Testissä japanilainen terveyssuklaa – väitetään rauhoittavan ja parantavan unen laatua

 

Suuret japanilaiset ruokakaupat ovat täynnä herkkuja. Etenkin näin loppuvuodesta.

Tavaratalojen pohjakerroksissa on yleensä kymmeniä leivosmyymälöitä ja paikallisten herkkujen kauppaajia.

Tavallisessakin ruokakaupassa myydään monenlaisia kakkuja sekä makeisia, mutta enemmän huomiota siellä herättävät pitkät miso- ja merilevähyllyt.

Erilaisia tofu- ja kalatuotteita on myös paljon. Oikeaa, terveellistä ruokaa on tarjolla selvästi enemmän.

Ainakin lähikaupoissani karkkihyllyt ovat lyhyitä. Silti niistä löytyy aina kaikenlaista yllättävää. Pakkaukset ovat yleensä söpöjä ja pieniä. Mitään 200 gramman suklaalevyjä ei näy hyllyillä.

Nyt joulun aikaan erikoislaareissa on isompia pakkauksia, mutta yleensä suklaatkin myydään 30–50 gramman pakkauksissa. Lukuun ottamatta joitain erikoispakkauksia, jotka on selvästi suunniteltu turisteille ja lahjaksi – kuten Kitkat-paketit.

Karkkihyllyjen vieressä on usein japanilaisia riisi- ja muita snäksejä isommissa pusseissa.

Kokeilunhaluisille Japanin herkkuhyllyt tarjoavat paljon vaihtoehtoja. Maut ja rakenteet ovat jänniä. On kitkeryyttä, kalanmakua ja tietenkin vihreä tee -makeisia. Jotkut jäävät raksumaan kielenpäällä, toisissa on jännää pehmeyttä ja sulavuutta.

Lisäksi vastaan tulee välillä muitakin erikoisuuksia: esimerkiksi tällä reissulla olen törmännyt unisuklaaseen.

Japanilainen makeisvalmistaja toi 2000-luvun alussa markkinoille gamma-aminovoihappoa eli gabaa sisältävän suklaan.

Olen maistanut näitä punaisissa ja kultaisissa pusseissa olevia suklaapalleroita aiemminkin – tietämättäni, että nautin kenties terveyssuklaata. En ole myöskään tiennyt, että suklaalla on jotain rajoituksia.

Gaba-suklaapusseja myydään muiden saman näköisten, pienten minigripmallisten suklaapussien vieressä. 50 gramman pussin saa reilulla eurolla.

Pienet ja kovat suklaakuutiot maistuvat erittäin makeilta, mutta niitä saa varoitustekstien mukaan syödä vain muutaman päivässä.

Kuulin tästä erikoissuklaasta vasta nyt, kun juttelin ystäväni kanssa terveyselintarvikkeista. Samalla kuulin, että gaba-suklaan valmistajalla on myös niin sanottua unisuklaata.

Sehän täytyy testata, ajattelin heti. Vaikka nyt vuorotteluvapaalla minulla ei ole ollut mitään ongelmaa nukahtamisen ja nukkumisen suhteen. Korkeintaan yöunet jäävät välillä liian lyhyeksi, kun on niin paljon kaikkea muuta mielenkiintoista.

 

 

Netistä löytyy vähän tietoa gabasta suomen kielellä. Se tunnetaan tasapainottavana, rauhoittavanakin aivojen välittäjäaineena.

Jopa levottomille koirille tarkoitetuissa lisäravinteissa puhutaan gabasta ja sen vaikutuksesta rauhoittumiseen, vaikka ylimääräistä gabaa ei olisikaan lisätty tuotteeseen.

Japanilainen makeisjätti Glico väittää, että gaba auttaa vähentävän stressiä ihmisillä sekä parantavan unta ja heräämisvalmiutta.

Unisuklaan pakkauksessa kerrotaan muun muassa, kuinka tutkimukset ovat vahvistaneet gaban syventävän unen laatua.

Siinä myös varoitellaan, että tätä terveysvaikutteista ruokaa ei saa syödä liikaa. Kolme palaa suklaata eli noin 12,5 grammaa on sopiva päivittäinen annos, joka nautitaan aina ruuan kanssa.

Ja tietenkin suklaan nauttimisen jälkeen pitää muistaa pestä hampaat, pakkauksessa sanotaan.

 

 

Gaba-tutkimukset osoittavat toisenlaisia faktoja: on tutkittu useissa kokeissa, että ylimääräinen gaba ei pääse aivoihin suun kautta nielemällä.

Monet ruoka-aineet voivat kuitenkin parantaa luonnollisen gaban imeytymistä.

Japanissa uskotaan, että hapatetuilla ruoka-aineilla on tällainen ominaisuus; ne auttavat osaltaan laskemaan verenpainetta ja pitämään suolistomme kunnossa, mikä puolestaan saattaa vaikuttaa stressitasoihimme.

Myös vihreällä teellä sanotaan olevan rauhoittava vaikutus, koska se lisää gaba-välittäjäaineen määrää aivoissamme.

Mutta olisiko suklaalla tällaisia vaikutuksia? Monihan nappaa suklaapatukan juuri silloin, kun deadlinet paukkuvat ja keho huutaa lisää energiaa.

Tavallinen suklaa saattaa myös piristää, ja onhan se eräänlaista lohtuherkkuakin erityisesti stressin aikana.

Kun kyselin gaban käytöstä japanilaisilta ystäviltäni, mielipiteet jakautuivat selvästi. Puolet eivät usko gaba-suklaan tai gaban rauhoittaviin vaikutuksiin.

Toiset nauttivat gaba-suklaata säännöllisesti ja ovat todenneet, että se saa heidät rauhoittumaan.

”Minulla on koko ajan gaba-suklaata kotona. Kun haluan nukkua kunnon yöunet, syön sitä hyvissä ajoin illalla.”

”Nappaan kaupasta gaba-suklaapussin, kun pääsen viettämään viikonloppua. Sen syöminen rentouttaa.”

 

 

Miten suklaa vaikutti minuun?

Yhdessä gaba-suklaapussissa on 143 milligrammaa gabaa. Päivittäinen gaba-annos jää muutamiin kymmeniin milligrammoihin, jos suklaata nauttii valmistajan suosituksen mukaan.

Pieni gaba-annos rauhoittaa, mutta suurempi kuulemma parantaa unen laatua ja voi jopa helpottaa heräämistä.

Unisuklaassa on enemmän gabaa; kolmesta palasta saa 100 milligrammaa gabaa.

Luontaistuotekaupoissa myytävissä gaba-lisäravinnekapseleissa voi olla gabaa jopa 750 milligrammaa.

Japanilainen unisuklaa maksaa tavallista gaba-suklaata enemmän, noin 1,80 euroa.

Unisuklaa on melko kovaa ja sen sulaminen kestää pitkään. Perusmaitosuklaata, josta suuhun jää hieman marjaisa jälkimaku.

En huomannut mitään vaikutuksia, kun nautin kolme palaa unisuklaata. Testasin tätä määrää kahtena päivänä.

Mutta kahtena päivänä, kun söin lisäksi pussillisen gaba-palleroita, nukuin pitkästä aikaa yli kahdeksan tunnin yöunet heräämättä kertaakaan.

Eli noin 240 milligrammalla gabaa voisi ollakin vaikutuksia uneeni. Tai ehkäpä kaiken takana oli vain univelka, joka minun piti nukkua pois.

 

 

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: