Lauantaimarkkinat Balin hipsterikeskuksessa, Canggussa

 

Old Man’s. Sinne kannattaa suunnata, jos kaipaa Balin uudessa ruoka- ja hipsterikeskuksessa, Canggussa, varmaa hengailu-, bile- tai after work -menoa.

Old Man’s on Batu Bolong -rannan ja -kadun keskusaukio. Melkeinpä koko Canggun ydin. Keskiviikko-, perjantai- ja sunnuntaibailujen kuumin mesta. Ravintola ja markkinapaikkakin.

Olimme perjantaina katsomassa Old Man’sissa australialaista dj-muusikkoa. Tupa oli täynnä. Sekä paikallisia että turisteja.

Tanssilattialla oli yhtä kuuma kuin saunassa. Ulkonakin tuntui tanssimisen jälkeen vähän viileältä, vaikka yössä oli noin 30 astetta lämmintä

Vähintään kerran kuukaudessa, viimeinen lauantai paikassa järjestetään myös markkinat. Kävin siellä tänään.

Tapahtuma on selvästi suunnattu turisteille. Länsimaalaisille hipstereille. Vielä kun eilen illalla paikassa näkyi paljon myös indonesialaisia, markkinoilla heitä oli vain myyjinä. Osa sanoi tulleensa monen tunnin ajomatkan päästä toiselta puolelta saarta. Tunnistin esimerkiksi monia ubudilaisia myyjiä; Ubudissa onkin Balin suurin tori.

Old Man’sin lauantaimarkkinoilla on myytävänä juttuja vaatteista ruokaan.  Alkaen 0,10 euron mehulasista ja 0,15 euron postikortista. Koruja, kenkiä, shortseja, hattuja, koiran tarvikkeita, kosmetiikkaa. Hinnat ovat varsin edullisia ja yksi on (lähes sata)varmaa: mukana on vain paikallisia tuotteita. Canggun markkinoilta ei löydy kiinalaistuotteita, kuten esimerkiksi Ubudista.

Lue myös: 20 x Canggun parhaat kahvilat

Kommentoi postausta alla

%d