”Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt.”
Tämä laulu soi päässäni melkein koko junamatkan, kun matkustin noin tunnin Tokiosta Hannon kaupunkiin. Olin matkalla Metsään. Japanilaisten uusimpaan elämyspuistoon, josta on suuria mainoksia kyseisessä junassakin.
Metsää on rakennettu monia vuosia. Maaliskuussa 2019 on Metsässä tarkoitus avata Muumi-puisto. Loppuviikolla avautuu Metsä Village eli suomeksi sanottuna Metsäkylä.
Suomessa on useita on Metsäkylä-nimisiä paikkoja. Vanhempani ovat kotoisin yhdestä niistä, Koillismaan Taivalkoskella sijaitsevasta Metsäkylästä. Se on tullut tutuksi varsinkin lapsuuskesinäni, kun vietimme aikaa mummoloissa.
Nyt pääsin vierailemaan myös maailman eksoottisimmassa ”Metsäkylässä”, kun japanilainen ystäväni kutsui minut vierailulle sinne vip-päivänä.
Millainen onkaan tämä japanilaisten Metsä village?
Skandinaavisia ja paikallisia kulutustavaroita
Matkalla Metsän portille kuulen iloista, saksalaistyylistä musiikkia. Ympärilläni leijuu ruskan värjäämiä lehtiä ja paljon puita. Metsätie-kyltti ohjaa minua söpön japanilaismetsän keskellä, ja pian edessäni odottaa kaupallinen elämyskeskus.
Perillä näen ensimmäisenä modernin kauppahallin. Se muistuttaa etäisesti Hakaniemen uutta hallia. Ulkona on paljon joulukuusia ja ilmoitus, että avajaisissa on mukana joulupukkikin. Onhan pikkujouluaika.
Kauppahallin valikoimista voi bongata monia tuttuja suomalaisjuttuja. Alakerrassa on muun muassa Robert’s Coffee, Biokian marjatuotteita ja Goodion raakasuklaita. Yläkerrasta löytyy Iittalaa, Marimekkoa, Myssyfarmia ja Fazeria. Pieni Geisha-patukka maksaa noin 2,30 euroa. Lagom-nimisen kahvilan valikoimista saa karjalanpiirakkaa.
Vaikka paikan nimi on Metsä village, se ei keskity pelkästään suomalaisuuteen. Brändikuvauksen mukaan se tarjoaa skandinaavista elämäntapaa järven rannalla. Sisäänpääsy Metsäkylään on ilmainen ja tänne voi tulla koko perheen kanssa. Myös lemmikit ovat tervetulleita tälle alueelle.
Työpajoissa voi nyt maalata muun muassa ruotsalaisia puuhevosia. Norjalainen Utepils-alue tarjoilee olutta, ja taustalla soi suomalainen tango. Japanilaiset herkutkin ovat esillä: matchajäätelöä ja alueen vihreää teetä voi ostaa kauppahallista. Automaatista saa tilattua Afuri-ravintolan kuuluisaa ramenia.
”Jos tulee ikävä Suomea…”
Metsäkylä ja Muumi-puisto sijaitsevat Miyazawa-tekojärven molemmin puolin. Vaikka Muumien valtakunta on vielä kiinni, on siellä pystyssä jo komea majakka. Sen edestä järvellä voi nyt meloa vuokrakanootilla.
Metsäkylässä myydään toki suomalaisia tuotteita Bliw-saippuasta kuksiin, mutta tämä järvinäkymä muistuttaa minua ehkä eniten Suomesta.
Joulukuun alusta järven ympärille nousee valoshow, jonka takana on japanilainen Teamlab-taiteilijaryhmä. Sama ryhmä teki helsinkiläisen Amos Rex -museon avajaisnäyttelyn (kuviani näyttelystä täällä). Sen olisin kyllä halunnut nähdä.
Olisi ollut kiva nähdä myös enemmän aitoa suomalaista kulttuuria. Missä on kalakeitto ja leipäjuusto? No, ei vaitiskaan.
Mutta esimerkiksi yleisösaunat vihtoineen voisivat olla sellainen juttu, josta japanilaiset pitäisivät. Mutta toisaalta, tällainen suomalainen turisti ei ole Metsän kohderyhmää. Ja ymmärrän, että ensimmäiset kokemukset ”pohjoismaisesta elämäntyylistä” täytyy tarjota lempeästi isoja massoja houkutellen.
Japanilainen ystäväni kyllä sanoi, että hän saattaa jatkossakin tulla Metsään, jos hänelle tulee iso ikävä Suomea. Se, jos mikä, kertoo elämyspuiston onnistumisesta.
Metsä = Metsä village + Muumi-puisto
- Paikka: Hanno, Saitaman prefektuuri (osa Suur-Tokion aluetta)
- Metsä village avautuu 9. marraskuuta 2018
- Moomin valley park avautuu 16. maaliskuuta 2019
- Junayhteys Ikebukuron asemalta kestää noin tunnin (Seibu Ikebukuro -linja), ja bussiyhteys Hannon asemalta noin 10 minuuttia
1 comment