Terveyden ja urheilun viikonloppu Japanissa

 

Tokiossa Naritan-kentällä oli pitkä jono maahantulotarkastuksessa. Se kuitenkin kulki nopeasti.

Kentällä otettiin sormenjäljet ja kasvokuva.

Sen jälkeen tullivirkailija katsoi passiani ja kyseli tuttuja kysymyksiä:

”Mikä on matkasi tarkoitus?”

”Miten rahoitat 90 päivää Japanissa?”

Olisin halunnut vastata hänelle, että haluan nauttia mahdollisimman paljon teetä – ja kaikkea muuta.

Haluan oppia lisää tästä hurmaavasta, mutta salaperäisestä kulttuurista ja sen ihmisistä.

Ajattelin rentoutua ja käyttää säästöni sekä vuorotteluvapaakorvaukseni erilaisiin huvituksiin vuokran jälkeen.

Mutta enhän minä näin voinut vastata. Pidättelin innostustani ja yritin lausua jotain järkevää mahdollisimman neutraalisti.

Nyt kun vuorotteluvapaata on takana 1,5 kuukautta, olen päässyt kunnolla vasta vauhtiin. Jetlagväsymyksestä huolimatta innostukseni on tapissa.

Silti minusta tuntuu, että uskallan heittäytyä nyt paremmin päiväksi ja toiseksikin ihan laiskotteluvaihteelle. Ilman syyllisyydentunnetta.

Parasta on, kun voi nukkua jetlagia pois, kerätä levossa energiaa ja seikkailla tutussa paikassa, jossa on kuitenkin niin paljon jännää koettavaa.

Voi lähteä päiväkävelylle, istahtaa puistonpenkille tai kahvilaan ja jatkaa kulkemistaan ihan minne haluaa. Ilman karttaa, ilman rannekelloa, ilman turhia rajoitteita.

Tällä kertaa minulla ei ole edes opintoja, joita aloittelin kaksi vuotta sitten reissullani.

Ei minun enää tarvitse ajatella, että tuhlaan päiväni, jos hengailen siellä ja täällä ilman päämäärää – ja saavun kotiin kahdeksan tuntia myöhemmin.

Tai jos haluan vaikkapa lukea parvekkeellani ja nauttia pyykinpesusta. Tai käydä ihmettelemässä kaksi tuntia lähimarketin valikoimia.

Onko tämä sitten sitä loman ottamista lomasta?

Vai onko tämä sitten sitä rehellistä vapautumista? Heittäytymistä hetkeen? Palautumistakin?

 

 

Olen monet kerrat sanonut, kuinka rakastan uusiin paikkoihin tutustumista. Mutta tällä kertaa rakastan niin tätä päätöstäni. Että tulin takaisin Japaniin ja vieläpä tutulle paikkakunnalle.

Viimeksi kun olin Fukuokassa keväällä 2018, asuin kaupungin toisella laidalla ja vietin pitkät ajat metroissa sekä busseissa, kun halusin keskustaan. Vaikkapa Tenjinin tai Hakatan alueelle.

Nyt kävelen melkein vartissa molempiin paikkoihin.

Edelleen saatan aamulla ensimmäiseksi ajatella, että onko tämä vapaus tottakaan.

Tai kun kävelen kotikulmillani ja koululaiset alkavat heitellä englanninkielisiä fraaseja ja nauran heidän kanssaan. Tai niiden senioreiden kanssa, joiden kanssa meillä ei ole yhteistä kieltäkään.

Lisäksi olen niin otettu, sillä olen saanut päivittäin kutsuja niin tutuilta kuin tuntemattomilta henkilöiltä.

”Haluaisin järjestää sinun tulosi kunniaksi juhlat.”

”Tuletko käymään taas kahvilassani?”

”Mihin paikkoihin haluaisit tällä kertaa tutustua?”

Näinä päivinä Fukuokassa myös tapahtuu paljon; eikä minulla todellakaan ole kiire mihinkään muualle. (Mutta toisaalta, moni paikka tällä Kyushun saarella kiinnostaisi ja olenkin jo listannut paikkoja muun muassa viikonloppukohteiksi.)

Lähitemppelissäni on viikonloppujuhlat. Rugbyfanit vaeltavat kaupungilla ja näkyvät katukuvassa.

Ja mikä parasta: vanhan Fukuokan eli Hakatan alueen temppeleissä on parhaillaan valojuhlat. Noin 13 euron lipulla voi katsella kymmenkunta valoteosta.

Kävin perjantai-iltana hengailemassa temppeleissä ilman lippua. Tarkoitus olisi ostaa lippu viikonloppuna ja seikkailla lisää noissa kauniisti valaistuissa paikoissa, mikäli sää ei muutu kovin huonoksi.

Toki jo pelkästään auringonlasku on täällä niin kaunis, että tätä taivaan valojuhlaa tulee ihailtua päivittäin.

 

 

Japanilaisilla on maanantaina 14. lokakuuta vapaapäivä, joka tuo turistillekin aktiviteettejä. Fukuokassa on tuolloin esimerkiksi iltamarkkinoita ja ruokamessut, jotka jatkuvat maanantaihin saakka.

Moni paikallinen käyttää vapaapäivän myös töihin, kuten sadonkorjuuseen. Tai istuu katsomassa lasten urheilukisoja.

Tämä kansallinen vapaapäivä on nimetty ”terveyden ja urheilun päiväksi” ja se lanseerattiin vuonna 1966. Päivällä halutaan juhlistaa myös Japanin vuoden 1964 olympialaisia, jotka pidettiin lokakuussa. Mutta ennen kaikkea vapaapäivä muistuttaa terveen mielen ja liikkumisen tärkeydestä. Siksi etenkin lapsille järjestetään leikkimielisiä olympialaisia.

Erittäin surullista on, että supertaifuuni sotkee monien vapaapäiväsuunnitelmat tänä vuonna. Taifuuni on edelleen menossa ohi Fukuokan, mutta Tokion seudulla se on suuri uhka ja tyhjentänyt esimerkiksi kaupat elintarvikkeista.

Joidenkin arvioiden mukaan evakuointikäsky annettaisiin miljoonalle asukkaalle. Puoleen päivään mennessä lauantaina supermyrsky on jo riehunut muun muassa Chibassa, jossa ihmisiä on loukkaantunut ja talojen kattoja repeytynyt irti.

Hagibis, mene äkkiä pois!