Oulun hurmaavimmat kukat

Helatorstai. Se on aina täydellinen vapaapäivä keskellä arkiviikkoa ja kevätkiireitä. Tänä vuonna se teki kotikaupungistani Oulusta ainakin asteen verran kauniimman. Vaaleanpunaisemman. Kukkeamman.

Sakura eli kirsikkapuiden kukinta on vihdoin täällä!

Rusokirsikat kukkivat tänään komeasti ydinkeskustassa sijaitsevassa Snellmaninpuistossa, joka uudistettiin viime vuonna. Samalla sinne istutettiin kirsikkapuita.

Nämä uudet, vielä melko vaatimattomasti kukkaan puhjenneet puut ovat jotain mielettömän sykähdyttävää tämmöiselle kevätihmiselle, Japani-fanille ja estetiikan ihailijalle.

Niiden vuoksi olen kiertänyt työmatkallani tämän puiston monta kertaa toukokuun alusta lähtien. Niiden vuoksi on lähetelty tuttavan kanssa myös viestejä, joista eilen tuli se tärkein: puissa on kukkia!

Kesää kohti

Viikko sitten pörräsin entisillä kotikulmillani Helsingissä. Siellä oli vietetty Roihuvuoren hanamia eli

kirsikankukintajuhlaa jo aiemmin toukokuussa, ja puihin oli jäänyt enää sitkeimmät kukat.
Kevään neitseellinen vihreys oli jo valloittanut pääkaupunkiseudun. Itse asiassa hurmaavan vihreää näkyi kaikkialla junan ikkunasta Seinäjoelta etelään.

Tuollaisina hetkinä sitä tuntee hetkellisen haikeuden entiseen – mutta ei välttämättä Helsinkiin.
Kevät on suosikkini kaikista vuodenajoista ja kaikkein mieluiten viettäisin sen Japanissa, jossa olen saanut nauttia kaksi hanamia.

Luonnon lakien mukaan kevät saapuu Etelä-Suomeen aina paljon aiemmin. Kun puut alkavat työntää silmuja, pohjoisessa vielä eletään lumihankien keskellä.

Mutta mikä hienointa: kaikki se upeus on vielä edessä täällä Oulun seudullakin. Kevään vahvaa tuntua on ollut viime päivinä jo kivasti. Muutamassa yössä luonto on muuttunut entistä vihreämmäksi – ja sitten kaupunkipuiston puihin ovat ilmaantuneet nuo lempikukkani.

Tässähän tuntee olevansa tuplaonnekas, kun saa nähdä kevään saapuvan kahdesti tänä vuonna. Ilmassa on ollut jopa kesäfiilistä, kun helleraja meni rikki eilen Oulunsalossa ja lämmintä oli yli +25 astetta.

Ouluun oma hanamifestivaali?

Sinistä helatorstain taivasta vasten Oulun sakura toi mieleeni monia hetkiä Japanista. Siellä kirsikkapuiden kukinta on yhtä suurta festivaalia ja piknikaikaa.

Siinä Snellmaninpuiston kulmia katsellessani sain päähäni monia hauskoja ideoita. Kuten vaikkapa Oulun oman hanamifestivaalin.

Osallistuin toukokuun alussa Vuolle-talon järjestämään Japani-päivään. Semmoisen tapahtuman sijoittaminen ulos toukokuun loppupuolella olisi hauska ele.

Laanaojan varrella aina kaupungintalolle saakka voisi olla origamipajoja, ruokakojuja ja muita japanilaiseen kulttuuriin liittyviä juttuja. Ihmiset voisivat tulla piknikille muihinkin puistoihin, jotka sijaitsevat Snellmaninpuiston lähellä, ja viettää oululaista hanamia.

Tänä vuonna puistossa on vielä rauhallisempaa ja vähäeleisempää. Kaipasin puistonpenkkiä, johon olisin voinut jäädä hetkeksi istumaan ja ihastelemaan pidemmän aikaan tätä haurasta näkyä.

Vaaleanpunaiset kukat muistuttavat katoavasta kauneudesta, jota vaalitaan sen ajan, kun se on saatavilla. Voi olla, että Oulussakin viikonlopun tulevat sateet pudottavat kukat alas.

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: