Pakkaamisen perusteet – ja ennätyslaukku

Olen aina rakastanut pakkaamista. Vaikka tuskailenkin välillä, mieltäni kutkuttaa aina matkalaukun ja rinkan näkeminen.

Mutta olenkohan tulossa vanhaksi? Tällä kertaa pakkaaminen on ollut jotenkin tuskaista.

Yleensä levitän laukun hyvissä ajoin ennen reissua lattialle ja kasaan sinne tarpeellisia juttuja aina, kun mieleeni tulee jokin asia. Viikonloppureissut sujuvat pienellä repulla, mutta pidemmät matkat vaativat kunnon laukun.

Sitten tyhjennän laukun ja karsin yleensä puolet pois. Siinä on metodi, joka toimii. Aurinkolasien karsiminen on vaikeinta; tosin niitä voi olla onneksi mukana kahdetkin.

Minulla on myös pakkauslista, jota pidän kevyesti mielessä.

Viime päivinä mielessäni ei kuitenkaan ole pysynyt oikein mikään. Olen siirtynyt hetkessä kaappien puunauksesta pakasteen sulattamiseen. Korujen lajittelusta viimeisiin työmeileihin. To do -lista on kymmenien rastien pituinen.

Matkalaukku on ollut piilossa viimeiseen saakka eli tähän päivään.

Ensin pakkasin kotini muut tavarat ja hoidin juoksevat asiat, ja viimeiseksi aloin pakata matkalaukkuani vuorotteluvapaan reissuilleni.

Katastrofi! Virhe! Se on asia, jota en tee enää koskaan.

Viimeisillä hetkillä löydän kaapista tavaraa, jota en halua mukaan maailmalle. Onneksi kavereille voi aina lahjoittaa kaikenlaista.

Käyn ostamassa kosmetiikkaa, vaikka matkalaukkuni kilomäärät paukkuvat entisestään. Ainahan yksi puteli mahtuu mukaan.

Olen pakannut kymmenet shortsit ja melkein yhtä monta mekkoa, mutta vain muutaman t-paidan. Auts.

Ja minä olin kuvitellut olevani pakkaamisen mestari. Sanoin jo ystävillenikin, että olen aiemmilta reissuiltani saanut virikkeitä, miten matkalaukkuni kevenee jokaisella kerralla. Kuinka osaan nyt suunnitella matkapuvustoni järkevämmin. Rakastan myös pesuloita, ja käyn mielelläni pesemässä matkavaatteeni. Ihanan järkevää!

Hah, mitä vielä. Matkalaukkuni painaa nyt 23 kiloa – eli tasan sallitun määrän. Sitä ei ole tapahtunut moneen vuosikymmeneen. Että pakaasini painaisi noin paljon. Eikä siinä kaikki.

Neljä talvisempaa vaatekappaletta jäi vielä odottamaan Japanin-reissuani tänne Suomeen, jossa käyn lokakuussa yhden yön pikavisiitillä.

Mutta, onneksi laukkua ei tarvitse roudata tällä kertaa keskellä viidakon mutaisia mäkiä, kuten Balin hiljaisuuden retriitissä, tai pitkää filippiiniläishiekkarantaa pitkin.

Eipä silti, niistäkin poluista on selvitty ja mielellään niitä on talsittu. Tulevat kahdeksan kuukauttakin kannan mielelläni raskasta laukkuani. Japanissa kahtakin.

Mutta miksi en ota rinkkaa, ystäväni kysyi. Eikö sitä olisi helpompi kantaa?

Rinkkaakin olen kyllä kuljettanut puolet elämästäni mukanani, mutta viime vuosina olen siirtynyt Samsonite-naiseksi.

Reissunaiseksi, joka kulkee omia polkujaan.   

Onko sinulla jotain pakkauskikkaa?

Kerro suosikkisi alla olevassa kommentointikentässä. Olisi kiva kuulla muiden pakkaustekniikoista.