Riisiä ja Lapin taikaa – eli tunnelmia Posion Riisitunturilta

Suomen luonnon päivä ja Riisitunturi. Tuo Posion kuuluisa somemaisema, etenkin talvikuukausina. Tykkylumivaippa ja revontulet.

Nekin pitää joskus vielä nähdä. Ehkä jo tulevana talvena.

Enpä olisi vielä eilen uskonut, millainen vaikutus Posiolla onkaan. Että se saa innostumaan hiljaisesti talvimaisemista – ja etenkin tämän elokuun viimeisen viikonlopun luontohetkistä.

Näkemään tuntureiden kauneuden. Kokemaan mielihyvää siitä, että voi nousta huipulle ja laskeutua sieltä alas.
Katsomaan maaruskaa harvapuistoisilla lakialueilla kuin ei olisi nähnyt ruskaa tai paljasta Lapin-luontoa koskaan aiemmin.

Nauttimaan kylmästä tunturituulesta, joka vilvoittaa myös hikistä niskaa; onhan kaunis loppukesän päivä ja alhaalla +20 astetta. Tunturissa muutama aste vähemmän.

Välillä aurinko nipistelee mukavasti poskista. Pilvet roikkuvat matalalla. Välillä saa vetää pipoa alemmas, kun tuuli tunkee korviin.
Herkissä korvissa korkeuserot tuntuvat ja äänet voimistuvat sitä mukaa kun askeleet suuntaavat kohti huippua. Riks raks, kuuluu niissä korvissa.

Riisin rääpäisy. Riisin rietas. Kansallispuiston kierrosten nimet naurattavat.

Kuka onkaan keksinyt tällaisia nimiä?

Täällä osataan hyödyntää tarinoita ja maisemia. Ei ole ihme, että Riisitunturi on valittu vuoden retkikohteeksi. Vuonna 2010.

Ympyräreiteillä voi tehdä eripituisia päiväretkiä tai vaeltaa koko kansallispuiston läpi noin 30 kilometriä.

Noin 4,3 kilometrin Riisin rääpäsy sopi tähän päivään. Sanotaan, että sen kiertämisessä menee kaksi–kolme tuntia.

Muutama paikallinen vinkkasi minulle, että huonokuntoisen kannattaisi kiertää reitti vastapäivään. Yleinen suositus on myötäpäivään.

Onneksi lähdin myötäpäivään, vaikka hetken mietin toista suuntaa. Reitti on helppokulkuista, mutta kyllä siinä nousuakin on. Riisitunturin korkein kohta on noin 465 metriä merenpinnasta.

Koirani merkkaa jokaisen kulman. Minä haluaisin valokuvata jokaisen kulman. Mutta silloin reitissä menisi koko päivä – eikä siihen olisi aikaa.

Toisaalta, nyt on viikonloppu. Posiolle pääsee aina Oulusta takaisin, vajaan kolmen tunnin ajomatka. Miksi en nauttisi tästä ”Posion rytmistä” omaan rytmiini ja seuraisi omia mielihalujani Riisitunturilla?

Reitiltäkin voi vähän poiketa, kun näkee jotain mielenkiintoista.

Riisin rääpäsyllä ja lähialueella näkee kymmeniä koiria ja enemmän ihmisiä. Vauvasta senioreihin. Joku vaeltaja makaa keskellä aukeamaa. Toiset leikkivät piilosta. Iso ryhmä seisoo kivellä ja ottaa selfieitä. Yksi puhuu ’Liisin lääpäsystä’ ja lällättää.

Ympärillä kuuluu ainakin viroa, espanjaa ja saksaa. Ihmiset moikkaavat ja tulevat rapsuttamaan koiraani.

Naavat kimmeltävät puissa kuin hopealangat. Puolukoita pääsee napsimaan sieltä täältä. Riekonmarjan punaiset lehdet loistavat kirkkaanpunaisina.

Suovillat heiluvat tuulessa ja melkein kutsuvat koskettamaan niiden pehmeyttä. Keltaisissa suoalueissa on jotain äärimmäisen maagista.

Tapion pöytäkuusi on jännän näköinen, leveyttä kasvava kuusi reissun alkuvaiheella.

Metsä on vielä tässä vaiheessa melko tiheää, ja mielessäni käy palaaminen lähtöpaikalle. Parkkipaikaltakin voi jo ihailla alueen vesistömaisemia ja siellä on myös avautumassa eräkahvila Tykky. Siellä tuoksuvat lämpimät leivonnaiset ja lattioita koristavat söpöt räsymatot.

Onneksi jatkan matkaani; Tykky-kahvila saa odottaa. Sinne ehdin päivän päätteeksi, jos niin on tarkoitettu.

Metsä harvenee ja takana avautuvat upeat maisemat Yli-Kitkan järvelle. Katsetta täytyy suunnata taakse, koska siellä ovat ne vesistöt. Pää pyörii sykkyrää, kun on niin paljon kaikkea kaunista – edessä ja takana.

Yksi hienoimmista on matkan varrella nähtävä Ikkunalampi, sellainen pieni lampi Pikku Riisitunturin ja Riisitunturin välissä. Se näyttää kuin olisi rakennettu vesistö korkealla tunturissa.

Kyllä, tämmöinen väljä metsämaisema, jossa on mukana vettä, sopii hyvin. Niin, tällaisesta metsästä ja Lapista minä pidän.

Sen ymmärtämiseen kesti yli 40 vuotta; aiemmin Lapin-kuume ei ole puraissut. Se ei ole edes kutkutellut mielessä, mutta nyt – upea Riisitunturi ja Posio ovat kuiskutelleet korviini jotain ihmeellisiä lemmenloitsuja.

Tähänkin maisemaan minä haluaisin viedä hänet, joka on päivittäin mielessäni. Hänet, joka vei minut kiipeämään japanilaisille vuorille ja keitti teetä bambumetsiköissä.

Joka sai minut innostumaan vaeltamisesta muuallakin kuin kaupunkimaisemassa. Haastamaan itseni jyrkillä reiteillä ja kostean hikisessä säässä.

Niitä hetkiä minä muistelen, kun jalkani tärisevät yhden lankun pitkospuun alla ja edessä on metrin loikka maahan, jos ei halua kastua.

Jalassani ovat Tokiosta vuosia sitten hankitut New Balancet. Jo parhaimmat päivänsä nähneet tennarit, jotka kuitenkin ovat onnenkenkäni.

Tällä kertaa toinen kenkä lipsahtaa suohon. Horjahdan hieman. Koira katsoo minua ja alkaa juoda maasta vettä. Puun oksassa laulaa lintu. Tunturipuro solisee.

Toinen kenkäni on likomärkä. Olisinpa ottanut mukaan varasukat. Onneksi vastaan tulee autiotupa. Nuotio ja makkaranpaistajia. Riisun kenkäni hetkeksi.

Avaan matchapurkkini, kaivan esiin vispilän ja kuksani. On jano, olemme kävelleet kaksi tuntia pysähdellen valokuvaamaan ja loppumatka häämöttää.

Vihreä juomani herättää mielenkiintoa ympärilläni.

Alan kertoa tuntemattomille ihmisille Japanista ja vihreästä teestä keskellä taianomaista tunturia.

Melkein itkettää. Kaikki se kaipaus, mutta myös nämä älyttömän hienot hetket ja hurmaavat maisemat Posion Riisitunturilla.

Sitten myös naurattaa, kun esimerkiksi mietin sanaa ”riisitunturi”.

Mitä tekemistä Lapilla on riisin kanssa? Tuon japanilaisten suosiman ruoan kanssa?

Ei tietenkään mitään. Vai näyttäisikö paljas tunturinhuippu silti vähän kuin riisinjyvältä?

Yksi Riisitunturin alkuperäistarinoista kertoo, että vanhoissa kartoissa paikka tunnettiin ”Riistunturina”, mikä voi puolestaan viitata saamelaisperäisiin risua, heinää tai tykkyä tarkoittaviin kuvauksiin.

Posion keskustaan on Riisitunturilta matkaa noin 30 kilometriä. Sen ajan minä sanelen erilaisia tunnelmia kännykkäni nauhuri päällä, ja niistä sanoista koostin tämän blogipostaukseni.

Ajatukseni pyörivät illalla vielä pitkään riisissä ja tunturissa. Kaikissa Posion ihmeissä, joita ehtii viikonlopun aikana kokemaan.

1 comment

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: