Ruusupensaat kukkivat, mansikat kypsyvät, puiden lehdet vaihtavat väriä.
Marraskuun viimeiset päivät Fukuokassa ovat olleet ihmeellisiä.
Syksy on niin kaunista aikaa täällä Japanissa.
Ja minulle tämä on ollut paras syksy koskaan.
Meno on niin erilaista tavalliseen elämääni verrattuna. Pirskahtelevassa kuplassa elämistä. Vaikka toisinaan tunnen eläväni ihan arkista eloa.
Herään herätyskelloon, käyn opiskelemassa, siivoan kotiani, tapaan ystäviäni.
Lasken rahojani, ja kauhistelen myös ajan nopeaa juoksua.
Vuorotteluvapaalaisenakaan en ehdi tehdä kaikkia niitä asioita, joita toivoisin. Välillä kuitenkin teen suosikkiasioitani monta kertaa viikossa, kuten juon vihreää teetä hyvässä seurassa ja nautin japanilaisten puutarhojen kauneudesta.
Olen päässyt kokemaan paljon huikean hienoja juttuja tämän syksyn aikana – ja uskon, että niitä on vielä tulossa.
Olen saanut elää sitä elämää, josta olen pitkään haaveillut. Ja olen tästä kaikesta niin kiitollinen.
Aiemmin olen potenut aina pienoista syysangstia. Menneen kesän ja kevään ikävää. Tulevan talven inhoa. Auringon ja loman kaipuuta jossain uudessa paikassa.
Tämä syksy on erilainen, vaikka olen saanut elää monia hienoja syksyjä.
Tänä syksynä olen jo vetänyt untuvatakin päälle, eikä se ole tuntunut samanlaiselta tuskalta kuin aiemmin, vaikka ei ole vielä edes kylmä. Päivisinkin saattaa olla yli 20 astetta lämmintä.
Kirkasvalolamppua en ole kaivannut pilvisinäkään päivinä.
Itse asiassa, en ole ikävöinyt mihinkään. (Rakkaat ihmiset ja koirani ovat ainoat, joita ikävöin Suomesta.)
En ole haikaillut uusien seikkailujen perään muilla mailla. Enkä ole kaivannut uusia virikkeitä, saavutuksia, ihmissuhteita, suuria muutoksia.
Toki asun vieraassa maassa turistina ja jokapäiväisessä elämässäni on paljon seikkailuja sekä yllätyksiä. Virikkeitä ja uusia ihmisiäkin tuntuu tulevan eteeni enemmän kuin olen uskaltanut toivoa tässä yhdessäkin pienessä kaupungissa.
Mutta muistan hyvin ne ajat, kun reppureissatessakin kaipasin vähän koko ajan uuteen paikkaan. Olin jatkuvasti puoleksi menossa jo seuraavaan kohteeseen ja suunnittelin aina tulevaa, vaikka olin kuinka kivassa paikassa.
Kun aloitin opintovapaani kaksi vuotta sitten, elin vielä silloinkin pitkään tuollaisessa vähän levottomassa mielentilassa. Vasta sapattivuoden loppupuolella, Japanissa, minusta alkoi silloinkin tuntua, että olen kotona. Jossain perillä, jossa viihdyn täydellisesti.
Nyt elän päivä kerrallaan enkä haluaisi mihinkään muualle.
Aiemmin olisin sanonut, että elämä on niin huoletonta ja jopa liian kaunista; liian onnellistakin ja se ihan pelottaa, tekee levottomaksi.
Mutta nyt ei pelota. Ei enää suurimman menetyksen jälkeen.
Tässä on hyvä ja otan kaiken vastaan kiitollisena.
Kaipuun tilalla on ilo. Onnellisuus. Rakkaus.
Olen ehtinyt nauttimaan luonnon väriloistosta nyt ihan toisella tavalla kuin aiemmin. Olen nauttinut luonnonmaisemista ja kaupunkikuvasta kävellen.
Olen bongaillut syksyn värejä koulumatkalla ja joillakin päiväretkillä Fukuokan ulkopuolelle.
Tutut paikat ovat tulleet entistä tutummaksi, uudet paikat ovat olleet mielenkiintoisia.
Ehdottomasti haluan vielä palata moneen paikkaan, mutta en pidä yllä kaipauksen melankoliaa enkä uusien seikkailujen jännitystä.
Kaikki tapahtuu silloin, kun on sen hetki.
Fukuokan ruskakin elää ihan omaa elämäänsä, ja sitä värinäytelmää rakastan. Jokainen päivä, sadepäiväkin, on sykähdyttävän kaunis.
Ensimmäiset lehdet muuttuivat keltaisiksi marraskuun puolessa välissä. Syvän punaista väriä odotetaan joulukuun toisen viikon alkuun.
Ruskaennusteita tehdään Japanissa kuin kirsikkapuiden kukintaennusteita keväällä. Ensimmäisenä ruskasta nautitaan pohjoisessa. Siellä väriloisto alkoi tänä vuonna lokakuun lopussa.
Tästä vuodesta sanottiin, että joissakin paikoissa ruska jää vaisuksi. Muun muassa syystaifuunit ovat pudottaneet lehtiä liian paljon.
Minusta tämä syksy on kuitenkin ollut viime vuoden Japanin-marraskuutani värikkäämpi. Niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti.
Päivät ovat lyhentyneet jo huomattavan paljon. Hämärä tulee iltapäivällä neljältä ja aurinko laskee viideltä. Olen huomannut, että monessa paikassa luonnon kauneutta tuodaan esiin esimerkiksi iltaisin sytytettävillä valoilla.
Momijigari kuvaa japanilaisten suhdetta syksyyn: se tarkoittaa ruskan värittämien lehtien metsästystä. Suositut luontokohteet ovat iltaisin ja viikonloppuisin usein täynnä paikallisia.
Syksy ja ruska ovat kauneimpia asioita Japanissa. Onneksi niiden hehku ei kulu pois ihan hetkessä. Se pysyy ulkona ja mielessä.
