Hemmetissä kello viiden teellä

Yhteistyössä: De Gamlas Hem

Mustaa teetä. Marjaisempaa teetä. Jasmiiniteetä. Kaikki valmiiksi haudutettuina ja juuri sopivan lämpöisinä.

Pienpaahtimo Record coffee companyn kahvia. Tai siis kahavia, tummaa ja vaaliaa – niin kuin meillä Oulussa sanotaan.

Suolaisia suupaloja sekä moussemaista suklaakakkua. Kompiaisia sekä keksejä.

Oululaisen Yo Zenin origamimaista tsurukuosia näkyy lautasissa ja tyynyissä.

Kaakeliuunissa palavat kynttilät. Taustalla soi letkeä loungemusiikki.

Joulukuusi ja tontut kertovat, että nyt on vielä joulu.

Ja tavallaan onkin – ainakin pidennetty henkilökohtainen jouluni. Sitä sain viettää vielä vuoden 2020 viimeisinä päivänä oululaisessa De Gamlas Hem -hotellissa.

Voiko ihanampaa tervehdystä saadakaan?

Kun pääsee melkein suoraan kirjautumisen jälkeen hotellin omaan afternoon tea -hetkeen ja rentoutumaan mukavalle sohvalle tai vaikkapa keinutuoliin.

Olisin voinut juoda vaikka pannun tuota hyvin haudutettua Pauligin jasmiiniteetä, mutta kello viiden jälkeen en halua pilata yöuniani tankkaamalla liikaa vihreää teetä.

Jos en ihan väärin muista, en ole aiemmin päässyt nauttimaan kello viiden teestä Oulussa.

Teen ystävälle tällainen kattaus on luksusta. Ja sosiaaliselle vieraalle oikein erinomainen paikka tutustua vaikkapa hotellin henkilökuntaan, joka oululaiseen tapaan on erittäin puheliasta ja avuliasta.

Kaksi vuotta sitten avattu De Gamlas Hem tarjoaa siis varsin harvinaista herkkua hotellivierailleen. Teehetkestä voi nauttia myös 8,50 euron maksua vastaan, vaikka ei olisikaan hotellin asiakas.

Aula on sen verran tunnelmallinen, että on hieman vaikea uskoa, että paikassa on aiemmin toiminut Oulun herrassäädyn vanhustentalona sekä ruotsalaisten hävittäjälentäjien majapaikkana. Art noveau -miljööstä ja talon historiasta riittää jänniä tarinoita, kun hotelliyrittäjä Veli-Pekka Pohjola pääsee niistä kertomaan.

Hotellin verkkosivuiltakin voi lukea rakennuksen monipuolisesta historiasta:

”Jo vuonna 1906 meillä majoitettiin, hoivattiin ja ruokittiin sivistyneitä ja kunniakkaita wanhoja naisia.”

Oulun ainoa boutique-hotelli

Nyt De Gamlas Hem toimii kotoisana boutique-hotellina, jossa on 16 huonetta. Omistajiensa mukaan se on Oulun ainoa putiikkihotelli.

Päätyhuoneissa on omat kakluunit ja historiallisen talon tunnelmaa on aistittavissa muissakin huoneissa.

Kokous- ja juhlatilat on nimetty muun muassa entisten asukkaiden ja muiden oululaisten vaikuttajien mukaan.

Tarinat kertovat esimerkiksi oululaisista Ester Tuomisesta ja Regina Liljeqvististä – valokuvaajasta sekä kuvataiteilijasta.

”Ester Tuominen oli oululainen kuvataiteilija, joka vietti vanhuusvuotensa rakas maalaussivellin kädessään De Gamlas Hemissä eli ’hemmetissä’.”

Myös F19-rykmentin lentäjiä on muistettu nimeämispuuhissa. Naapuruston ravimiehille on niin ikään varattu yksi seinä käytävältä;  Heinäpään hevosmiehet ovat alueen legendoja.

 

Koronan vuoksi minimalistisempaa

Joidenkin makuun hotellin huoneet saattavat olla liian pieniä ja yksinkertaisia, mutta mielestäni niissä on keskitytty olennaisiin asioihin.

Nyt koronatilanteen vuoksi niistä on karsittu pois lähes kaikki ylimääräinen: sängyissä ei ole päiväpeitteitä eikä huoneissa ole kirjoja tai muita koristeita. Sisustuksessa on paljon puuta ja rauhoittavia sävyjä.

Minimalistiseen mieltymykseeni nämä valinnat sopivat oikein hyvin.

Sänky tarjosi mielettömän hyvät unet. Vaikka huoneeni ikkuna oli Kirkkokadulle ja Puistokadulle päin, liikenteen melu ei kantautunut sisään lainkaan.

– Uni on hotellimme päätuote, Veli-Pekka Pohjola myöntää.

Uni on hotellimme päätuote.

Suihkussa vesi tuli kunnon paineella, jonka sai valita hanasta itse; ihana oli myös sadesuihku. Kylpyhuone, kuten muutkin hotellin tilat olivat hohtavan siistejä.

Lyhyen loman matkalaukku mahtuu hyvin huoneeseen ja kokolattiamatolla voi vaikka joogata.

Tosin hotellin vieraat saavat käyttää myös liikuntakeskus Hukan palveluita. Siellä on muun muassa ryhmäliikuntaa, pallopelejä sekä kuntosali.

Ilman korona-aikaa olisin kyllä mennyt tanssilliselle tunnille tai joogaan ja sen päätteeksi infrapunasaunaan.

Oulun keskusta on kymmenen minuutin kävelymatkan päässä ja vieressä on ihanan merellisiä kävelyreittejä, vaikkapa Hollihakaan ja Oulun torinrantaan.

 

Aamupalalle jäi yksi toive

Olisin myös nauttinut mieluusti illallisen hotellin ravintolassa, jossa olen syönyt yhden parhaista caesarsalaateista. Mutta se on koronan vuoksi auki nyt vuodenvaihteessa vain valikoituina päivinä.

Kesällä sieltä muuten avautuu mahtava terassi.

Aamiaisaikaan upea, pelkistetty ruokasali oli koristeltu kynttilöin – jotka ovat kukkien lisäksi hotelliyrittäjän henkilökohtainen intohimo. Erikoisruokavaliot oli huomioitu ja tarjolla oli myös lähiruokaa.

Kalanystävänä iloitsin muun muassa pateesta. Aamiaisella oli selvästi panostettu kahvinjuojiin ja heille onkin tarjolla useampaa paahtoa sekä lämmintä maitoa.

Hieman jäin kaipaamaan edellispäivän jasmiiniteetä, joka olisi kruunannut muuten täydellisen aamupalahetken täällä Oulun omassa Hemmetissä.

Mutta onneksi sitä voi aina nauttia kello viiden teellä.

De Gamlas Hem Hotel & Restaurant tarjosi huoneen blogipostausta vastaan. En saanut palkkaa yhteistyöstä, ja kaikki mielipiteet sekä tekstit ovat omiani.

1 comment

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: