Nyt kun kiinalaisen uudenvuoden juhlinnat ovat käynnissä ja lohikäärmeen vuosi 2024 alkamassa, mielessäni palaan usein Japaniin. Toki Japani on ajatuksissa muutenkin usein, mutta erityisesti näin juhla-aikaan käyn läpi sinne liittyviä muistojani.
Gotokuji – täydellinen temppeli kissafanille Tokiossa
Se oli kuuma syyskuun päivä 2023, kun päätin mennä vierailemaan Gotokujin temppelissä Tokiossa.
Tamaryokuchaa ja oivalluksia siitä, missä tee maistuu parhaimmalta
Tiedän yhden paikan, jossa tee maistuu ylivoimaisesti parhaalta. Tänä vuonna olen ollut onnekas ja saanut maistella teetä kaksi kertaa tuollaisessa paikassa.
Naoshima – Japanin huikea taidesaari
Kuva kelta-mustasta kurpitsasta laiturilla näytti epätodelliselta. Japanilaisen taiteilijan Yayoi Kusaman taideteoksen ympärillä siinsi vain sininen meri ja taivas. Tuo kuva jäi vuosiksi pyörimään päähäni. Haluan nähdä Naoshiman taidesaarelle pystytetyn kurpitsan omin silmin. Haluan kokea tuon saaren tunnelman. Nyt se bucket list -toiveeni on toteutettu. Pääsin näkemään tämän kuuluisan teoksen ja paljon muuta Naoshimalla. Päästäkseen Tokiosta […]
Ainakin 12 syytä, miksi Japani on sooloreissaajan unelmakohde
Vuoden soolomatkustuskohteen palkinnon saa… Japani! Olipa vuosi sitten mikä tahansa.
Vuoden 2023 ensimmäisiä kivoja juttuja
Parasta Japanissa ovat ihmiset. He kaatavat juoman ensin muiden lasiin. He kertovat rukoilevansa turvallisen kotiinpaluun puolesta. Heitä minä rakastan!