Jokainen tietää sen tunteen, kun ei malttaisi millään jättää kesken hyvää kirjaa. Kun silmät jo painaa, mutta haluaisi jatkaa lukemista.
Nyt äänikirjojen aikakaudella on uusi kokemus se, että ulkoilua ei tahtoisi lopettaa, kun kuulokkeissa pyörii jännä kirja.
Viimeksi tällä viikolla koin taas tämän elämyksen, kun aloin kuunnella Heikki Valkaman uutuutta, Yakuzan kostoa.
Tämä hellekesä on tuonut elämääni äänikirjat. Työmatkat ja koiralenkit, joiden aikana kuuntelen uusia tarinoita. Olen löytänyt suosikkilukijani; kaikki eivät millään kelpaa kaltaiselleni ääniherkälle ihmiselle.
Kotona tai puiston penkillä otan mieluusti käteen fyysisen kirjan – sekä silloin, kun äänikirjassa on ärsyttävän kuuloinen lukija.
Oih, onko mitään parempaa hellepäivän tekemistä kuin loistavan kirjan lukeminen? Tai kuunteleminen? Sehän on täydellistä nojatuolimatkalle heittäytymistä ja arjen toiminnoista pakenemista.
Tässäpä muutamia kirjasuosikkejani alkuvuodelta 2021:
- Durian Sukegawa: Tokuen resepti (Sammakko)
Japani-ikävään. Ruokaiselle nojatuolimatkalle. Hitaiden tarinoiden ystävälle.
Olen katsonut romaaniin perustuvan elokuvan, Kirsikkapuiden alla. Yleensä leffan jälkeen en enää jaksa lukea kirjaa, mutta tällä kertaa tarina yllätti. Oli ihana lukea hidastempoista kirjaa ja uppoutua japanilaiseen kulttuuriin ja etenkin ruokaan. Tämän teoksen voisin lukea uudestaankin.
Oi, saisipa jostain dorayaki-leivonnaisia juuri nyt! - Heikki Valkama: Yakuzan kosto (Tammi)
Dekkari-ihmiselle.
Jos on lukenut Valkaman aiemmat teokset, tähän on helppo koukuttua. Vauhdikas tarina, joka tarjoilee maistiaisia myös japanilaisesta kulttuurista – ja alamaailman eli yakuzan puuhista. - Keigo Higashino: Myrkyllinen liitto (Punainen silakka)
Nerokkaan dekkarin ystävälle. Japani-fanille.
Uskollinen naapuri -kirjan jälkeen olin niin innoissani löytäessäni saman kirjailijan uuden suomennoksen. Higashinon Myrkyllinen liitto on hengästyttävän hieno teos, jossa on paljon vauhtia – sekä pohdintaa. Samalla pääsee sukeltamaan japanilaiseen yhteiskuntaan, etenkin sosiaalisiin suhteisiin. - Julien Sandrel: Unelmien lista (Tammi)
Haaveilijalle. Elämän polkuaan etsivälle.
Kun kirjan esittelyssä mainitaan Tokio, valitsen sen heti. Vaikka Japani onkin tässä Unelmien lista -kirjassa vähäisessä osassa, on se tärkeä pala tarinaa – joka imaisi heti täysillä mukaansa. Paikoitellen surumielinen kuvaus, joka sisältää kuitenkin paljon lämpöä, toivoa ja rakkautta. - Jill Mansell: Ehkä tällä kertaa (Bazar)
Kesälomailijalle. Romantikolle.
Innostuin viime vuonna Jill Mansellin Kaikki alkoi salaisuudesta -kirjasta, joka oli kuin kevyt tuulahdus kesämieltä ja romantiikkaa. Ehkä tällä kertaa -kirja liikkuu samoilla linjoilla ja sopii hyvin rentoihin kesäpäiviin. - Johanna Mo: Yölaulaja (Like)
Hurjien dekkarien ja yllätysten tykkääjälle.
Ööläntiin sijoittuva kirja on täynnä salaperäisiä henkilöhahmoja sekä ratkaisuja. Päähenkilö on paluumuuttanut poliisi, joka saa ratkaistavakseen teinipojan murhan. Kirjassa liikutaan monilla tasoilla ja mukana on muun muassa nuorisokuvauksia. Tämän tarinan jatkoa odotan jo innolla! - Pia Sievinen: Näkymätön (Aho&Aho)
Tyytyväiselle sinkulle. Esteetikolle. Helsinki-kaipuuseen.
Kiitos Pia Sievinen tästä kirjasta, jossa kirjoitetaan kirjaa ja eletään suomalaista sinkkuelämää. Kiitos Matleena Kuusniemelle, joka lukee tämän kirjan pehmeän kauniilla äänellään. Tämä tarina saattaa inspiroida kirjoittamaan sitä omaa pöytälaatikkotarinaa valmiimmaksi sekä nauttimaan viikonloppukahvit lähikahvilassa kauniiden sekä kivojen asioiden ympäröimänä. - Hanna Brotherus: Ainoa kotini (Wsoy)
Äidille. Tyttärelle. Tanssijalle.
Hanna Brotheruksen itsensä lukemana tämä äänikirja tuntuu jotenkin vieläkin koskettavammalta. Kirjailijalla on myös miellyttävä, matala ääni sekä puherytmi. Teokseen on sisällytetty niin paljon kaikkea, että välillä tuntuu, että vähempikin olisi riittänyt. Tai ainakin tiivistetympi versio. Mutta onpa ainakin tarjolla monenlaista teemaa ja elämän haasteita.

+ 5 muuta mainiota kirjaa
- Annaleena Härkönen: Rikospaikka (Otava)
- Jojo Moyes: Yömusiikkia (Gummerus)
- Jarkko Tontti: Haava (Otava)
- Saara Turunen: Järjettömiä asioita (Tammi)
- Salla Simukka: Matalapaine – korkeapaine (Tammi)
Mitä hyviä kirjoja sinä olet lukenut viime aikoina?
Kerrohan kommenteissa kirjavinkkejäsi.
3 comments
Kiitos mielenkiintoisista kirjavinkeistä. Upeaa kun olet löytänyt äänikirjat. <3
Hei Annukka, kiva kun kävit lukemassa kirjavinkkini ja vieläpä kommentoimassa täällä. Mukavaa kesää sinulle! 🙂