytyi alkuun prinsessojen tornina. Olin varma, että puisessa rakennuksessa asuu hienoja neitejä – joita ritarit hakevat leikkimään.

Näin ajattelin lapsena Tähtitornin kahvilasta, joka sijaitsee Oulun keskustan liepeillä.

Sittemmin mietin, että miksi siinä ei voisi olla Oulun oma muumilaakso.”

Oulun linnasta ja Tähtitornin kahvilasta olen kirjoittanut aiemmin täällä. Nyt odotan malttamattomana, että tulisi kesä ja tämä keskustan liepeillä sijaitseva kahvila avautuisi asiakaskäyttöön.

8. Höckertin talo, Kauppurienkatu 2

Rantakadun ja Kauppurienkadun kulmassa, Toripolliisi-patsaan takana, on tämä idyllinen puutalo. Höckertin talo talo on rakennettu 1880-luvulla ja se kuuluu Oulun rantakortteleihin.

9. Rantakatu 3

Pakkahuoneenkadun ja Rantakadun kulmassa on lisäksi tämä vaaleanpunainen ihanuus vuodelta 1884.

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: