Välillä pitää leikkiä kunnon turistia ja tehdä ”irtiottoja”. Siksipä suuntasin kesäajan 2017 viimeisenä päivänä auringonlaskun aikaan Tanah lot -temppeliin. (Tosin kesäaikahan jatkuu Balilla normaalisti, sillä kelloja ei täällä siirretä.)
Balilla on tuhansia temppeleitä. Isompia ja pienempiä. Tanah lot kuuluu ennen kaikkea niihin suurimpiin, näyttävimpiin sekä suosituimpiin kohteisiin. Se on vanha hindutemppeli valtameressä.
Canggusta sinne ajaa ilman ruuhkaa noin puolessa tunnissa. Omasta majapaikastani sinne on matkaa seitsemän kilometriä. Otimme paikallisen Uber-taksin alle ja maksoimme yhteensä 3,50 euroa matkasta. Pääsymaksu alueelle maksaa noin 3,50 euroa (lokakuu 2017). Paikalliset maksavat puolet tuosta hinnasta.
Lähdimme hyvissä ajoin ennen auringonlaskua, noin neljän aikaan iltapäivällä. Ennen kuin varsinaiselle temppelialueelle pääsee, edessä on valtava määrä balilaisten käsityöläisten kojuja. Kuin menisi Kauppatorille ja joutuisi kiertämään jokaisen välin sokkelossa ennen kohdetta. Mutta hinnat ovat halpoja: tunikoita alle viidellä eurolla, lippalakkeja kahdella, aurinkolaseja kolmella.
Meren äärellä odottaa sitten the kohde, temppelisaari. Ja sen ympärillä on kauniita puutarhoja, kauppakujia sekä kotiravintoloita, tyrskyisiä rantoja sekä lisää pyhiä paikkoja. Tanah lotin maisemissa voisi kyllä viettää koko päivän kävellen ja ihmetellen, muun muassa ”pyhiä käärmeitä”.
Auringonlasku on yksi suosituimmista hetkistä, jolloin temppelissä vieraillaan. Paikalla oli nytkin tuhansia ihmisiä. Turisteja sekä paikallisia, jotka ovat aloittaneet täällä Balilla laskeutumisen pariviikkoiseen juhlakauteensa.