”Sinä taidat pitää japanilaisesta teestä?”
Näin lähikauppani kassamies aloitti keskustelun kanssani tänään, marraskuun viimeisenä päivänä.
Kävin jo edellisenä iltana ostamassa teepullosatsin, ja tein samanlaisen ostoksen heti seuraavana päivänä.
Kassalla ei yleensä keskusteluja käydä, mutta aamuvarhaisella kauppa oli tyhjä ja tuttu, englantia puhuva myyjä kassalla.
Kyllä! Rakastan vihreää teetä.
Enpä olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että minusta tulee joskus vielä vihreän teen fani.
Silloin hörpin vielä päivittäin kupin tai kaksi kahvia sekä Pepsi maxia. Kriittisissä tilanteissa turvauduin energiajuomaan.
Kun lopetin kahvin juonnin ja satunnaisten energiajuomien nauttimisen, siirryin kokonaan kolaan. Sitä meni paljon, mutta se ei aiheuttanut samanlaisia tykytyksiä kuin kahvi.
Joskus päädyin ottamaan mustaa teetä tai rooibosta. Valkoisestakin teestä pidin enemmän kuin vihreästä.
Vihreä tee maistui tuolloin kitkerältä – lähinnä, koska join jotain halpoja sekoituksia enkä koskaan japanilaista teetä.
Sitten löysin matchan ja se oli menoa se! Vihreä tee -innostukseni kasvaa sitä mukaan, mitä enemmän opin tästä jalosta japanilaisesta juomasta.
Tällä hetkellä odotan kuumeisesti joulukuun ensimmäistä päivää, että voin korkata ensimmäisen teekalenterini pullon. Vaikka kalenterin kokosin vauhdikkaasti, sen sisällöstä aion nauttia hitaasti joka aamu.
Kiireisille japanilaisille valmis teesekoitus on arjen helpotus. Ei mene aikaa teen valmistamiseen, ja vihreä tee antaa pienen piristysruiskeen.
Japanissa on hillitön määrä valmiita teesekoituksia. Niitä saa kylmänä ja kuumana. Kuuma juoma pysyy lämpimänä useita tunteja ulkonakin.
Suurin osa teejuomista on sokerittomia. Kofeiinittomiakin juomia löytyy, jopa vihreänä teenä.
Juoma-automaateissa vihreä tee -pullo (0,5 litraa) maksaa noin 1,20 euroa. Kioskissa sen hinta on noin euron, ja marketissa halvimmillaan jopa 0,50 euroa.
Harvemmin ostan valmiita teepulloja. Tänä syksynä, reilun 1,5 kuukauden aikana olen ostanut alle kymmenen teepulloa ennen joulukalenteriani.
Lähes päivittäin keitän teeni itse täällä Fukuokan-kotona; siitä ei synny muoviroskaa. Mieluiten kuitenkin juon teetä kahvilassa hyvässä seurassa. Välillä ihan omassakin seurassani.
Teetä on tarjolla yleensä myös aina lounaalla, jos käyn ulkona syömässä.
Olen oppinut paljon uutta japanilaisista valmisteejuomista, kun olen hankkinut juomia joulukalenteriini.
Esimerkiksi arvokkain tee kalenterissani on niin sanottu terveysjuoma, jonka väitetään polttavan rasvaa. Sen hinta on noin 1,50 euroa. Jännää! Se varmaan maistuu tosi terveelliseltä.
Joka tapauksessa, joulukuussa nautin monta uutta teemakua. Suurin osa joulukalenterini pulloista on vihreää teetä, mutta joukossa on muutama tee- ja viljasekoituskin.
Esimerkiksi ohratee on suosittu juoma Japanissa, ja siitäkin löytyy useita eri sekoituksia valmiina. Genmaicha on yksi suosikeistani; se on vihreä tee, johon on lisätty paahdettua riisiä.
Paljon lämpimiä (tee)hetkiä sinullekin joulukuuhun!