Mirjami Mäkelä on Varjakan kaupunginosataiteilija ja rakentanut sinne Warjakan taidepolun, osallistuttavan metsäreitin.
Kimono päällä koko vuoden! Chiharu, 49, kertoo elämänsä vaateprojektista
Nykyään arvokkaimmista kimonoista saa maksaa tuhansia euroja.
Kuopiolainen Markus Kauhanen, 27, ajoi polkupyörällä Uuteen-Seelantiin – matkabudjetti 350 euroa / kk
– Olen oppinut olemaan murehtimatta liikaa tulevaisuudesta, Markus sanoo.
”Olen kiitollinen, että voin vielä tässä iässä lähteä töihin toiselle puolelle maapalloa” – Rakkausmies Olli Lipsanen, 53, kertoo uudesta elämästään Aucklandissa
Helsinkiläinen Olli Lipsanen muutti tammikuun 2020 alussa Uuteen-Seelantiin.
Savolaislähtöinen Hanne, 43, on elättänyt itsensä Uudessa-Seelannissa biomagneettiterapeuttina ja suuntaa seuraavaksi Ranskaan – ”Elämäni mahtuu kolmeen matkalaukkuun”
Hanne määrittelee itsensä noin 80-prosenttiseksi hipiksi.
Tamperelainen Annika, 26, asuu Uudessa-Seelannissa – kertoo nyt paratiisisaaren hyvistä ja huonoista puolista: ”Kahden päivän ruokiin menee helposti sata dollaria”
Tamperelainen Annika Haataja, 26, tuli Uuteen-Seelantiin kaksi vuotta sitten.