Jos joku olisi kertonut minulle kymmenen vuotta sitten Shizuokassa, että kirjoittaisin joskus romaanin, jonka tapahtumat sijoittuvat japanilaiselle teefarmille, olisin luultavasti nauranut epäuskoisesti.
Ja silti juuri sieltä, japanilaisilta teeviljelmiltä, kaikki alkoi. Vuosia myöhemmin noista kohtaamisista ja maisemista kasvoi Teefarmin vieras -esikoiskirjani.
Matkustin toisen kerran elämässäni Japaniin heinä–elokuussa 2016 ja se oli ensimmäinen reissu, jota voin kutsua teematkaksi. Pääsin tuolloin kunnolla japanilaisen vihreän teen imuun. Vierailin Shizuokan teepaikoissa ja kuljin myös toisen teepääkaupungin, Ujin, kautta.
Kohtasin reissullani ihmisiä, joiden vaikutus jäi vähintään mieleeni pitkäksi aikaa. Osa jätti syvemmän jäljen elämääni. En vielä silloin ajatellut kirjoittavani Japani-teemaista kirjaa. Sen sijaan hakeuduin teen pariin ja halusin oppia siitä enemmän.
Vuosi tämän vierailun jälkeen hain kuitenkin opiskelemaan kirjoittamista. Päädyin aikuisopintovapaalle, koska tarinoiden rakentaminen kiehtoi minua ja kaipasin sapattia työelämästä. Olinhan toki ihan pikkutytöstä saakka unelmoinut kirjan kirjoittamisesta, ja tuo haave alkoi konkretisoitua noilla etäkursseilla.
Rakastan henkilöhahmoja ja niiden rakentamista, mutta kirjoitustehtävissäni pyörittelin usein mielessäni suosikkipaikkojani. Viehättäviä lokaatioita. Maisemia, joihin tarina voi juurtua. Teepellot, nuo vihreänä aaltona jatkuvat paratiisit kummittelivat jatkuvasti mielessäni ja päätyivät harjoitustehtävieni sisällöiksi.
Siksi esikoiskirjani nimeksi ei koskaan tullut esimerkiksi Teesensei, vaikka pidin sitä vahvana ehdokkaana ja eräänlaisena työnimenä. Halusin, että kirjan nimi kohdistuu paikkaan ja kokemukseen. Siihen, miltä tuntuu saapua vieraaksi ja itselle vieraaseen maailmaan sekä yhteisöön.
Lisäksi japanilaisesta opettajasta kertova kirjan nimi olisi ollut myös hieman harhaanjohtava, sillä tarinani kerron Japaniin vapaaehtoistyöhön saapuvan vieraan näkökulmasta. Minna Eväsoja julkaisi parisen vuotta sitten kirjansa, jonka nimi on Sensei; en halunnut sen toistoa.
Aloin rakentaa käsikirjoitustani vuosina 2017–2018. Kevät 2018 oli erityisen merkittävä. Vietin kuukauden Japanissa aikana, jolloin kiersin maailmaa yhteensä lähes kymmenen kuukautta ja tein etänä kirjoittamisen opintoja Jyväskylän yliopistoon. Samalla reissullani muun muassa seikkailin lähes kahdessakymmenessä valtiossa. Japani oli pitkän reissun viimeinen iso kohde, ja se hurmasi minut täysin.
Vuosina 2019–2020 jäin vuorotteluvapaalle ja suuntasin puoleksi vuodeksi rakkauteni luo – Japaniin. Ne olivat ainakin tämänastisen elämäni kuusi ihaninta kuukautta.
Opin lisää japanilaisesta kulttuurista, mutta ennen kaikkea teestä. Teestä tuli vähitellen minulle paljon enemmän kuin juoma. Se tarjosi uuden opiskelua, nautintoa, historiaa, estetiikkaa ja ihmisten kohtaamista. Kaikki tämä alkoi valua myös käsikirjoitukseeni, joka oli vielä palasina harjoitustehtävissäni ja hahmotelma päässäni.
Sitten tuli kevät 2020. Korona sulki maailman. Minä jäin Japaniin alkuperäisen suunnitelmani mukaan toukokuuhun saakka, vaikka suomalaisia patistettiin maailmalta kotiin jo kuukausia aiemmin.
Fukuokan kiireettömässä koronakeväässä jatkoin opinnoissani aloittamiani tekstejä ja kirjoitin käsikirjoituksen ensimmäisen version. Istuin upeasti kukkivien, vaaleanpunaisten kirsikkapuiden alla läppärin kanssa. Naputtelin huumaantuneena tekstiäni myös paikallisissa kahviloissa, puutarhoissa ja merenrannoilla.
Rakensin juonta sekä henkilöhahmoja pienessä huoneessani post it -lapuille ja siirtelin kohtauksia paikasta toiseen. Uppouduin täydelliseen flow’hun. Tarina eteni vauhdilla ja rakastin kirjoittamista. Itkin ja nauroin ja tunsin niin paljon erilaisia fiiliksiä, kun synnytin tekstiäni.
Kun käsikirjoitukseni valmistui keväällä 2020, lähetin sen heti useisiin kustantamoihin. Ketään ei kiinnostanut.
Niinpä tekstini päätyi arkistoon. Kansioon X. Sinne se jäi lojumaan reiluksi viideksi vuodeksi.
Kunnes viime jouluna (2025) avasin tuon tiedoston uudelleen.
Siitä saan kiittää terapeuttiani.
Takaisin Japanin-tunnelmiin
Viimeisin 1,5 vuotta on ollut elämäni vaikeimpia. Verkkokalvoni irtaantuivat yhtäkkiä ja johtivat useisiin silmäleikkauksiin. Jouduin peruuttamaan odottamani Japanin-matkan keväällä 2025. Loppuvuodesta aivolisäkkeestäni löytyi hyvänlaatuinen minikasvain.
En unohtanut haaveitani, ja yritin pitää itseni mahdollisimman toimeliaana, vaikka elämäni hidastui huomattavasti. Se tuntui toisinaan pysähtyneen.
Onneksi sain sairastumisieni vuoksi nopeasti lyhytterapiaa. Terapeuttini ehdotti jotain luovaa tekemistä. Hän kannusti laittamaan senhetkisiä ajatuksiani ylös, vaikka sanelemalla.
En minä halunnut kirjoittaa sairastamisesta. En myöskään sanella mitään.
Minulle kirjoittamisen ilo on aina ollut juuri itse kirjoittamisessa, sanojen syöttämisessä tai kynällä kirjoittamisessa ja ennen kaikkea editoinnissa. Uuden projektin aloittaminenkin tuntui liian raskaalta.
Kun viime vuoden kolmen viikon joululomani lähestyi, ahdistuin ajatuksesta, mitä tekisin kaiken sen ajan. Niin moni rakastamani asia, kuten matkustaminen ja tanssiminen, oli kiellettyä tai mahdotonta.
Päätin kaivaa esiin vanhan käsikirjoituksen.
Aloin editoida sitä pari tuntia päivässä. Välillä kotona, välillä Oulun kahviloissa.
”Yhtäkkiä olin taas Japanissa. Henkisesti.”
Editoimispuuhien avulla pääsin takaisin niihin suloisiin tunnelmiin, joissa sakurat kukkivat, näppis laulaa ja maailma tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia. Muistin sen hykertelevän hyvän olon tunteen ja valtavan onnen, jota koin kirjoittaessani käsiksen ensimmäisiä versioita – ja samalla surun siitä, etten voinut jäädä Japaniin silloin enkä matkustaa sinne tälläkään hetkellä.
Yhtäkkiä olin kuitenkin taas Japanissa ja rakkaassa Fukuokassa, toisessa kodissani. Henkisesti.
Tarinankin kautta sain palata lempimaisemiini. Japanilaisille teepelloille, turkoosin meren äärelle ja suurkaupungin vilinään. Rauhallisiin teehuoneisiin ja iki-ihaniin pyhäkköihin. Herkullisten makujen izakayoihin ja junien tasaiseen rytmiin. Pilvenpiirtäjäjonojen, roikkuvien sähköjohtojen ja äänekkäiden markkinakojujen keskelle.
Syyskuussa 2026 ilmestyvä esikoisromaanini Teefarmin vieras (Momentum, 274 sivua) on osittain autofiktiivinen kertomus. Mukana on paljon kokemuksia omasta elämästäni, mutta henkilöhahmot ja sijainnit eivät ole yksi yhteen todellisten ihmisten sekä paikkojen kanssa.
Kirjan tapahtumien päänäyttämö, shizuokalainen teefarmi ja muut lokaatiot ovat saaneet inspiraationsa useista japanilaisista paikoista, joissa olen vieraillut vuodesta 2015 lähtien.
Uusia unelmia
Kun terapeuttini kerran kysyi, mitä hyvää sairastuminen on tuonut elämääni, melkein repesin vihasta. Halusin huutaa vastaukseksi: ei mitään. Miksi edes kysyt jotain noin idioottimaista.
Nyt vastaisin toisin: Tämä kirja.
Ilman tyhjää kalenteriani, menetettyjä matkoja ja muita mahdollisuuksia sekä pakkoa pysähtyä en ehkä olisi koskaan avannut vanhaa käsikirjoitustani uudelleen.
Kirjan työstäminen on auttanut unohtamaan arkisia murheita. Se on antanut mahdollisuuden unelmoida taas.
Japanista.
Teen opiskelusta.
Ja ehkä jopa toisesta kirjasta.
Vaikka olenkin moneen kertaan vannonut, etten enää koskaan lähde uuteen kirjaprojektiin mukaan.
Kirjatarjous sinulle
Jos haluat tilata Teefarmin vieras -kirjan, saat hankittua sen edullisemmin suoraan minulta. Voit ostaa kirjan syyskuun loppupuolella kauttani Oulussa tarjoushintaan 19 euroa kappale. Tai kaksi kappaletta 35 eurolla. Kirjan hintaan lisätään postituskulut, jos se lähetetään Oulun ulkopuolelle.
Kirja on ennakkotilattavissa myös useista valtakunnallisista myymälöistä, kuten Prismasta, kustantaja Momentumilta ja Suomalaisesta kirjakaupasta.
Kannattaa pysyä kuulolla: kerron lisää kirjastani täällä Adventurista-blogissani.
Kirjan kansi ja taitto: Iiris Kallunki
1 comment