Jonottaisitko sinä kolme tuntia ravintolaan? Tai suosikkikahvilaasi?
Kyllä, niin tehdään Japanissa. Kävin tällä viikolla syömässä pienessä tokiolaisravintolassa, jossa on sisällä 13 istumapaikkaa – ja johon kuulemma välillä joutuu jonottamaan kolme tuntia.
Minä olen onnekas, kun seisoin jonossa vain vajaan tunnin. Jos olisin mennyt jonoon puoli tuntia ennen paikan avaamista, olisin ollut ollut ensimmäisten joukossa sisällä.
Mutta tämän paikan edessä kerrottiin, että jonopaikkaa ei saa varata kaverille. Vasta kun koko ruokailuseurue on koossa, voi tulla jonoon. Siksipä odotin kulman takana kiltisti, että lounasseurueeni saapui.
Samalla katselin kauhistuneena, kuinka jono alkoi pidentyä.
Onneksi Tokion keskipäivän aurinko lämmitti eikä ollut mikään Suomen talvikeli. Ravintolan edestä sai myös hakea lämmittävää ohrateetä.
Vaikka moni asia on muuttunut Japanissa sitten viime käyntini, pitkiä jonoja näkee täällä yhä. Ihmiset jonottavat jäätelöä, riisikakkuja, sushia.
Toisten ravintoloiden edessä on penkkirivistö, jossa voi huilia. Toisiin odotetaan seisten, kuten tähän Kaneko Hannosuke -ravintolaan.
Nihombashissa sijaitsevassa tempuraravintolassa on lyhyt lista: se sisältää kolme erilaista annosta. Perussetin saa noin yhdeksällä eurolla. Oma, ankeriastani sisältävä annos oli 12 euroa.
Sinänsä hyvä, että jonotimme ulkona melkein tunnin. Nälkä kasvoi sinä aikana ja tilaa oli lopulta hyvin tuhdille annokselle. Mutta tosiaan, jaksaisinko Suomessa odottaa mitään näin kauan? Enpä usko, vaikka saisin ämpärin kylkiäiseksi. Joskus on tullut jonotettua pakkasessa tapaninpäivän tansseihin, mutta tuskin niissä baarijonoissa on koskaan puolta tuntia pidempään mennyt.
Japanissa sen sijaan jonotuskulttuuri on kuin geeneissä: 7-vuotias lapsikin on jo tottunut jonottamaan vaikka tunnin ilman kitinää. Tämän sain nähdä tällä viikolla.
Viiden henkilön seurueemme joutui lopulta jakaantumaan eri puolille pientä ravintolaa. Muutoin olisimme joutuneet odottamaan vieläkin pidempään.
Sisälle tullessamme ravintolan henkilökunta seurasi tiiviisti liikkeitäni ja muistuttivat minua erikseen käsieni desinfioimisesta, vaikka kannoin mukanani myös omaa käsidesiä.
Pöytäpaikat oli eroteltu muoviflekseillä.
Kaneko Hannosuken tempurat olivat juuri sellaisia, täydellisiä suupaloja. Niitä tuotiin pöytään kolmessa eri vaiheessa, joten ne eivät päässeet viilentymään lainkaan.
Tempura on suosittu japanilaisruoka, joka valmistetaan uppopaistamalla. Mutta se ei saa olla missään nimessä rasvaista pinnaltaan. Hyvä tempura on myös rapsakkaa ja jauhokuori on erittäin kevyt eikä se peitä tempuroidun ruoan makua.
Jännä kokemus oli myös riisin päälle levitettävä tempura-kananmuna. Tosin riisi oli itsessäänkin jo pehmeää, erittäin laadukasta ruokaa.
Jokaisessa pöydässä oli vapaasti otettavissa muun muassa erilaisia pikkelsejä. Misokeitossa oli simpukoita ja sekin oli jotenkin kermaisen tuhti keitto yksistään.
Jäin kuitenkin miettimään japanilaisten jonotusintoa ja tuon paikan imagoa jälkikäteen. Ruokalista oli käännetty englanniksi ja meidänkin ruokaillessamme siellä näkyi muita turisteja.
Ravintolan kokit olivat myös ulkomaalaisia, kertoi ystäväni, joka oli bongannut heidän nimensä nimikylteistä. No, sehän kertoo muun muassa avarakatseisuudesta (ja työvoimapulasta), että on palkattu ulkomaalaista työvoimaa.
Turistipaikoissa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta viime aikoina olen huomannut, että autenttisimmat ja herkullisimmat ravintolat ovat täällä niitä, joissa menu on pelkästään japaniksi.
Mutta Kaneko Hannosuken (imago)jono ainakin toimii myös eräänlaisena markkinointikikkana. Jono kertoo itse asiassa missä tahansa siitä, että paikka on suosittu ja sen palveluita tai tuotteita ollaan valmiita odottamaan.
