*Yhteistyössä: Kemi Seaside Glass Villas ja Experience365
En ole varma, olenko koskaan majoittunut Suomessa näin lähellä merta aiemmin.
En muistaakseni ulkomaillakaan ole ollut näin lähellä merta, vaikka olen kuullut valtamerien aallot majapaikkaani Malediiveilla, Balilla, Intiassa ja Japanissa.
Perämeren olen nähnyt aiemmin yöpyessäni Hailuodon Luotsihotellissa. Tällä kertaa olin onnekas ja sain kokea kotiseutumereni Kemissä.
Olin myös onnekas siinäkin suhteessa, että sain kellojen siirron vuoksi ekstratunnin meren äärellä. Kemissä ja Seaside glass villas -merenrantahuviloissa.
Mikä olisikaan ollut parempi paikka päättää kesäaika 2021?
En tiedä onko sellaista, sillä olen niin hurmioissani Kemin-vuorokaudestani, joka alkoi hyvässä seurassa tanssien sekä nauraen ja päätyi mielettömään huvilaelämykseen.
Majoitukseen, josta on kymmenen askelta merenrantaan.
Huvila numero 13. Sen ympärillä on yli 30 muuta huvilaa.
Hirsipuusta ja lasiseinistä koostuvat kuutiot sijaitsevat noin 1,5 kilometrin päässä Kemin keskustasta.
Näin talviaikaankin villa lämpenee nopeasti. Kylpyhuoneessa on lattialämmitys, joka tuntuu mainiolta jalkojen alla.
Sängyissä on paksut peitot ja tuplatyynyt sekä fleecehuovat.
Kun pimennysverhot avaa apposen auki niin sivu- kuin kattoikkunoista, tila on äärimmäisen vaalea – ja näkymä on mielettömän kaunis harmaanakin syyspäivänä.
Yhtenä hetkenä aallot paiskautuvat rantakiville voimakkaasti. Toisena hetkenä tyrskyt painuvat kauemmas horisonttiin.
Muutaman tunnin päästä tulee sumu ja auringonlasku. Meri hiljenee, mutta vain hetkeksi.
Myöhään illalla myrskyää niin kovaa, että aaltojen loiskinnan kuulee vaimeana sisälle saakka. Kattoikkunasta voi nähdä ohi lentävien lintujen ääriviivat.
Kun yöllinen sumu häipyy, voi ihailla hetken tähtitaivasta.
Vaikka kattoikkuna oli aavistuksen harmaa, saattoi siristäen bongata koko ajan uusia tähtiä. Kävin niitä ihailemassa huvilan ulkoportaillakin, mutta tuuli meinasi heittää kameran kädestä ja siirryin nopeasti sisään.
Meri tuoksui yöllä terävämmältä kuin päivällä. Se pauhasi kuin vihainen tyyppi, jonka kuvittelin viestivän: ”Nyt kannattaa mennä nukkumaan.”
Odotin myös revontulia, sillä tuona yönä niitä nähtiin ympäri Lappia, mutta Perämeren rannalle niitä ei ilmestynyt.
Pehmeä sänky kutsui viimein aamuyön pikkutunneilla viettämään talviajan 2021–2022 ensimmäiset unet.
Tavallisessa kuutiossa riittää tilaa. Siinä on pieni keittiönurkkaus ja ruoanlaittovälineitä.
Ikkunan edessä mahtuu joogaamaankin, ellei niin sanotusti näyteikkunassa oleminen jännitä. Ja matkatavaroillekin löytyy hyvin tilaa. Loft-huvilassa olisi enemmän tilaa ja jopa oma saunakin.
Aamupala tuotiin valmiiksi jääkaappiin. Se on ihan perussetti, johon olisin kaivannut jotain pientä twistiä. Olen nähnyt myös kuvia aamiaisbuffetista, jota on joskus näiden huviloiden vieraillekin tarjoiltu.
Huoneeseen pääsee älylukkoa painelemalla ja sieltä löytyy myös wifi. Televisiota ei ole, mutta kukapa sitä kaipaisi, koska ikkunoista avautuu luonnon omat huippunäkymät.
En malttanut ottaa päiväunia enkä nukkua täyspitkää yötäkään, koska olin niin lumoutunut merinäkymään. Se tarjosi todellista lepoa aivoille. Omaa aikaa keholle ja mielelle.
Huomasin heti, kuinka päähäni alkoi tulvia mahtavia ideoita, joita olisin ollut valmis toteuttamaan vaikka samantien. Tällainen näkymä olisi niin inspiroiva vaikkapa kirjoitustyöhön tai muuhun luovaan toimintaan.
Tai pelkästään oleiluun ja hitaaseen yin-joogaan. Hetkeen, jossa ei tarvitse ajatella mitään. Eikä välttämättä tehdäkään mitään muuta kuin hengitellä ja katsoa suosikkimaisemaa.


Merinäkymän lisäksi alueella viehätti erityisesti ympärivuotinen lumen ja jään ihmemaa SnowExperience365.
Siellä voi nauttia drinksuista jääravintolassa tai laskea liukumäkeä vaikka kesän kuumimpina päivinä.
Sisällä on jatkuvasti -5 asteen pakkanen, joka kylläkin kosteuden vuoksi tuntuu paljon kovemmalta. Onneksi vieraat saavat lisäfleecejä halutessaan.
Jääpatsaat on valaistu kauniisti ja niistä löytyy muitakin kauniita yksityiskohtia. Pieni esteetikko sisälläni tarkkaili pintoja ja yritti nähdä jään sisään. Mitä jäätävän hienoa visuaalista tykitystä.
Viereisessä tilassa voi tutustua lumilinnan historiaan – jonka jälkeen saattaa helposti alkaa odottaa tulevan kauden lumilinnaa ja vierailua siellä.
Kuten odotan myös uusintayötä tässä persoonallisessa majoituksessa. Hurmaavan Perämeren rannalla. Kemissä.
*Kemi Seaside Glass Villas ja Experience365 tarjosivat yön somenäkyvyyttä vastaan. En saanut palkkaa yhteistyöstä, ja kaikki mielipiteet sekä tekstit ovat omiani.

1 comment