Olen viime vuosina innostunut valofestivaaleista. Parhaimpina sellaisina ovat jääneet mieleeni Taipein festarit noin vuosi sitten ja marraskuinen valoloiste Tokiossa.
Ne ovat olleet jotenkin niin massiivisia, että Helsingin Lux -festivaali vaikuttaa nyt todella vaatimattomalta.
Älkää käsittäkö väärin: vaatimattomuus voi olla joskus hyväkin asia. Esimerkiksi kun kävin Koitelin pienessä valotapahtumassa, rakastuin siihen heti.
Mutta takaisin Luxiin: tänä vuonna Luxin reitillä ei ole esimerkiksi Tuomiokirkkoa, joka on ollut edellisinä vuosina suosikkini. Rakennus on niin kaunis ja se on aina valaistu komeasti.
Tänä vuonna tuntuu, että Lux on raapaistu kasaan nopeasti. Noin 2,5 kilometrin varrella on joidenkin mielestä turhaa ”ilmaa”. Moni on ollut pettynyt tarjontaan.
”Miksi kohteita ei ole pystytetty lähemmin?”
”Paljon videotaidetta, jolla ei ole mitään sanomaa ja jonka edessä oleva massa peittää koko katsomisen ilon.”
”Vanhat komeat rakennukset, kuten Kansallismuseo ja Finlandia-talo, näyttävät sirkusareenoilta. Miksi niiden arkkitehtuuria ei ole korostettu valoilla?”
Muun muassa tällaisia juttuja olen saanut kuulla viime päivinä, kun olen jutellut ystävieni kanssa Lux 2019 -tapahtumasta.
Älyttömien ruuhkien vuoksi on mielestäni hyvä, että Luxissa on tilaa kävellä. Mutta reitti poukkoilee jotenkin hassusti. Siksi olen kiertänyt sen kahtena iltana toiseen suuntaan kuin on suositeltu.
Ja mielestäni ensimmäinen kohde tuolla reitillä on paras. Se on tänä vuonna Taidehallin seinällä nähtävä Reflection studies, joka on sijoitettu Lux-kierroksen viimeisimmäksi teokseksi. En tosiaan osaa jaotella, että onko tämä valokohde paras, koska näin sen ensimmäisenä, vaan onko syynä jokin muu asia, kuten:
- Se on interaktiivinen teos, johon jokainen voi osallistua liikuttamalla valopöydällä erilaisia objekteja.
- Taidehallin seinä on leveä ja kaunis, kuin iso valkokangas; siihen ilmestyviä kuvioita on ilo katsella.
- Teos on vauhdikas ja rytmikäs. Melkein teki mieli alkaa tanssia valojen tahtiin.
Nykyisessä Luxissa on mukana ihanan paljon videotaidetta. Liikkuva kuva on ihana asia, mutta minun mielestäni Luxin teokset saisivat tuoda paremmin esiin ympäristöään.
Erittäin kauniita ovat Luxin varrella olevat töölöläisikkunat ja rakennukset, joita paikalliset valaisevat nyt huvikseen. Vanhoja rakennuksia voisi valaista entistä enemmän ja arvokkaammin.
Ja sen Senaatintorin alueen voisi tuoda takaisin Luxiin. Sitä minä kaipaan eniten tästä tapahtumasta.
Mutta silti olen kiitollinen tästä tammikuun parhaasta kaupunkifestarista. Vaikka vau-elämys jäi tällä kertaa kokematta, on kokonaisuus älyttömän hieno. Ehkä kierrän kohteet vielä kolmannen kerrankin. On sentään matkan varrella uusia kohteita ja tulee myös toinen osa kaupungista tutuksi.
Meillä ei ole Helsingissä liikaa valoa näinä harmaina ja loskaisina päivinä. Kaikki valo, pieni tai iso, on superjuttu näinä päivinä!
