Joulu. Se tuli mieleeni jo, kun saavuin viisi päivää sitten Japaniin.
Mutta joulufiilistä pukkasi lisää ja täysillä, kun Fukuokan vanhassa osassa käynnistyi perjantaina valofestivaali.
Fukuokan oma Lux – ilman lunta ja jäätä onneksi.
Eikä täällä näy juurikaan moderneja valoteoksia, kuten Lux Helsingissä.
Vaan valaistuja kohteita ovat muutamat kaupungin temppelit ja pyhätöt.
Hakata old town light up walk sisältää tänä vuonna 18 paikkaa. Ne ovat melkein kaikki kahden kilometrin säteellä toisistaan, ja suurin osa vaatii pääsylipun.
Koko tapahtumaan saa lipun noin 12 eurolla.
Lipulla pääsee yhteen valokohteeseen vain kerran, mutta nähtävyyksiä voi jakaa neljälle päivälle.
Ajattelin aluksi, että hyvinhän illassa ehtii nuo 18 paikkaa – mutta toisin kävi.
Kovalla tahdilla pääsin näkemään kolmessa tunnissa 15 paikkaa, mutta siinä ei paljon hengähdetty. Mitä nyt joissakin jonoissa.
Jälkikäteen ajatellen tahti oli ehkä vähän liian hengästyttävä. Olisi ollut järkevämpää jättää vaikkapa puolet toiselle päivälle, kun tässä ei ole mikään kiire mihinkään.
Mutta ehdin nauttia valoista kyllä koko sydämeni pohjasta. Jo ensimmäisellä temppelillä aloin itkeä, kun se oli valaistu niin kauniisti. Taustalla soi harras musiikki ja ihmiset sytyttivät alttarilla kynttilöitä.
Joissakin pyhätöissä ja temppeleissä heitettiin esimerkiksi kolikko kippoon ja tehtiin samalla toivomus. Tai läpytettiin käsiä ja tietenkin kumarrettiin lähtiessä.
Suitsukkeet tuoksuivat ja täysikuu valaisi taivaalla.
Sukat liukuivat tatamihuoneissa; kengät jätettiin muovipusseihin temppelin portaille. Joissakin paikoissa oli tarjolla parin euron teeseremonioita, mutta näin jetlagissa minun oli viisainta jättää iltamatcha väliin, ettei se piristä liikaa.
Temppelileimoja passiin
Japanilaisille temppeleissä käyminen tuntuu olevan samalla vakavaa ja leikkisää puuhaa. Joillakin pihoilla oli sirkustaiteilijoita. Ruoka- ja juomakojuja näkyi useassa paikassa.
Samalla hautausmaat ja temppeleiden alttarit täyttyivät läheisiään muistavista. Kauniiden puutarhojen ääreen olisi ollut ihana pysähtyä.
Temppelikävely antoi valojen lisäksi paljon tietoutta paikallisista tavoista ja historiasta.
Yhdessä temppelissä oli muistomerkki ramen-keiton keksijälle, toisessa teekulttuurin luojalle (ah, sitä paikkaa haluan mennä tutkimaan päivänvalossakin uudelleen).
Perinnemuseossa oli paikallisia musiikkiesityksiä sekä origamin askartelua.
Pyhää härkää kannatti silittää paikasta, johon haluaa itselleen vahvistusta. Apua, missä onkaan härän lantio? Entä jos silitän kuuluisan Kushida-pyhätön härkäpatsaan rintaa, saanko vahvemman sydämenkin?
Jotkut näistä valofestivaalin kohteista on auki pelkästään tässä tapahtumassa, joka järjestetään yleensä loka- tai marraskuussa.
Paikalliset keräsivät innokkaana leimoja ”passeihinsa”; jokaisella temppelillä ja pyhäköllä on oma leimansa. Tapa juontaa juurensa vuosisatojen historiasta.
Vaikka Japani on edellä monessa asiassa ja on moderni valtio, täällä arvostetaan paljon palveluammatteja – ja näitä historiallisia tapoja. Kaduilla näkyi myös paljon poliiseja, jotka ohjasivat kävelijöitä oikeisiin paikkoihin.
Ja poliiseja olikin hyvä olla; välillä tuntui, että menossa mukana oli puoli Fukuokaa.
Mutta tungos ei haitannut yhtään. Tapahtuma loi yhteisöllisyyttä ja ainakin minulle joulutunnelmaa.
