Filippiinit ja hintataso: täällä rommikin on halvempaa kuin mehu

Jos polttaisi tupakkaa ja joisi alkoholia sekä rakastaisi roskaruokaa, Filippiinit olisi älyttömän halpa kohde. Jättimäisen rommipullon saa kaupasta vajaalla kahdella eurolla ja pienen eurolla, tupakka-askin niin ikään eurolla ja sipsi- tai muun snäksipussin muutamalla sentillä.

Kuulostaa ehkä nuoren reppureissaajan biletysloman nautinnoilta, mutta muutakin ravintoa ja palveluja on saatava.

Puerto Princesan pesulassa voisi teettää myös uuden vaatteen. Uusi, mittojen mukaan tehty mekko alkaen 20 euroa.
Pesijää naurattaa, kun raahasin kahden viikon vaatteet eli viisi kiloa ryysyjä pesulle.

Terveellinen ruoka, niin liha- kuin kasvisruoka, on täällä todella kallista. Monissa Aasian maiden vertailuissa Sri Lanka, Malediivit ja Indonesia ohittavat halvoilla hinnoillaan Filippiinit.

Muun muassa Bruneissa polttoaine on paljon halvempaa kuin Filippiineillä: 0,30 euroa vs. 0,80 litralta.

Perunat, kasvikset ja jopa jotkut hedelmät maksavat täällä melkein yhtä paljon kuin Suomessa. Possunliha saattaa olla kilohinnaltaan jopa kalliimpaa. Trendikahveihin ja smoothieihin kuluu helposti saman verran rahaa kuin Suomessa.

Ananas 1,50 euroa, omena 0,50 euroa ja sitrukset noin 0,30 euroa.
Rommia alle kahdella eurolla.
Matcha latte kookosmaidolla, melkein neljä euroa.

Ruuan lisäksi myös majoitukset maksavat paljon – ainakin tasoonsa verrattuna. Filippiinit on siinä mielessä jännä maa, että täältä puuttuvat melkein kokonaan sellaiset halvat yhden–kahden tähden tavalliset majapaikat. Tarjolla on paljon rupuisia hostelleja sekä ylihinnoitettuja hotelleja.

Sri Lankassa sain 20 euron päiväbudjetilla kolme ateriaa ulkona ja neljän tähden hotellihuoneen, mutta Filippiineillä se ei riitä joissakin paikoissa edes hostellimajoitukseen. Puhumattakaan neljän tähden hotellista, jotka maksavat täällä yli sata euroa yöltä.

Saarihyppelyissä menee paljon rahaa kuljetuksiinkin. Harva Filippiinien-kävijä pysyy yhdellä saarella, kuten minä tällä reissullani. Maan sisäiset lennot maksavat helposti pari sataa euroa ja päiväretkien hinnat alkavat 18 eurosta. Yksityisveneen saan muutamaksi tunniksi 50 eurolla, kun Bruneissa sain sellaisen reilulla kymmenellä eurolla ja kaupan päälle paikallista ruokaa sekä laadukasta opastuspalvelua.

Tunnin matka tricyclellä voi maksaa jopa 15 euroa alueella, josta on vaikea päästä muuten pois, kuten Calitang–Nacpan-rannalta El Nidon keskustaan.  Kuljettajat ottavat monopolistaan kaiken hyödyn irti.

Suunnitelmallisuus kannattaa Filippiineillä. Ainakin majapaikka ensimmäiseksi yöksi on syytä hankkia joka kohteessa ja maan sisäiset lennot hankkia ajoissa. Retkien hintoja sekä laatuakin voi selvittää etukäteen netistä.

Onneksi Filippiineiltä löytyy paljon edullisiakin juttuja: muun muassa kosmetiikka ja päivittäishygieniatuotteet ovat halpoja. Niin ikään kampaamo-, hieronta- ja kosmetologipalveluita saa edullisesti. Jos kaipaa kevyttä kesävaatetta tai -asustetta, ei niistäkään tarvitse maksaa älyttömyyksiä.

Jalkineetkin ovat halpoja (sandaaleja alle eurolla), mutta niistä ei löydy usein kovin isoja kokoja. Hyvällä tuurilla voi löytää naisten kengät kokoa 39–40, mutta useimmiten kengät ovat kokoa 36–37(38).

El Nidon suosituimmat ostokset rommin lisäksi: vedenkestäviä tavaroita.

Oman vesipullon täyttäminen kannattaa. Sen saa täyteen El Nidossa joko 0,16 eurolla tai 0,24 eurolla.
Happy hourin tarjoukset: olut 0,80 euroa, rommidrinkit 1,10 euroa ja Bailey’s 1,40 euroa.
Veneajelu: ilmainen, kun uskaltautuu paikallisten kalastajien, majapaikan omistajien kyytiin.

Kahden viikon aikana olen ollut Palawanilla, joka on yksi Filippiinien suosituimmista turistikohteista. Siksi täällä keräämäni hinnat ovat hieman kalliimpia. Toisaalta jotkut hinnat ovat Boracaylla ja Manilassa vieläkin korkeampia.

Ruokakaupoissa ja toreilla kiertäminen on kivaa, vaikka niistä ostaisi vain yhden veden. El Nidossa on vain pieniä, juomaa ja välipaloja myyviä kioskeja. Puerto Princesasta löytyy muutama isompi market ja tori.

Alla olevat hinnat on kerätty sekä El Nidosta että Puerto Princesasta.

Yleisiä hintoja Palawanilla x 25

  1. Sämpylä 4 kpl, 0,20 euroa
  2. Postikortti 0,30 euroa
  3. Vesi 0,5 l, 0,40 euroa
  4. Limuviina 0,5 l, 0,50 euroa
  5. Virvoitusjuoma 0,5 l, 0,60 euroa
  6. Olut 0,5 l, 0,70 euroa
  7. Vesi 1,5 l, 0,80 euroa
  8. Kokonainen kookos 0,90 euroa
  9. Otsatukan leikkaaminen 1 euro
  10. Rommi 0,5 l, 1 euro
  11. Deodorantti 1,20 euroa
  12. Jäätee 1,40 euroa
  13. Shampoo 1,50 euroa
  14. Mango 1 kpl, 1,60 euroa
  15. Paikallisia cashewpähkinöitä 100 g, 2 euroa
  16. Maitokahvi 2,60 euroa
  17. Tuoremehuannos tai litra kaupasta 2,80 euroa
  18. Kasviscurry 3 euroa
  19. Hieronta 1 h, 3,30 euroa
  20. Viinilasi 3,50 euroa
  21. Smoothiebowl 3,80 euroa
  22. Pyykin pesettäminen noin 5 kg, 5 euroa
  23. Jauheliha 1 kg, 6 euroa
  24. El Nido–Puerto Princesa halvimmalla kimppakyydillä 10 euroa
  25. Lohifilee ravintolassa 15 euroa

Hinnat kerätty tammikuussa 2018. 

Toiset kioskit ovat suosituimpia kuin toiset.

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: