Suomi on pitkä maa. Kun Helsingissä on harmaa joulukuu, puolessa välissä maata saattaa olla kunnon talvikeli.
Tämän postauksen kuvistakin sen talven näkee. Oulun Pikisaari näytti viikonloppuna todelliselta joulukortti-idylliltä.
Onneksi oli kamera mukana. Olisi pitänyt olla myös pitkävartiset saappaat ja kosteutta paremmin pitävät vaatteet.
Lunta satoi niin paljon, että mieleen pompahtivat lapsuuden kinttupolut. Suoristetut hiukset kihartuivat.
Lumihiutaleet leijailivat ripsiin ja maistuivat huulilla.
Merellä oli harmaata, mutta saaren talot loistivat lumisateessa.
Sitten muistin. Olisin kaivannut kyllä vähän lämmintä glögiä.
Perinteisten joulumyyjäisten suloista tunnelmaa. Tuttuja joululauluja.
Sitä kaikkea, joka jäi viime jouluna välistä. Nyt jää toinen joulu ikään kuin välistä tai ne oikeastaan ne joulua edeltävät ihanat päivät, jolloin mennään jouluisille after workeille tai kauneimpiin joululauluihin.
Mutta sama tilanne on muillakin. Ja vaikka se kuulostaakin kliseeltä, joulun voi rakentaa ilman kaupallisuuttakin.
Onneksi talvinen joulukuun päivä ja Pikisaaren rakennukset, kujat sekä muut maisemat loivat ympärille todellisen talven ihmemaan.
Paikan, johon haluaisi tuoda visiitille ulkomaan ystävät. Ne ensimmäiset turistit, jotka joskus pääsevät Suomeen.
Paikan, johon on helppo kävellä keskustan hälinää pakoon ja aistia saaren historiaa. Kultturellia tunnelmaa. Samaan aikaan pysähtyneisyyttä ja silti modernia kaupunkilaiseloa.
Luontopaikkoja, joista koiranikin tykkää yli kaiken.
Mikki-koira itse asiassa pyörii ympyrää innosta väkkäränä, melkein tanssii, kun se pääsee kävelylle Pikisaareen ja lähialueille.
Talvi tuli rysäyksellä tänne Ouluun, jossa olen ollut nyt putkeen 2,5 viikkoa.
Sitten saapuivat taas vesikelit ja kiiltävät jäätiköt, joita inhoan talvessa eniten.
Onneksi kävin ostamassa uudet nastakengät, joilla pysyy pystyssä pelotta Oulun jäisilläkin teillä. Semmoinen tarpeellinen joululahja itselle ennakkoon.
Tosin tuntuu, että olen shoppaillut täällä Oulussa nyt enemmän kuin koko syksynä Helsingissä.
Kampaaja leikkasi viisi senttiä latvoistani ja kosmetologi laminoi kulmani.
Pienessä kaupungissa on helppo käydä asioilla, kun kaikki ovat niin kompaktisti lähellä.
Alennustuotteita löytyy helpommin ja kauppojen henkilökunnalla on oikeasti halua sekä aikaa auttaa. Sovituskoppiin kiikutetaan uusia kokoja sekä malleja niin avuliaasti, että otsalle melkein nousee tuskanhiki valinnanvaikeudesta.
Myymälät ovat myös hiljaisia näin korona-aikaan ja kahviloihinkin pääsee jonottamatta. Asiakkaalle se on miellyttävää, mutta yrittäjille se on tietenkin ikävää.
Lumisadekävelyn jälkeen nautin lauantaina hyvää vihreää teetä oululaisessa Puistola-ravintolassa.
Se on aina yleensä ihan täynnä, mutta tällä kertaa oli hyvinkin väljää.
Iltapäivä meni kuulumisia vaihdellen upean vaaleanpunaisen rakennuksen sisällä.
Teepannu tyhjeni, jutut eivät.
Pikisaari. Tuo pieni saari Raatin, Hietasaaren ja keskustan välissä on tunnettu konepajoistaan ja käsityöläisistään. Saarella on ollut toimintaa laivanrakennuksesta viinapolttimoon. Oulun konepajasta villatehtaaseen. Siellä tuoksuu kesäaikaan terva.
3 comments