”Paappa pipo päähä ja piippaappa nii jäähää pois.”
”Vähä nää oot ihana.”
”Alakko nää mua?”
”Ookko nää pölijä?”
Kyllä sitten naurattaa, kun Oulussa törmää paikallisiin murretuotteisiin.
Kun kävin staycation-lomalla Oulun Arina-hotellissa, join siellä aamuteeni ihanista TiinaMarin murrekupeista.
”Juokko nää teetä?”
”Syökkö nää pannaania?”
Ja sieltähän se innostukseni lähti.
Halusin tietää, millaisia Oulu-tuotteita on kaupan Pohjolan valkeassa kaupungissa ja missä ne sijaitsevat. Joitakin tuotteita olenkin jo hankkinut aikaisemmin.
Kofeiinikomppaniasta olen ostanut Oulu-aiheisia tee- sekä kahvipakkauksia. Tai no, kahvipakkauksessa luki ”Paska kaupunni” ja tee maistui mukavasti tervalta.
Oulun kaupungin matkailuneuvonnasta saa myös hauskoja Oulu-tuliaisia, kuten myös Taito-shopista vaikka juuri ennen junan lähtöä.
Viimeksi marraskuussa kerroin blogissani paikallisen ChocoSomnian suklaista, joiden valikoimiin on tullut muun muassa Toripolliisi-kuosilla koristeltu Oulu-levy ja toinen, Tierna-levy.
Aiemmin olen nähnyt joissakin paikalliskaupoissa myös Dammenbergin Oulu-suklaata ja Kauppahallissa muun muassa tervasuklaata.
Sokoksen Herkussa on pieniä suklaasydämiä söpöillä murreteksteillä, eivätkä ne maksa edes paljon: tuliaisen tutulla porinalla saa alle eurolla.
Mutta vaikka ChocoSomnian tuotteet maksavat runsaasti enemmän, ne ovat erityisiä. Ne on valmistettu käsityönä Oulussa.
Heillä on myös näkyvää markkinointia ja brändiä tukevia tarinoita.
Mutta Oulusta löytyy muitakin kivoja, paikkakuntaa ylistäviä tuotteita. Esimerkiksi alla luetelluista paikoista.
Osa tuotteista on niin upeita, että haluaisin ne kaikki itselleni. Kauppakierroksella tuli jo sellainen otsikon kaltainen fiilis, että nyt hurjastellaan ja jonkun pitäisi sanoa tuo oululaislause ”eläpä aja pahki”. 🙂
K-supermarket Pekuri
Vettä, tiskirättejä sekä mukeja… Yksi Oulu-tuotteiden yllättävimmistä myyntipaikoista on keskustassa sijaitseva Pekurin ruokakauppa.
Siellä on melkein heti sisääntulon vieressä Oulu-hylly, josta löytyy kaikenlaisia pieniä ja melko edullisia matkamuistoja Oulusta.
Kure
Olen kirjoittanut aiemmin tästä Oulun-suosikkikaupastani täällä.
Kuressa on monien oululaissuunnittelijoiden tuotteita, joista voisin kirjoittaa jokaisesta oman postauksensa.
Esimerkiksi Törmi Design -korvakorut ovat hurmaavia ja Merikoski Swimming Team -mallistosta löytyy upeita vaatteita.
Mutta Kuressa on myös näitä perinteisiä Oulu-juttuja, kuten Oulu-karttajulisteita sekä kortteja. Tähän myymälään toivoisi tulevan jonkun Oulu-pipon – sitten kun sellaisen joku tekee. Sellaisen tyylikkään.
(Oma Kärppä-piponi kelvannee siihen saakka.)
Kauppahalli
Uusittu kauppahalli on ihanan valoisa ja tarjoaa monenlaisia kivoja juttuja, kuten vaikkapa Oulu-kasseja sekä pieniä avaimenperiä.
Siellä on myös paikallisten tuottajien ruokaa ja käsitöitä, jotka nekin ovat mukavia tuliaisia vaikkapa Oulu-fanille tai spesiaaliherkkuja juhlapöytään.
Aittaputtiikki
Siinä kauppahallin lähellä on viehättäviä punaisia aittoja, joista voi hankkia vaikkapa niitä keramiikkapaja TiinaMarin murrekuppeja. Mutta suosikkini on Aittaputtiikki, jossa on mielettömiä juttuja monilta tuottajilta.
Murrekorttejakin on paljon.
Erityisesti ihastuin Oulu-aiheisiin sisustustuotteisiin, tarjottimiin, kolikkokukkaroon ja pyyhkeisiin. Näitä hankkisin esimerkiksi joululahjaksi oululaiselle tai Oulu-fanille.
Vähän haaveilen niistä itsekin salaa.
Mutta niin kauan, kun asun Helsingissä, en uskalla ostaa ainakaan itselleni graafisen kaunista Oulu-lautasta. Ja miksikö en? No, koska alan ikävöidä liikaa Ouluun.
Minulla on yhden suosikkipaikkani karttajuliste jo seinällä, ja mietin jatkuvasti kaipuussani, että miksi.
Miksi olen täällä, enkä – – – Oulussa?
Kommentoi
Oletko sinä löytänyt kivoja Oulu-tuotteita?
Mikä on suosikkisi? Kerro löydöistäsi alla.
1 comment