Voihan marraskuu 2020. Et ollut ihan niin kamala kuin aluksi luulin.
Mutta vaadit paljon. Kulutuksen kärjessä olivat vihreä tee ja kirkasvalo.
Unta ja ystävien seuraa oli yllättävän kivasti, mutta ainahan niitä olisit voinut tarjota enemmän.
Annoit leutoa ja aurinkoista syyssäätä sekä karaisevaa pakkasta lumituiskulla.
Välikausitakki jäi melkein välistä, kun Helsingissä pärjäsi niin pitkään ohuemmalla pusakalla.
Sitten piti kaivaa esiin toppatakki ja nastakengät. Koira riemuitsi paksusta hangesta ja kuulaista päivistä.
Matkalaukku oli valmiina viikonloppuihin. Uuteenkaupunkiin, Kouvolaan ja Ouluun.
Mutta en voi sille mitään, että mieleni, kehoni ja jopa yöuneni ovat kuitenkin Japanissa. 24/7.
Mieleni ja kehoni ovat Japanissa. 24/7.
Siinä kaikkien aikojen marraskuussa 2019.
Vuoden takaisessa satumaailmassa. Syyslämmön, ruskan värien ja vaaleanpunaisen kuplani Fukuokassa.
Ensimmäisessä kokonaisessa kuukaudessa, jossa elin kuin leijuen.
Ajassa ja paikassa, josta ei ollut ikävä mihinkään. <3
Ei ollut koronaa eikä kaamosta. Oli yltäkylläisyyttä kaikesta kauniista.
Nyt kaipuu ja kaikki ne muistot viiltävät kevyesti tässä ajassa ja paikassa, mutta kuinka kiitollinen olenkaan niistä. Kiitollinen rohkeudesta ja mahdollisuudesta. Siitä, että uskalsin lähteä ja elää.
Sain elämäni marraskuun – josta keräsin kuvat tähän postaukseen. Ne muistuttavat ennen kaikkea unelmien täyttymisestä, rakkaudesta ja toivosta. Siitä, ettei elämä ole koko aikaa pelkkää ruusuilla tanssimista.
Mutta nämä muistot luovat uskoa, että tulee vielä parempia hetkiä. Toteutuneita haaveita. Japanin-eloa.
