Japanin-reissuillani löydän aina uusia inspiraatioita elämääni vaikka kuinka paljon. Olen ihastunut viimeksi sushin tekemiseen ja löytänyt kivoja vaatekauppoja. Olen rakastunut vihreään teehen ja päässyt vierailemaan teefarmeilla.
Ja nyt: olen hulluna merilevään. Käärin siihen kasviksia. Teen makirullia kotona. Ja käytän merilevää ihollani sekä hiuksissani.
En sentään murskaa vihreää merilevälevyä maskiksi kasvoilleni, vaan kun olin Japanissa, etsin merilevää sisältäviä tuotteita.
Joidenkin tutkimusten mukaan yhdessä merilevälevyssä, eli siinä rapsakan ohuessa vihreässä levyssä on omega 3 -rasvahappoja yhtä paljon kuin kahdessa avokadossa. Siitä löytyy runsaasti myös jodia sekä mineraaleja. Sen kuidut pitävät suolistoa kunnossa ja voivat jopa vaikuttaa ruokahaluun, kertovat jotkut merilevätutkimukset.
Japanilaiset syövät merilevää jossain muodossa melkein päivittäin. Sitä myydään sipsimäisinä snäkseinä, kumimaisina välipaloina, ruoanlaittoon… Sitten sitä on myös kasvonaamioissa, seerumeissa ja erilaisissa hiustuotteissa.
Olen noin neljä vuotta käyttänyt Japanissa ja muualla Aasiassa La Sanan hiustenhoitotuotteita. Ennen tätä vuotta en ole tajunnutkaan, että niissäkin on merilevää. Mutta nyt yhtään ihmettele enää, että niissä on ”japanilaisten vihreää kultaa”. Sain aikoinaan vinkin tästä japanilaistuotesarjasta ystävältäni ja siitä lähtien olen sitä käyttänyt Japanissa.
Hiukseni ovat aina niin pehmeät, paksummat ja jopa suoremmat La Sanan tuotteiden käytön jälkeen. Eikä tämä ole maksettu mainos, sillä olen hankkinut tuotteet ihan omilla rahoillani. Nyt kun filippiiniläisestä hiustensuoristuksesta on aikaa lähes kymmenen kuukautta, hiukseni ovat alkaneet mennä taas laineille kuivana ja kiharoille märkänä.
Mutta La Sanan tuotteilla ja muutamalla muulla japanilaistökötillä saan hiukseni ultrapehmeäksi. Sähköisyys ja kuivuus ovat melkein kokonaan poissa, ja tilalla jopa kiiltoa. Joillakin muilla (japanilais)tuotteillakin hiukseni muuttuvat helposti rasvaisen näköisiksi. Nyt olen lopettanut jopa päivittäisen kuivashampoon tai hiuspuuterin käytön otsahiuksissani, sillä hiukseni pysyvät ilmavina jopa hikitanssin ajan.
Hieman hintaviahan nuo ovat tavallisiin japanilaismerkkeihin verrattuna. Mutta 12–19 euroa laadukkaasta hiustenpesuaineesta ja noin 25 euroa hiusöljystä ei ole paljon. Samalla hinnalla tuotteita saa tilattua netistä, joten taidanpa siirtyä yhden merkin käyttäjäksi. Ja todelliseksi merileväfaniksi!