Tällä hetkellä Helsingissä on meneillään Lux, tuo tammikuun ihana valoshow, joka kerää aina paljon turisteja. Olen käynyt katsomassa sen joka vuosi, lukuun ottamatta viime vuotta.
Onneksi kaikenlaisia valoja on ollut tarjolla täällä Oulun seudullakin, jossa olen viettänyt kaksi viikkoa vuodenvaihteessa. Suosikkini luontopaikoista on Koiteli, joka on luonnontilassa oleva koskialue Kiimingissä ja tämän postauksen kuvat ovat kokonaan sieltä.
Talvisena viikonloppuaamuna auringonnousun aikaan kymmeneltä siellä on vielä hiljaista. Päivällä tulevat lapsiperheet, iltapäivällä koiranulkoiluttajat. Kosket höyryävät kauniisti, sillä pakkasta on jotain -16. Tähän valonäytökseen ei tarvitse jonottaa.
Tammikuun ensimmäisenä lauantaina kävin myös Valoa Koiteli -tapahtumassa, jossa oli Lux Helsingin tapaan erilaisia valoelämyksiä – tosin pienempinä annoksina. Mutta keskellä pimeää luontoa nuo valot näyttivät todella maagisilta. Tulimme sen verran myöhään, että pahimmat ruuhkat oli jo purettu ja luonnossa saattoi kävellä melkein kaikessa rauhassa.
Hienoa, että Kiimingissäkin on oma ”luxinsa”.
Koiteli on Oulun suosituimpia makkaranpaistoalueita niin talvella kuin kesällä. Siellä voi retkeillä ja nauttia kahveista mihin vuodenaikaan tahansa. Kesällä on mahdollista meloa, kalastaa ja vaikkapa uida.
Varsinkin, jos tie vie Oulusta Koillismaalle, Koiteli sijaitsee melkein siinä matkan varrella, vain neljä kilometriä Kuusamontieltä poiketen kohti Ylikiiminkiä. Oulusta Koiteliin on matkaa reilu 20 kilometriä. Koski on itsessään kolme kilometriä, mutta luontopolkuja ja retkeilyalueita lähistöllä riittää paljon enemmän.