Paluumuuttajan päiväkirja Oulusta – ensimmäisen kvartaalin tunnelmia

Maaliskuun alussa silloiset kotikulmani Helsingissä olivat sulaneet lumesta. Olin pitänyt viikkoja tennareita ja ohuempaa anorakkia. Kevät tuoksui jo ilmassa ja näkyi kaduilla.

Saapuessani Ouluun vastassa oli rankka lumisade. Paikalliset aloittivat talvilomansa ja Oulussa kärvisteltiin talven kovimmissa pakkasissa.

Ensimmäisenä työaamunani kirosin pohjoisen talvea ja sitä, että Oulussa ei ole ratikoita eikä metroa. Pakkasta oli keskustassa -32 astetta. Noin 1,5 kilometrin kävelyn jälkeen hiukseni ja kasvoni olivat saaneet valkoisen huurrekuorrutuksen.

Kylmyys ei kuitenkaan kangistanut, kun päällä oli riittävästi vaatetta. Olin täpinöissäni uudesta työstäni, etenkin siitä, että sain mennä fyysisesti työpaikalle. Takana oli kymmenen kuukautta etätöitä edellisessä työpaikassa ja vain muutama päivä toimistohommia sinä aikana.

Paluu toimistolle tuntui eksoottiselta, vieläpä kun kohteena oli uusi työpaikka. Ja vastassa oli hauskat työkaverit ja tiimi, johon on ollut helppo hypätä mukaan.

Maaliskuun jäätävää pakkaskautta ja lumimyräkkää kesti noin viikon. Valon määrä alkoi kasvaa hurjalla vauhdilla. Räystäiltä alkoi tippua vettä. Kadut muuttuivat peilikirkkaiksi jäätiköiksi. Onneksi kaapissa on monet nastakengät.

Työmatkallani Oulun keskustan läpi saatoin kuulla lintujen laulua sekä purojen solinaa. Autoja oli todella vähän liikenteessä, meninpä töihin kahdeksaksi tai yhdeksäksi. Kaduillakaan ei näkynyt kovin paljoa ihmisiä.

Etenkin aamuvarhain ja iltamyöhään koiralenkeillä Oulun keskusta tuntui aavemaisen tyhjältä. Ihmettelin usein, että asuuko Oulun seudulla oikeasti 250 000 ihmistä?

Mikä kuitenkin tuntui äärimmäisen mukavalta, että ihmiset pysähtyivät usein juttelemaan – kenties tämä oli koirani ansiota. Pienemmässä kaupungissa törmää myös tuttuihin useammin; on ollut kivaa nähdä ihmisiä, joita olen viimeksi tavannut nuoruudessani.

Mutta myös naapurini moikkaavat innokkaasti; en ole koskaan asunut talossa, jossa asukkaat tervehtivät toisiaan niin innokkaasti.

”En olisi ikinä uskonut, että sinä muutat Ouluun.”

”Miten päädyit juuri tänne, maailmanmatkaaja?”

”Pelkään, että tylsistyt täällä heti ensimmäisinä viikkoina, kun olet tottunut isompiin paikkoihin.”

Paluumuuttoni Ouluun herätti paljon ihmetystä. Epäilyä ja iloa. Lähdin Oulusta vuonna 1998 Jyväskylään opiskelemaan ja sille tielle jäin silloin.

Paljastan: ajattelin vielä tuolloin, että en muuta koskaan takaisin Ouluun. Olin käynyt vuosina 1994–1995 Kaliforniassa, jossa vietin vaihto-oppilasvuoden. Halusin jo tuolloin jättää Oulun taakseni.

Mutta niin ne mielipiteet ja tunnelmat muuttuvat.

Minulta kysytään usein, miksi muutin Ouluun. Siihen ei ole yhtä vastausta. Se on monien tekijöiden summa.

Ensimmäisenä koronavuonna eli vuosi sitten tein paljon etätöitä Oulusta käsin. Olin jo useamman vuoden miettinyt, että haluaisin muuttaa takaisin, kunnes kesällä 2020 aloin pohtia asiaa vakavammin.

Menin Helsinkiin ensimmäisen kerran kesätöihin vuonna 2001 ja ehdin asua siellä noin 17 vuotta. Rakastan edelleen Helsinkiä, mutta Japanin-sapattini jälkeen sekin alkoi tuntua pieneltä. Korona-aika vahvisti tuntemuksiani.

Nyt tai ei koskaan! Kunhan löytäisin Oulusta kivan työpaikan, voisin muuttaa takaisin.

Koronan aikaan pienempi kaupunki tuntui jotenkin turvallisemmalta; toisaalta, jokainen suomalaiskunta tuntuu nyt vähän samalta. Hiljaiselta.

Oulussa on edelleen paljon ystäviäni, sukulaisia sekä vanhempani. En minä ehdi heitä tavata lomillani kovinkaan paljon, vaikka haluaisin.

Täällä on juureni. Tänne on aina kiva tulla. Totta kai, olen käynyt viimeisten 23 vuoden aikana täällä lähinnä vapaillani ja nauttinut toisenlaisesta Oulu-tunnelmasta.

Tosin, Oulu-huumani ei ole vieläkään laantunut, vaikka nyt olen ollut täällä kolme kuukautta ja elänyt oululaista arkea. Herään yhä joka päivä ja menen nukkumaan kiitollisena siitä, että uskalsin tehdä tämän hypyn.

Vappuaattona pohdimme ystävien grillijuhlissa Oulun vetovoimatekijöitä. Etelä-Suomessa asuvat ystäväni postailivat kuvia vihreän nurmikon piknikeiltä t-paita päällä.

Meillä täällä Oulussa tuli vapun alla vielä lunta ja yöllä oli pakkasta.

Onpahan ainakin jotain, jota odottaa. Kevään vihreyttä, joka saapuukin näille leveysasteille yleensä sitten vauhdilla, vaikkakin paljon myöhemmin kuin eteläiseen Suomeen.

Mielellään näkisin Ouluun saapuvan myös enemmän kansainvälistä tunnelmaa. Käsityöläisfiiliksen ja merikaupungin nostatusta sekä ennen kaikkea uskoa siihen, että täältä löytyy monia menestystarinoita, jotka kiinnostavat valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Pienessä ystäväpiirissämme luettelimme kilpaa erilaisia Oulu-juttuja ja kaupunkimme parhaita puolia. Oli ihanaa istua iltaa ystävien kesken ja nauttia takapihan grillauksista. Tällaiset puitteet eivät ole mahdollisia Helsingissä, jossa asutaan tiiviisti – ja jossa korona-aika on eristänyt tehokkaammin sosiaalisista menoista.

Löysimme Oulusta paljon hyvää:

• Täällä asuminen on huomattavasti edullisempaa ja väljempää.
• Ruokakori on halvempi. Joitakin tuotteita ei välttämättä ole saatavilla niin hyvin kuin pääkaupunkiseudulla, mutta siinähän säästyy sitten rahaa, kun ei ostele erikoistuotteita.
• Rahaa säästyy myös, koska ei ole niin paljon palveluja sekä kauppoja ympärillä.
• Aika. Sitäkin säästyy, koska ei ole suuremmin ruuhkia eikä niitä kauppoja. Jää enemmän aikaa kunnon palautumiseen, vaikka luonnossa.
• Oulussa on kaikki neljä vuodenaikaa. Täältä löytyy lämpöä ja pakkasta. Pitkiä, valoisia kesäöitä ja revontulien kaunistamia talvitaivaita.
• Luonto on lähellä koko ajan ja ympärillä on paljon kohteita, joissa ei ole juuri ruuhkaa.
• Pyöräilyväyliä on paljon ja tasaisella maalla fillarointi sujuu kätevästi.
• Joitakin asioita uskalletaan tehdä rohkeammin kuin muut. On villejä kulttuuritapahtumia, kuten ilmakitaransoittoa, ja muutenkin viileän siistiä menoa.
• Oululaiset ovat kaiken puolin ihania, leppoisia ja huumorintajuisia. Heihin on useimmiten helppo tutustua ja heittää juttua.

Oulun ilosanomaa riittäisi vielä pitkästi. Mutta tässä viime aikoina olen huomannut myös muutaman huonon puolen vähäisen joukkoliikenteen lisäksi:

• Koska palveluja on vähän eikä ole kilpailua, saattaa se näkyä hinnoissa ja laadussa. Esimerkiksi Helsingissä sain ripsienpidennykset tunnissa ja ne pysyivät kuusi viikkoa. Oulussa olen kokeillut monia paikkoja, ja maksan tuplahinnan samanlaisista ripsistä, joita laitetaan lähes kolme tuntia eivätkä ne pysy edes paria viikkoa.
• Ulkomaalaisten on vaikea tutustua oululaisiin. Olen kuullut tarinoita kaupungissa asuvilta ulkomaalaisilta, jotka ovat kokeneet olonsa epämukavaksi täällä. Eikä epäluuloisuus koske pelkästään heitä. Erilaisuutta ja massasta poikkeavaa toimintaa katsotaan vielä epäillen, vaikka oululaisten asenne onkin muuttunut suvaitsevaisemmaksi vuosien aikana.

Kolme kuukautta.

Se ei ole pitkä aika ihmisen elämässä. Se menee hurauksessa. Se voi mennä myös Oulu-hurmiossa. Kuherruskuukausina pohjoisen pehmeässä kevätvalossa.

Edelleenkin mietin usein, että onpa kiva käydä kylässä täällä Oulussa. Kunnes hetken päästä huomaan, että hei, enhän minä ole täällä lomalla.

Täällä on nyt kotini ja elämäni.

Kesän lämpö ja vihreyskin ovat saapuneet kaupunkiin, ja päivät ovat pitkiä. Korona-ajasta huolimatta kaupungissa tapahtuu koko ajan jotain ja tänne on avattu viime aikoina paljon uusia palveluitakin.

Koronarokotukset etenevät ja elokuvateatteritkin avautuivat jo. Oli niin ihanaa päästä leffaan pitkän odotuksen jälkeen. Myös kahvilat ja ravintolat ovat avanneet ovensa täällä.

Blind Channel toi paljon julkisuutta Oululle Euroviisuissa. Nyt jännätään päätöstä kulttuuripääkaupungista.

Kyllä elämänlaatu on kaiken puolin huikea Oulussa ja kaupunki on kehittynyt paljon, oikein mukavaan suuntaan!

Kun ruuhkat, turha kiire ja viettelykset ovat poissa, mieli rauhoittuu ja kehokin palautuu paremmin.

Paluumuutto kotikonnuille ei ole yhtään hullumpaa – ainakaan, kun kohteena on rakas Oulu.