Fukuokan pyhäköt ja temppelit eivät näyttävyydessään vedä vertoja esimerkiksi Tokion ja Kioton pyhille paikoille.
Mutta täällä pyhäköissä voi aistia todella paikallista tunnelmaa – ilman turistiryysistä.
Poikkeuksen tekee Dazaifun pyhäkkö, jonka kiireisimmät ajat ovat nyt käsillä. Siellä vierailee arviolta 2,5 miljoonaa uudenvuoden juhlijaa viikon aikana.
Olen jokaisella Japanin-vierailullani innostunut paikallisista pyhäköistä. Tänä syksynä niistä on tullut entistäkin rakkaampia.
Saatan tehdä päiväkävelyni tuttuja paikkoja kiertäen tai uudessa pyhäkössä vieraillen.
Muistan jo kumartaa portilla ja pestä käteni, jotka kuuluvat japanilaiseen pyhäkköetikettiin.
Joulupäivä oli tänä vuonna täydellinen hetki tutustua uuteen paikkaan, Kashiin pyhäkköön.
Ystäväni kertoo usein silmät loistaen kotiseutunsa Kashiin pyhästä paikasta, Kashiigusta.
Tätä paikkaa ei löydy monestakaan Fukuoka-oppaasta, vaikka mielestäni syytä olisikin.
Ystäväni puolestaan sanoo, että Kashiigu on syytä pitää autenttisena, paikallisten omana paikkana.
Juuri tuo aitous viehättää minua tässä paikassa. Vieri vieressä on monia pyhäköitä ja tavallisia asuinalueita, joissa pyörii melkoisia juttuja paikan historiasta.
Pyhäkkö on yksi Japanin vanhimmista, yli 1 800 vuotta vanha. Legendan mukaan sen rakensi keisarinna Jingu noin vuonna 200.
Saman tarinan mukaan Jingu olisi istuttanut havupuun, jota ei voi olla huomaamatta. Puun oksat kiemurtelevat niin, että niitä on tuettu rautakepeillä.
Alueella on söpö kilpikonnalampi, kauniita puutarhoja sekä amazakea eli fermentoitua riisijuomaa tarjoava sali. Paljon muutakin, jota en tänään ehtinyt selvittää.
Viehättävin tarina paikasta koskee Furosuita eli nuoruuden lähdettä. Noin puolen kilometrin päässä pyhäköstä on kaivo, jonka vesi on todella suosittua.
Furosuin lähdevesi on listattu Japanin sadan parhaimman veden joukkoon.
Tällä hetkellä kaivon edessä lukee toivomus, ettei vettä kannettaisi kotiin; lähteen vesi hupenee koko ajan. Jotkut nimittäin ottavat kaivosta vettä sankoittain.
Ikuisen nuoruuden toivossako?
Legendan mukaan japanilainen kansallissankari eli lähes 300-vuotiaaksi juotuaan joka päivä tuosta lähteestä. Tämä sankari myös käytti lähteen vettä kokkaamiseen.
Ja täytyy kyllä myöntää: kaivon vesi on todella pehmeää. Hörppäsin sitä innokkaana mukillisen. Sitten toisen, ja kunnes kuulin vesivaraston uupelosta.
Lähdevedessä maistuu aavistuksen ympärillä kohoava vuoristo bambupuineen. Puutarhojen appelsiinipuut ja kukkapensaat. Vaikka ulkosalla on viileää, noin kahdeksan astetta, vesi on lämpimämpää – ja silti erittäin raikasta.
Tuntuu kuin olisin keskellä maaseutua, vaikka olen vain kymmenen minuutin junamatkan päässä Fukuokan keskustasta.
Pyhäkköalueen kadut ovat kapeita ja niitä reunustavat lukuisat kasvimaat.
Mopokuski laittaa shiba inun jalkoihinsa ja päristelee nopeasti tiehensä.
Pyhäkön työntekijä soittaa huilua ja harjoittelee uudenvuoden juhliin.
Amazake lämpenee kaasuhellalla. Joulupäivän kierroksella se tuo mieleen riisipuuron.
Monelle japanilaiselle uusi vuosi on kuin länsimainen joulu. Silloin paikalliset pyhät paikat täyttyvät ja perheet kokoontuvat juhlimaan.
Sitä ennen kodit kuitenkin siivotaan ja jotkut koristelevat ne olkikoristein.
Kaupasta ostetaan uudenvuoden riisikakkujen eli mochien valmistusaineita. Joissakin pyhäköissä riisi hakataan venyväksi mochiherkuksi vielä perinteiseen tapaan jättimäisellä puunuijalla.
Temppeleissä soitetaan kelloja 108 kertaa uutenavuotena . Luku tarkoittaa buddhalaisuuden mukaan ihmisen kaikkia himoja, jotka johtavat usein kipuun ja kärsimykseen. Kellojensoittorituaalilla on tarkoitus häätää nämä menneen vuoden haitalliset tunteet.
En malttaisi enää odottaa japanilaista uutta vuotta.
Se kuulostaa melkein toiselta joululta, jopa paremmalta.
Uutta vuotta juhlitaan Japanissa lähes viikon ajan, ja pyhissä paikoissa on koko ajan jotain ohjelmaa. Ihmiset eivät käperry sisätiloihin, vaan juhlivat uutta vuotta. Viikon!
Jos olisin tuon tiennyt, olisin kyllä siirtänyt seuraavaa reissuani muutamalla päivällä. Mutta onneksi ehdin viettää pari päivää japanilaista uutta vuotta.
Aina voi käydä tutustumassa juhlapaikkoihin myös etukäteen ja fiilistellä tunnelmia.
Ravintolavinkki!
Kashiin-päivässä autenttinen kohde oli myös Yomogi-ravintola, jota pyörittää yksin paikallinen, keski-ikäinen nainen.
Baaripöydän ääressä on alle kymmenen istumapaikkaa, jotka täyttyvät lähinnä lounastavista senioreista. Siinä kaikkien katseiden alla Yomogi-yrittäjä tekee täydellisiä lounassettejä toivomusten mukaan päivän raaka-aineista.
Matchaakin on tarjolla, ja viikonloppuisin ravintola muuttuu muinaisen lautapelin pelipaikaksi.
