Makean taideteoksen äärellä yleensä mykistyn ja tuijotan sitä mahdollisimman pitkään. Valokuvaan eri kulmista ja nautin ensin teeni ennen kuin raaskin nauttia tuon herkullisen uniikkiteoksen.
Matchatrendi valtaa Suomea – visiitti Helsingin uusimpaan teehuoneeseen
Matchavillitys nostaa päätään Suomessa nyt taas uudella tavalla ja uudessa aallossa.
Elämäni valo ja seikkailujen jakaja: muistoja rakkaasta reissutoverista
Sinä saavuit elämääni melkein kuin sattumalta. Vaikka uskon, että kaikella on tarkoitus. Lähdit elämästämme myös yhtä yllättäen. Sinä, rakas reissutoverini ja sielunkumppanini. Paras ystäväni.
Teefanin yhteisöllinen olohuone Kalliossa: Nari Tea
Helsingin Kallioon Toiselle linjalle on avattu äskettäin ihana teehuone, Nari Tea. Siellä aika pysähtyy ja vaarana on myös hienoinen hiprakka.
Kauneinta Helsingissä juuri nyt: Vallisaari ja Biennaali
Helsinki Biennaali ja Vallisaari: kaksi täsmävinkkiä kesän kauneimmalle taidekierrokselle.
”Niin valoisaksi päivän saa kuppi teetä ja sympatiaa…”
Voisiko useammassa paikassa olla viinimenun rinnalla teemenu? Tai miksi teetä ei käytettäisi enemmän ruoanlaitossa? Ja kuka uskaltaisi perustaa japanilaiseen teehen keskittyvän teehuoneen?