Viime vuonna rakensin diy-joulukalenterin, jossa oli 24 erimakuista vihreää teetä pulloina. Japanissa kun on kymmeniä erilaisia jääteepulloja, ja minulla oli aikaa tehdä unelmieni joulukalenteri.
Tänä vuonna olen ihmetellyt Suomessa, kuinka kauppoihin on ilmestynyt hillitön määrä valmiita teejoulukalentereita. Jopa lähikaupassanikin on pyhitetty yksi leveä hylly pelkästään teekalentereille. Niiden rinnalla on lisäksi monia kausiteepakkauksia.
Myös yksittäisillä teekaupoilla on omia kalentereitaan. Niitä on ollut jo vuosia, mutta jotenkin tänä vuonna kalenterit ovat pompanneet silmään.
En malttanut millään odottaa joulukuuhun, että saan avata joulukalenterieni luukkuja.
Siksi aloitin adventtiajan etukäteen ja tutustuin ihaniin teejoulukalentereihini.
Monella valmistajalla on useampi teejoulukalenteri tai monta eri pakkausta samasta kalenterista. Esimerkiksi tähän testiin otin mukaan Nordqvistin Merry Christmas -kalenterin, vaikka heillä on myös suosittu Muumi-talvikalenteri.
Muumi-teekalenteria löytyy muuten Japanista saakka, sillä Fukuokassa asuva ystäväni postasi kuvan siitä hiljattain.
PS: Jos haluat pitää joulukalenteriluukkujen sisällön yllätyksenä, ei kannata lukea enempää.
1. English tea shopin joulukalenteri
Jos haluaa maistella teejuomia seikkailumielellä, tämä on oikea kalenteri. English tea shopin teekalenteri tarjoaa 13 eri makua ja 25 luukkua – eikä luukuista tiedä, mikä tee sieltä tulee.
Luvassa on ainakin vihreää, mustaa ja valkoista teetä sekä kofeiinittomia yrttiteejuomia, kuten rooibosta. Joulupäivänäkin on vielä nautittavaa.
Kun avasin luukun testitilanteessa, sieltä tuli Ghostly green -tee. Pyramidipussiin pakatussa teessä on paljon jouluisia makuja, kuten inkivääriä ja kanelia. Vihreää teetä on 73-prosenttisesti. Päällimmäisenä teessä maistuu kuitenkin piparminttu, joka ei kuulu suosikkeihini.
Jämäkkä pahvikalenteri pysyy pystyssä vaikkapa pöydällä ja siinä on söpö rusetti. Plussaa siitä, että kalenterin kaikki materiaalit ovat kierrätettäviä ja biohajoavia.
Pakkauksessa kerrotaan teelajit ja maut sekä niiden haudutusaika. Vihreän teen fani on tyytyväinen, kun kalenterista löytyy viisi erilaista vihreää teetä ja yksi hauduke, jossa on vihreää 32,5 prosenttia. Tosin joukkoon olisi kyllä voinut mahtua yksi maustamatonkin vihreä tee.
English tea shopin joulukalenteri. Hinta 11,50 euroa.
2. Pukan teejoulukalenteri
Pieni, A4:n kokoinen pahvikirjekuori avautuu pitkäksi joulukalenteriksi, jonka voi ripustaa kivasti vaikkapa seinälle.
Pukka luomu -teejoulukalenteri on mainio uusien makujen testaamiseen: mukana on 24 erilaista makua, jopa matchaa. Teepussien takaa pahvialustalta löytyy aina jokin kiva ajatus päivän teestä.
Mukana on muutama musta ja vihreä tee, mutta enimmäkseen tämän kalenterin juomat ovat kofeiinittomia yrttihaudukkeita. Omansa ovat niin aamu- kuin iltajuomiksi.
Vaikka pidän vihreästä teestä, on toisaalta kiva, että löytyy tällainen yrttijuomienkin ”teekalenteri”, josta päivän juoman voi nauttia illallakin menettämättä yöuniaan – jos on siis herkkä teen kofeiinille.
Pussin takaosasta löytyvät haudutusohjeet.
Pukan teejoulukalenteri. Hinta 12,90 euroa.
2. Forsmanin teejoulukalenteri
Ihanaa! Forsmanin joulukalenterista löytyy maustamatonta vihreää teetä sekä jasmiiniteetä ja muitakin vihreän teen makuja. Lisäksi tässä on paljon mustaa teetä – niin ikään valkoista ja rooibosta.
Pyramiditeepussit (23 kappaletta) on pakattu söpöihin laatikoihin, joita on yhteensä 25 kappaletta. Kahdessa luukussa on käsin sidottu teeruusuke, ja nämä teepallot nostavat kyllä Forsmanin kalenterin yhdeksi suosikikseni. Teelaatuja on kaikkiaan 16 erilaista.
Tämäkin teejoulukalenteri pysyy hyvin pystyssä, joten luukkujen kauniita piirroskuvia voi ihailla silloinkin, kun teepussi on otettu jo käyttöön.
Esimaistelin jo muutamaa teetä tästä kalenterista. Matchalla ja vaniljalla maustettu valkoinen tee on kyllä jännä, ja vihreä joulutee on nimensä veroinen yllätys.
Matchalla ja vaniljalla maustettu valkoinen tee on kyllä jännä, ja vihreä joulutee on nimensä veroinen yllätys.
Pakkauksen takana kerrotaan teelajit, ja mukana on täydelliset haudutusohjeet aikoineen ja lämpötiloineen.
Tällä joulukalenterilla pääsee tukemaan myös luonnonsuojelua, sillä jokaisesta myydystä kalenterista menee 50 senttiä WWF:lle.
Forsmanin teejoulukalenteri. Hinta 12,90 euroa.
4. Nordqvistin teejoulukalenteri
Uskollinen ystävä. Lady green. Nippon green. Tiikerin päiväuni.
Nordqvistin kauniin sinisestä joulukalenterista paljastuu monta tuttua teemakua, jotka on pakattu pieniin laatikkoihin ja pyramidipusseihin.
Itse joulukalenteripakkaus on äärimmäisen kaunis.
Jokaisesta mausta on selityksensä ja ainesosat; jos listaa ei lue liian yksityiskohtaisesti, saa tästäkin kalenterista mukavat teeyllätykset jokaiselle joulukuun päivälle ennen aattoa.
Mustia teelajeja on taas enemmistö, mutta vihreää teetäkin löytyy kuudesta luukusta. Lisäksi mukana on valkoista teetä, rooibosta ja yrttijuomia.
Nordqvistin teejoulukalenteri. Hinta 10,90 euroa.
5. Clipperin teejoulukalenteri
Teejoulukalentereiden edullisin pakkaus näyttää pieneltä, tavalliselta teelajitelmapakkaukselta. Mutta kun sen avaa, saa siitä näyttävämmän adventtikalenterin.
Pienestä koosta on hyötyä säilytyksessäkin.
Mukana on 12 erimakuista luomuteetä ja -yrttihauduketta, joista vain yhdessä on vihreää teetä. Suosikkijuomani yhdistyy sitruuna-aromiin, ja se on ihan ok.
Juomien nimet ovat hauskoja, kuten Snore & Peace ja Rise & Shine.
5. Clipperin teejoulukalenteri. Hinta 6,90 euroa.
Lopputulema:
Teejoulukalenterit sopivat paremmin mustan teen ja yrttihaudukkeiden ystäville; vihreän teen juojana ja japanilaiseen teehen tottuneena jäin kaipaamaan laadukkaampia makuelämyksiä.
Teejoulukalenterit ovat kuitenkin hauska idea kaikkien herkkujoulukalenterien rinnalla.
Ovathan ne erinomaisen loistava tapa virittäytyä jouluun, tuoda lämpöä ja maistella suosikkijuoman eri makuja.
Entäpä sinä?
Onko sinulla teejoulukalenteria? Mikä niistä on suosikkisi? Kerro kommenteissa myös, jos olet rakentanut teejoulukalenterin itse.