Jos maailma olisi ennallaan, Oulussa olisi järjestetty tänä viikonloppuna Lumo-festivaali.
Mutta, vaikka se peruttiin, on Oulussa nyt hienoja valaistuksia – ja osa niistä on pidempäänkin kuin vain viikonlopun. Lumo-festivaali on tuonut siis valotaidetta Pohjolan valkeaan kaupunkiin, vaikka päätapahtuma peruttiinkin.
Se on mainio idea, sillä tähän kaamokseen kaivataan paljon valoa. Aurinko laski viikonloppuna Oulussa kello 14.45.
Kun kävin lauantai-iltana kiertämässä Oulun keskustan valaistuja kohteita, sattui samaan aikaan kunnon talvimyräkkä. Märkää lunta tuli välillä melkein vaakatasossa ja näkyvyys oli heikko.
Merikoski pauhasi ja loisti kauniina.
Pokkitörmän sillan alla oli todellinen yllätys, jonka olivat suunnitelleet valaistussuunnitteluopiskelijat; graffititeos sai uusia piirteitä valaistuksen avulla. Omaa tunnelmaansa toi myös myrskyn lailla kohiseva tuuli ja vesistö.
Mannerheimin puistossa oli paljon sinistä ja Kaupunginoja loisti oranssina.
Lumo-festivaalin hengessä valaistut kohteet ja muut kivat valot tekivät lumisateella Oulusta todellisen taikapuiston.
”Kivat valot tekivät lumisateella Oulusta todellisen taikapuiston.”
Varsinkin kun monilta festareilta tutut Valoukot sattuivat ihan yllättäen vastaan. Koirani taisi pelätä niitä aluksi, sillä se murisi valaistuille hahmoille – mutta rapsutusten jälkeen Mikki ei ollut enää moksiskaan.
Oli varsin mainiota nähdä livenä nuo Valoukot ensimmäistä kertaa. Kuulosti myös mahtavalta, että Valoukot kiersivät viikonloppuna myös muualla kaupungissa ja kävivät vaikkapa lähiöissä.
Kysyin etukäteen joidenkin valaistujen kohteiden sijaintia festivaalin järjestäjältä. Katsoin ennakkoon myös karttaa, mutta iltakävely sujui lähinnä spontaanisti. Valokohde siellä, toinen tuolla.
Vastaan tuli muitakin kivoja valoja festivaalin ulkopuolelta, kuten kaupungintalo joulukuusineen ja kauppakeskus Valkean iso rusetti.
Osa kohteista jäi kuvaamatta kokonaan tai ohitettua nopeasti, kuten kaupungintaloa vastapäätä valaistu LähiTapiola-talo ja Valveen Lumoava metsä -ikkuna. Hanskani olivat siinä vaiheessa jo läpimärät ja kamerakin kosteudesta hidas, ja kun yhdessä kädessä on jo talutushihnakin.
Oulu näytti kyllä armottomassa lumisateessakin todella viehättävältä. Kaupungin kaduissa ja kulmissa oli samaan aikaan paljon tuttua, mutta myös uusia kujeita.
Kunpa oululaiset ymmärtäisivät tämän hienon kaupungin tarjonnan ja arvostaisivat sitä. Oulun imago on tietenkin paljon enemmän kuin valofestivaali ja valaistut kohteet, mutta kaikki tällaiset hienot jutut kyllä tuovat lisää mainetta ja kunniaa.
Ympärille voisi kehitellä muitakin tapahtumia. Täällä ei ole myöskään Lux-festivaalin kaltaisia ruuhkia ja kävelyreitit ovat lyhyitä.
Voisiko tästä Pohjolan valkeasta kaupungista tulla Pohjolan valopääkaupunki? (Samalla, kun Oulu tietenkin voittaa Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin vuonna 2026.)
Jo tämä Lumo-festivaalin hengessä järjestetty valotaidetapahtuma on sen verran hieno, että en voi olla hehkuttamatta sitä.
Viime talveni Suomessa ja Oulussa jäi kokonaan välistä.
Melkein sydän hakaten jännitin välillä Suomen talvea, ja salaa odotin sitä. Kun päähän saa laittaa paksuimman pipon ja kaulaan sitoa villahuivin. Mutta samalla jo angstannut vähän lumesta, liukkaudesta, kylmyydestä ja pimeydestä, kun en ole varsinainen talvi-ihminen. Koirani on kyllä opettanut nauttimaan talvestakin.
Koirani kun aina iloitsee lumisateesta ja loikkii tuoreella hangella onnellisen näköisenä sekä nauttii kaupungin ulkoilureittien uusista hajuista. Semmoisista hetkistä nautin minäkin.
Ja etenkin tauon jälkeen talvinenkin Oulu tuntuu tarjoavan taas suurenmoisia seikkailuja sekä upeaa valoa. Niitä tarvitaan, että pärjää tässä kaamoksessa.
1 comment