Tänään on erikoinen päivä. Samaan aikaan täynnä kiitollisuutta ja haikeutta. Ikävää ja onnellisuutta.
On elämäni seikkailujen vuosipäivä. Tasan vuosi sitten aloitin sapattivuoteni reissun ja sen vei minut moneen jännittävään paikkaan sekä tilanteeseen. Ja tietenkin ihanien ihmisten luokse.
Erityisesti tällä viikolla olen saanut fiilistellä taas tuttua japanilaista omotenashia. Tuota yliystävällisyyden ydintä. Kun olen kertonut japanilaisille tutuilleni, että tulen marraskuuksi suosikkipaikkaani, olen saanut niin ihania viestejä heiltä ja tuntenut taas yltäkylläistä avuliaisuutta sekä vieraanvaraisuutta.
Melkein kaikki tuttavani ovat jo kutsuneet minut kotiini, tai mummon kotiin tai kylän majataloon. Tai he aikovat tulla satojen kilometrien päästä katsomaan minua. He ovat lähettäneet jo linkkejä kivoihin matchakahviloihin, joihin minun täytyy mennä. Niistä viesteistä tulee uskomattoman hyvä olo.
Tällä kertaa minulla ei ole – ainakaan vielä – mitään stressiä majapaikan suhteen, kiitos paikallisten tuttavieni. Niin moni on valmis majoittamaan minut kotiinsa tai he ovat etsineet minulle jo majataloja tai vinkanneet ystäviensä asunnoista, joissa on halpa vuokra. En halua lomallani olla koko aikaa toisten nurkissa, mutta aina muutama yö tai vähintään kyläily kiinnostaa.
Japanilainen omotenashion saanut minut melkein itkemään, mutta olen minä päässyt osaksi viime viikkoina suomalaisestakin versiosta. Nyt kun paluusokki alkaa helpottaa, näen ympärilläni paljon kauniita, kivoja asioita ja ihmisiä.
Muun muassa vastaani on ratikkapysäkillä kävellyt ihminen, jota en ole nähnyt vuosiin ja hän on auttanut minua löytämään loistavaa työkirjallisuutta. Tuosta noin vaan, kun olen kysynyt apua!
Olen kahvitellut sellaisen ystävän kanssa, joka läheisensä menettäneenä ymmärtää, kun sanon, että välillä tekisi päivittäin mieli soittaa veljelleni ja kertoa kuulumisia.
Olen saanut tanssikurssimaksut vielä opiskelijahinnalla. Olen käynyt kivoissa avajaisissa. Olen nähnyt japanilaisten suuren Kashima-aluksen (pääkuvassa) ja päässyt alueella juttelemaan monen japanilaisen kanssa. Olen saanut ihanan matcha-aiheisen yllätyslahjan ystävältä ja upeita kirjoja kavereilta. Olen nauttinut ystävieni seurasta ja vieraanvaraisuudesta sekä upeista elokuun auringonlaskuista. Aina on joku valmis lähtemään kävelylle tai auttamaan vaikkapa verhojen laittamisessa, kun vaan aukaisee suun ja sanoo tarvitsevansa toista ihmistä.
Jopa pienelle flunssalle olen nyt kiitollinen ja etenkin pomolle, joka sanoi, että olisiko parempi mennä kotiin sairastamaan. Kahdessa päivässä nukuin yli 30 tuntia. Vetelin kahdeksan tunnin päikkäreitäkin ilman herätystä. Tarvitsin selvästi tämän pysähtymisen, joka taas muistutti, kuinka tärkeitä lepo ja kiireettömyys sekä itsensä kuunteleminen ovat ihmiselle. Aiemmin en ole pystynyt ottamaan arjessani edes puolen tunnin päiväunia, kun mietin, mitä kaikkea voin tuolla ajalla tehdä. Toista se oli viime vuonna, jolloin saatoin istua kahvilassa tai riippukeinussa vaikka puoli päivää enkä kokenut tippaakaan syyllisyyttä tekemättömyydestäni. Siitä se sitten lähti: en eńää koskaan halua palata siihen aikaan, jossa pikakelasin kotona elokuvat ja välttelin päikkäreitä.
Näiden ja monen muun kokemuksen joukossa parasta on kuitenkin uuden elämän alku: ihan näillä hetkillä on syntymässä pieni kummipoikani. Ellei ole jo syntynyt. Tervetuloa maailmaan, viides kummilapseni!
Parasta on uuden elämän alku: ihan näillä hetkillä on syntymässä pieni kummipoikani.
Olen aina luottanut siihen, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Olen myös itsekin yrittänyt toimia sen mukaan ja käyttäytyä kuin hyvä ihminen. Olen ilahduttanut toivottavasti myös muita. Ystävänä, työkaverina, perheenjäsenenä, vapaaehtoistyöntekijänä sekä tuntemattomana ihmisenä. Toisten vilpitön auttaminen tekee mielen kyllä niin tyytyväiseksi.
Mutta silti, en voi tarpeeksi ylistää niitä mukavia asioita, joita on tipahtanut eteeni paljon tässä kuussa, vaikka viime vuoden elokuun kaltaista hypeä en ole kokenutkaan. Ja miten voisinkaan? Viime vuonna alkanut sapattini oli ainutlaatuinen. Kerran elämässä -kokemus. Tosin olen sanonut monta kertaa ja sanon yhä, että tekisin sellaisen matkan heti uudestaan, jos pystyisin.
Tai no, ehkä viettäisin tällä kertaa koko sen 9,5 kuukautta omotenashin kotimaassa, Japanissa. Onneksi on enää alle 60 päivää lyhyempään breikkiin.
