Maailman halvin ja autenttisin kiertoajelu: todellista Myanmaria 0,15 eurolla!

”Mitä, aiotko olla Yangonissa kokonaiset viisi päivää etkä käy muualla?”

Olen jo tottunut ihmettelyihin, kun pysyn samassa paikassa pidemmän ajan. Vieläpä niissä paikoissa, jotka monien mukaan ovat kaikkein tylsimpiä, kuten Bruneissa.

Myanmarin-kävijät hehkuttavat usein Mandalayn ja Inle-järven maisemia sekä haukkuvat Yangonin aika lailla kolhoksi kaupungiksi.

Niitä suosituimpia kohteita minäkin olisin mennyt katsomaan, jos olisin varannut Myanmariin pidemmän ajan. Tällä kertaa kuitenkin muun muassa lentolippujen ja majoituspaikkojen hinnat vaikuttivat eniten; kiinalaisen uudenvuoden aikaan täällä on älyttömän kallista. Haluan tutustua yhteen paikkaan paremmin kuin lentää kiireellä eri paikkakuntien välillä.

Vuoden alusta saakka olen kiertänyt Balia, Filippiinejä, Bruneita ja Hongkongia sekä nyt päätynyt Myanmariin, joten viisi päivää samassa kaupungissa kuulostaa oikein hyvältä ratkaisulta tällä hetkellä. Silti tuntuu, että ehdin kokea Yangonistakin vain pintaraapaisun.

He, joiden mielestä Yangonin voi skipata, ovat tuskin täällä olleet. Tai he eivät ehkä ole poistuneet luksusmajoituksestaan lainkaan. Mutta jokainen matkustaa ja valitsee kohteensa tavallaan.

Omilla seikkailuillani jo nyt Yangon on osoittautunut oikein eläväiseksi paikaksi. Täällä on joogaa, teehuoneita ja meditaatiota. Täällä olisi paljon erilaisia kursseja, päiväretkiä ja kivoja ravintoloita. Puistoja, temppeleitä, shoppailumahdollisuuksia ja kaikenlaisia nähtävyyksiä. Eihän tämä ole mikään tavallinen turistikohde, ainakaan luksusta etsivälle, mutta hurjan kiinnostava paikka Yangon on silti!

Ennen kaikkea Yangon on täynnä mielenkiintoisia ihmisiä ja heidän tarinoitaan. Yhden päivän vietin kultaisen pagodan alueella ja juttelin siellä todella monen paikallisen kanssa. Joidenkin mukaan turisteja on tullut yhä vähemmän maahan viime aikoina, ja länsimaalainen yksinmatkustava nainen on heidän mielestään jotain niin eksoottista, että tämän puheille melkein jonotetaan.

Viikonloppuna koin Yangonissa elämäni junamatkan. Siperian-junakin tuntuu melkein perussetiltä myanmarilaiseen rautatieseikkailuun. Tuolla junamatkalla juttelin niin monen paikallisen kanssa, että olen vieläkin ihan pää pyörällä heidän kertomuksistaan.

Ihmiskontaktit ja tarinat – ne ovat minulle matkustajana tärkeämpiä kuin kauneimmatkaan maisemat. Aina en ole ollut sitä mieltä; joskus olen jopa laittanut parhaimmat bileet kaikkien muiden matkakokemusten edelle. Myös Insta-kuviksikin sopivat upeat nähtävyydet sekä herkulliset ruoka-annokset ovat olleet tärkeitä – ovat edelleenkin, mutta eivät niin merkittäviä kuin uudet kohtaamiset.

Nyt voisin vain hengata ihmisten kanssa ja kuunnella heidän juttujaan. Oppia uusista tyypeistä ja kulttuureista keskustelemalla tai kokemalla asioita yhdessä.

Nyssyköitä kyytiin kovalla vauhdilla

Yangonin junaratakierros on halvin ja eniten kontakteja lyhyellä ajalla tarjonnut sightseeing-kokemukseni koskaan. Jos sitä voi varsinaiseksi nähtävyydeksi sanoa. Yangon circular railway -elämys tarjoaa kuitenkin loistavan tavan tutustua paikallisten elämään.

Kyseessä on 200 Myanmarin kyatin eli noin 0,15 euron hintainen juna-ajelu. Matkan varrella on 39 asemaa ja reitti on 45 kilometriä. Matka kestää yhteen menoon kolmisen tuntia; juna siis kulkee todella hitaasti! Ehtiipä kunnolla tarkkailla menoa.

Istumapaikkaa on vaikea löytää ensimmäiseltä asemalta, mutta heti parin minuutin päästä väki vähenee jo seuraavalla asemalla ja pääsen maisemapaikalle ikkunan viereen.

Junassa minulle tulee aluksi hieman vaivaantunut olo; siinä minä stalkkaan paikallisten elämää junassa, joka on niin arkipäiväinen kulkuväline heille.

Ihmettelen niitä nyssyköiden ja korien määrää, joita he kantavat junaan. Ennen kuin juna tulee kunnolla edes asemalle, pussukoita heitellään valmiiksi ikkunoista sisään ja ulos. Junassa ei ole ikkunalaseja, joten tavaroiden siirtäminen onnistuu ikkunoiden ja ovien kautta liikkuvassakin kulkupelissä. Meno on hektistä, mutta ammattimaisen näköistä.

Ennen kuin juna saapuu kunnolla edes asemalle, pussukoita heitellään jo ikkunoista sisään ja ulos.

Naiset kantavat päänsä päällä kaikenlaisia tarjottimia ja koreja. Osa myy lounaskeittoja, osa hedelmiä. Vaunujen läpi kulkee nuoria miehiä, jotka kantavat muun muassa avokado-, maissi- ja mansikkalaatikoita. Matkustajat ostavat niitä kilohinnalla; myyjien mukana kulkee myös talousvaaka sekä pieni muovijakkara, jolle he voivat istahtaa tekemään kauppoja. Ruokajätteet heitetään ulos ikkunasta sumeilematta.

Myös melkein jokaisella asemalla käydään jotain kauppaa ja tavaroita tarjotaan ikkunasta junaankin. On hedelmä- ja vihannestoreja, vaatteita sekä jopa eläimiä häkeissään. Kukot kiekuvat, koirat haukkuvat ja vuohia vedetään valjaissa. Lapset pelaavat pelejään, jopa ratakiskoilla. Siellä on selvästi meneillään varvassandaalinheittokisaa, kortinpeluuta sekä nukkeleikkejä.

Vanhemmat makoilevat ratakiskoilla. Asemapenkeillä. Siltojen alla. Osa matkustajista makoilee junanpenkeillä, kun tulee väljempää. Osa opiskelee, muun muassa englanninkokeeseen. Munkit lukevat kirjoistaan buddhalaisia viisauksia tai selaavat kännyköitään. Äidit hierovat lapsiensa poskiin thanaka-voidetta. Parit hempeilevät hillitysti ja istuvat melkein sylikkäin; Myanmarissa on kiellettyä suudella julkisesti.

Riisipelloilta kaatopaikoille

Kun olen päässyt alkujännityksestäni, rentoutunut ja alkanut vaihtaa muutamia sanoja paikallisten kanssa, huomaan seuralaisteni vaihtuvan pian tiuhaan tahtiin. Joka asemalla saan uuden juttukaverin.

Juttelen paikallisen opettajan, näyttelijän, sähkömiehen, astrologin sekä monen muun kanssa. He ovat palaamassa töistään tai menossa töihin. Katsomaan vanhempiaan. Viljelemään peltoaan. Juhlimaan temppeliin.

Muutamalta asemalta nousee kyytiin myös joku turisti. Osa jää pois muilla asemilla ja aikoo ottaa taksin takaisin. Joillekin turisteille kolmen tunnin juna-ajelu on liian eläväinen tai liian tylsä; itse voisin katsella menoa pidempäänkin – kun olen tottunut ensin siihen, että minuakin katsellaan intensiivisesti. Yksin junassa matkustava nainen on selvästi harvinainen näky täällä; sen olen todennut monta kertaa. Joillakin turisteilla on mukana paikallinen opas. Sillä tavoin matkasta saa irti varmasti vielä enemmän. Oma paikallinen kontaktini toi minut onneksi asemalle ja auttoi hankkimaan junalipun sekä selosti hieman taustoja.

Vanhassa, kuusivaunuisessa junassa ei ole tuuletusta. Yli 30 asteen helteessä tulee pian hiki, vaikka istuisi vain paikoillaan tai seikkailisi edes vähän eri vaunuissa. Ei auta, vaikka luonnollinen tuuletus ikkunoiden ja ovien kautta on käytössä. Loppumatkasta vaunussa on tuskaisen kuuma – sekä hajut sen mukaisia. Junassa kulkevat pussukat keräävät ympärilleen kärpäsiä ja durianin lemu alkaa olla jopa miellyttävä näihin hajuihin verrattuna.

Hajut puskevat voimakkaasti myös junan ulkopuolelta. Reitillä riittää useita kaatopaikkoja. Siellä kaikenikäiset ihmiset keräilevät erilaisia asioita; toisen roska on toisen aarre. Maisemat vaihtuvat kaatopaikoista riisiviljelmiksi, mansikkapelloiksi ja temppelinäkymiksi. Välillä on monenlaista murjua, kun taas sitten tulee hienompia taloja, joissa asuu lähinnä ulkomaalaisia. Lentokenttäkin vilahtaa jossain aitojen takana.

Ikimuistoinen elämys

Kierroksen tekeviä junia lähtee Yangonin rautatieasemalta vähintään tunnin välein koko päivän ajan. Junalippu ostetaan suoraan raiteelta seitsemän, ja se kannattaa pitää tallessa. Lipuntarkastajat kiertävät junissa melkein koko ajan.

En olisi uskonut, että yksi Myanmarin – ja kenties tämän opintovapaan – ikimuistoisimmista elämyksistä koen vanhassa junassa. Junassa, jossa on tiivis tunnelma, kovat puupenkit, välillä todella paha haju sekä hikiset oltavat. Junassa, jossa myydään kaikkea elävistä kanoista sim-kortteihin.

Mutta ihmiset tekevät tämänkin matkan. Lasten hymyilevät kasvot. Heidän vanhempiensa ystävälliset sanat ja kertomukset. Teinien värittämät jutut. Vanhukset, josta voi henkiä arvokasta viisautta, vaikka emme puhukaan samaa kieltä.

Tämän autenttisempaa kiertoajelua on varmaan vaikea kokea enää missään muualla.