Turun teeparatiisi – ja sopivasti tärinää

Matchaa, matchaa, matchaa! Sitä näkyi Turussakin, kun käväisin siellä viikonloppuna.

Mutta entäpä, kun haluan kunnon haudutettua teetä? Vaikka vihreää teetä. Japanilaista, kiinalaista, taiwanilaista. Kaikki käyvät, kunhan vain olisi haudutettua teetä – eikä mitään pussiteetä.

Nyt Suomessa näyttää olevan japanilaisten meikkien lisäksi myös matchabuumi. Matchaa käytetään leivonnaisiin, ja sitä on monenlaisissa juomissa.

Ketjukahviloissa ja yksittäisissäkin paikoissa on tarjolla matchaa. Menenpä sitten oululaiseen tai turkulaiseen kahvilaan.

Mainiota! Oikein loistavaa! Aidon, japanilaisen matchan sanomaa pitääkin levittää, mutta samalla muutakin teekulttuuria voisi kehittää Suomessa. (Tietenkin, aina voi kehittyä paremmaksi – ellei jo ole sitten ihan ammattilainen.)

Turussa törmäsin erittäin ammattimaiseen teekauppaan, kun olin vetelemässä jo päivän viimeisiä askeliani kohti linja-autoasemaa. Teepolku-kyltti tuli vastaani enkä voinut jättää tätä paikkaa välistä, vaikka minulla oli kiire asemalle.

Paikan seinällä huomioni herätti ensimmäisenä kiotolaista bambumetsää esittävä juliste. Ah, niin kaunista. Tuohonkin maagiseen paikkaan haluan vielä uudestaan!

Pöydällä tuli heti vastaan japanilainen Sakura sencha -tee.

”Teen tuoksussa makeismaista sakuran lumoa. Maussa esiin tulee senchan raikkaus ja ruohoisuus. Jälkimaku on makea kuin kevään muisto.”

Ai että, mikä kuvailu tästä tämän hetken ajankohtaisesta teestä! Japanissa on vietetty tänä viikonloppuna hanamijuhlaa monessa paikassa ja olen niin ikävöinyt sinne.

Onneksi pääsin turkulaisessa teekaupassa japanilaisfiiliksiin. Paikan omistajalla oli todella laaja teen asiantuntemus.

Tosin visiittini Teepolulla oli äärimmäisen nopea. Nautin pari kuppia erittäin lempeää gyokuroteetä ja palan mehevää matchakakkua kymmenessä minuutissa.

Kun maksoin laskuni ja kerroin, että japanilainen gyokuro ja leivonnainen toivat teetärinät, paikan omistaja naureskeli, että ”sittenhän se teki tehtävänsä”.

Teepolun hyllyillä oli paljon teetä tutuilta alueilta, kuten Kiotosta ja Kyushun saarelta. Myös kiinalaisia teelajeja oli runsaasti. Ihania astioita. Teekannuja sekä kuppeja.

Teetä voi nauttia paikan päällä tai ottaa take awayna mukaan. Nettisivuiltakin voi ostaa omat teensä kotiin.

Kymmenisen vuotta Turussa vaikuttanut Teepolku vaikuttaa kyllä todella miellyttävältä paikalta lyhyen vierailuni perusteella. Siellä järjestetään myös teetapahtumia! Niitä saisi kyllä olla täällä Helsingissäkin enemmän.

Kuka kertoisi minulle Helsingin seuraavasta teetapahtumasta? Mieluusti nauttisin lempijuomaani muiden teenystävien seurassa.

Toisaalta nyt on sellainen fiilis, ettei vierailuni Teepolulla jäänyt viimeiseksi. Sinne on päästävä uudelleen! Ja naapurissa on ehkä Turun herkullisin leipomo, Gaggui, joka tekee matchaleivonnaisia Teepolun asiakkaillekin.

 

 

1 comment

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: