Suomenlinna on parhaimmillaan kesällä. Kun lautta on täynnä piknikille meneviä ihmisiä ja turisteja. Eväskasseissa on hyvää juotavaa ja syötävää. Meri tuoksuu raikkaalta ja aurinko hellii ihoa.
Täytyy myöntää, että kesäisillä piknik-reissuilla pärjää yleensä omilla eväillä. Joskus ystävien kanssa tulee käytyä tutuissa paikoissa – kuten kahvilla Vanillessa tai Viaporin Cafe & Delissä. Panimon terassilla on myös oma kiva tunnelmansa, ja suosikkini on saaren teehuone.
Mutta tunnelmaa on Suomenlinnassa kyllä muinakin vuodenaikoina ja muissakin sen ravintoloissa.
Näin syksyllä siellä on vähemmän ihmisiä. Lautallakaan ei ole ruuhkaa.
Miksi en käy täällä useammin? Näin pohdin, kun otin lauantaina ex tempore -lähdön Suokkiin. Lauttamatka kestää Kauppatorilta vain vartin, ja se tuntuu tässä korona-aikana silti matkalta. Kuin ulkomaille menisi.
Suomenlinnassa pääsin samana päivänä tutustumaan sen ravintoloiden Suupalat-tapahtumaan, jossa tarjolla oli viiden euron maisteluannoksia.
Miksi muuten tulee aina raahattua omat eväät tai käytyä niissä samoissa paikoissa?
Hengailin pitkään merenrannoilla ja nautin kirkkaasta syyspäivästä. Vispasin rannalla omat matchat ja kuuntelin aaltojen loiskintaa linnoituksella.
Kunnes tajusin, että saarella on meneillään tämä maistelupäivä, olin jo vähän myöhässä.
Joissakin paikoissa tuotteita oli myyty jo loppuun. Olin onnekas silti vielä monessa ravintolassa. Esimerkiksi cafe Silossa sain toiseksi viimeisen herkkulautasen.
Enkä yhtään ihmettele, että se oli niin suosittu. Jo pelkästään puolukkakakku maksaa joissakin paikoissa sen viisi euroa. Kylkeen tuli vielä minikorvapuusti ja -mustikkapiirakka. Tämä oli kyllä tapahtuman paras setti hinta-laatusuhteeltaan.
Cafe bar Valimon listalla oli enää hernefalafel, tabbouleh ja seesami-kaura fraiche -setti, joka maistui niin mahtavalta meren äärellä. Nauratti, kun pöytäseuralaiseni kertoi, kuinka hän mieluummin syö näitä viiden euron herkkuannoksia kuin Hesburgerin hampurilaisia. Kukapa ei?
Parhaiten mieleeni jäi maistelemistani neljästä lautasesta Adlerfeltin voileipäkakku, jossa oli lahnaa ja silakkaa. Tuo ravintola on sellainen, jossa en ole aiemmin käynyt – mutta varmasti vierailuni ei jää nyt viimeiseksi.
Ja voileipäkakusta puheen ollen, olisipa ihana tehdä voileipäkakku itsekin. Tai ainakin nauttia sellaisesta vähän useamminkin kuin kymmenen vuoden välein.
Lisähuomio: Adlerfeltin voileipäkakkupala oli pieni, mutta erittäin kalaisa.
Vaikka Suomenlinnassa on käynyt useasti, siellä tulee aina jännä fiilis. Semmoinen olokin, että saisipa asua siellä.
Tai miksipä sinne ei voisi mennä viikonloppulomalle? Tai etätöihin päiväksi tai pariksi?
Ei tarvitsisi kiertää kiireellä kaikkea – sillä Suokistahan löytyy ruoka- ja luontokohteiden lisäksi myös kulttuuria ja taidetta sekä paljon historiallista nähtävää.
Jokaisella kerralla bongaan edelleenkin sieltä jotain uutta ja mielenkiintoista. Ja jokaisella kerralla tuntuu entistä enemmän siltä, että Suomenlinna on parasta kiireettömänä hengailupäivänä.
Tältä reissulta jäivät erityisesti mieleen ne kaikki maut, joita saaren ravintolat tarjoilevat. Tapahtuma järjestettiin jo viime vuonna, ja mahtavaa, että se tuli taas. Vaikkakin mukana oli nyt vähemmän ravintoloita, ja minulta jäi niistä yksi kokonaan väliin.
Samanlaisen systeemin voisi viedä vaikkapa toiselle kotimaiselle suosikkisaarelleni eli Hailuotoon. Toivottavasti suupalat tulevat uudestaan Suomenlinnaankin.
Päivän kohokohtani oli ehkä lauttamatka takaisin, kun auringonlasku maalasi Helsingin taivaalle upeita värejä.
Iso risteilylaiva pyyhälsi ohi. Yhdellä puolella oli oranssia, toisella violettia – ja ympärilläni aaltoili lempielementtini meri. Milloin taas voisi ottaa äkkilähdön tähän Unesco-kohteeseen? Onhan siellä välillä auki myös Suomen hurmaavin teehuone.
