Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland ja Silja Line.
Jos Ahvenanmaalla haluaa herkutella tosissaan, moni suuntaa huippukokki Michael ”Micke” Björklundin Smakbyn-ravintolaan ja viettää siellä useita tunteja, ellei jopa kokonaisen päivän. Eikä ihme, tuossa paikassa riittää ihmeteltävää ja niitä ihania makuja.
Mutta kuinka moni tietää, että saarella sijaitsee myös kansainvälisesti kuuluisa suklaatehdas?
Mercedes Chocolaterie valmistaa suklaakonvehteja sekä muita suussa sulavia herkkuja. Sitä pyöritti pitkään venezuelainen Mercedes Winquist, mutta suklaatehdas siirtyi sittemmin vaasalaissyntyisen Tony Asumaan omistukseen.
Tony Asumaa on tullut tunnetuksi Ahvenanmaan maakuntahallituksen opetus- ja kulttuuriministerinä sekä Amalias Limonadfabrikin eli Amalian Limonaditehtaan perustajana.
Nyt samassa pihapiirissä on niin limsa- ja suklaatehdas kuin majoitustoimintaa. Paikka sijaitsee Lemlandissa, noin 15 kilometrin päässä pääkaupunki Maarianhaminasta.
Tänne pääsee niin pyörällä kuin paikallisella bussilla, ellei mukana ole omaa autoa.
Minä pääsin tutustumaan suklaatehtaaseen työmatkallani, ja nyt tuntuu, etten muuta enää ajattelekaan kuin ahvenanmaalaista Mercedestä.
Tyrnisuklaata japanilaisille
Ahvenanmaalainen suklaatehdas on saanut paljon kunniaa ja huomiota ulkomaillakin. Ennen korona-aikaa se vei tuotannostaan melkein 30 prosenttia Japaniin, Tony Asumaa kertoo.
Mercedes Chocolaterie hurmasi aikoinaan tokiolaisilla suklaamessuilla ja sai jalan japanilaisten vaativille makeismarkkinoille. Ahvenanmaalaista suklaata myytiin esimerkiksi luksustavarataloissa ystävänpäivän aikaan.
Valentine’s day on Japanissa joulun jälkeen päivä, jolloin suklaata menee kaupaksi hurjat määrät.
– Erityisesti tyrnisuklaa maistuu japanilaisille, Tony sanoo.
Hän kertoo vieneensä japanilaisen liikekumppaninsa Ahvenanmaalla poimimaan tyrnimarjoja ja tämä oli ”kuin taivaassa”.
Yksi japanilaispari puolestaan lensi Helsingistä päiväksi pelkästään suklaavierailun vuoksi, hän mainitsee.
Yuzua valkosuklaassa
Suklaakonvehtit ovat kuin pieniä taideteoksia. Niitä Mercedes-suklaatehtaalla tekee kaksi alan ammattilaista.
Tonyn mukaan salaisuus on suklaaosaamisessa sekä paikallisissa raaka-aineissa. Kaakao ja suklaa ovat samanlaista lähes kaikkialla, mutta me käytämme suklaassamme ahvenanmaalaista kermaa ja voita, hän sanoo.
Mercedes valmistaa myös vegaanista suklaata.
Mantereella sen suklaata löytyy muun muassa food market Herkusta, jonne se tekee artesaanisuklaata. Sadan gramman suklaalevy maksaa Helsingissä 6,45 euroa. Ahvenanmaalla suklaalevyn hinta (ilman Herkun pakkauksia) on kuusi euroa, ja makujakin löytyy enemmän kuin S-kaupoista.
Uusimmassa suklaakokeilussa maistuu Japani. Pääsin maistamaan heidän prototyyppiään yuzu-gini-suklaasta, ja se vei ajatukseni kyllä japanilaisiin makuihin.
Täällä kannattaa kokeilla suklaamaistiaisia tai yhdistää ne vaikkapa paikallisten limsojen tastingiin. Juhlapäivien ympärillä, kuten äitien- ja isänpäivänä, tehtaalla on erityisiä teemamaisteluita.
Ja siitä tulikin mieleeni, että milloin Suomeen tulisi teen ja suklaan yhteismaistelut? Uskoisin, että vaikkapa tyrnisuklaa sopisi hyvin yhteen japanilaisen vihreän teen kanssa.
Lue lisää Ahvenanmaasta tästä linkistä.