Oulunsalosta löytyy todellinen taikametsä! Mirjami rakensi taidepolun, jossa voi vaikka kutoa ryijyä

”Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt.”

Vanha tuttu laulu tulee mieleen, kun astelen kohti Warjakan taidepolkua. Tai ainakin luulen käveleväni.

Onneksi törmään matkalla sattumalta taidepolun ideoijaan, Mirjami Mäkelään, ja hän kertoo tarkan lähtöpisteen.

Oulunsalon Varjakka ei ole iso paikka, mutta koska en tunne sitä juuri lainkaan enkä ole katsonut alueen karttaa netistä, niin paikallisen oppaan apu on korvaamaton.

Mirjami on sahaamassa uuden projektinsa teoksia punaisen mökin edessä. Hän on Varjakan kaupunginosataiteilija ja kertoo saaneensa idean taidepolusta jo pari vuotta sitten. Ajatus on muhinut hänen päässään, kun hän on lenkkeillyt kyseisellä polulla.

– Kaupunginosataiteilijahanke oli loistava syy toteuttaa ajatukseni taidepolusta. Sen suunnitteluun meni noin kuukausi, kun tarkat suunnitelmat alkoivat muhia hiljalleen, ja itse rakentaminen vei muutaman viikon. Polttokolvatut kyltit eivät olleet nopein toteuttaa.

Taiteellinen metsäpolku avattiin Varjakassa kesäkuussa. Se on noin 1,6 kilometriä pitkä, ilmainen kohde ja nopeasti sen kiertää 20–30 minuutissa.

Jos kävijä yhtään innostuu taiteilemaan ja tarkkailemaan polun ihmeellisiä rasteja, saa siellä vietettyä mukavasti tunnin tai toisenkin. Metsäinen polku on merkitty valkoisilla lankuilla ja sen varrella on seitsemän rastia, joissa pääsee taiteilemaan itsekin.  Se on helppo metsäpolku, mutta ei täysin esteetön.

Varjakan-kävijät arvostavat selvästi taidetta. Vielä kaksi kuukautta avajaisten jälkeen polun teokset ovat hyvässä kunnossa.

Mirjami kiittelee, että ne on jätetty rauhaan ilkivallalta ja pysyneet suunnitellussa muodossa.

– Jätän taideteokset toistaiseksi metsään. Olen pyrkinyt käyttämään luonnossa hajoavia materiaaleja, kuten puuvillalankaa. Kankaiden värjäämiseen olen käyttänyt kasvivärejä. Pidän taideteoksia silmällä. Sitä mukaa kun ne rapistuvat tai menevät rikki, siivoan ne pois.

Taidepolku on pystyssä ainakin syyskuun loppuun asti, jos ei tule purkutarvetta, Mirjami lupaa. Viimeistään lumen tullessa polku puretaan.

Polku alkaa Akionlahden risteyksen kohdalta. Ensimmäisenä vastaan tulee luonnonryijyrasti, jossa voi suunnitella ja tehdä erilaisia ”ryijyjä” luonnonmateriaaleista.

Puiden väleihin on pujoteltu risuja, havuja, käpyjä… Ilta-aurinko loistaa ryijyjen läpi komeasti.

Seuraavalla rastilla voi tanssia ja häätää hyttysiä. Osaan rasteista tarvitsee älypuhelinta.

Mukana olisi hyvä olla myös paperia ja kynää, sillä yhdellä rastilla pääsee myös runoilemaan. Mutta mikä tärkeintä: taidepolulle kannattaa varustautua omalla hyttysmyrkyllä. Itikoita on täällä valtavasti.

Taiteilijan oma rasti on asetelma, joka löytyy Varjakan kartanon ja Neulemetsän läheltä.

– Erilaisten muotojen asettelu esimerkiksi tikuista on todella rentouttavaa ja pääsen siinä flow-tilaan. Asetelmaa tehdessä tulee tutkittua tarkasti erilaisia tikkuja, kaarnoja ja lehtiä, joita voisi käyttää. Se on myös hauskaa uuteen materiaaliin tutustumista.

Oulun kaupunginosataiteilijat toteuttavat viisi yhteisöllistä taideprojektia tämän ja ensi vuoden aikana eri kaupunginosissa.

– Taidepolun tavoitteena on inspiroida ja innostaa ihmisiä sekä tuoda taide yllättäviin paikkoihin. Hienoa olisi toteuttaa taidepolku uudestaan ensi vuonna tai jo talvella uusilla ideoilla.

Osallistuttava taidepolku on kyllä äärimmäisen inspiroiva. Rasteilla on helppo heittäytyä luovaksi ihmiseksi. Välillä unohdan, että olen metsässä. Paikassa, jossa en tunne oloani aina kovin kotoisaksi.

Koen, että taidepolku voi innostaa myös uudenlaiseen metsäsuhteeseen.

Vaikka hiljaisessa taidemetsässä samoilu ja leikkiminen on hauskaa, oma lempirastini löytyy tietenkin merenrannasta.

Edessäni lepää tyyni Perämeri. Varpaat tekevät ympyrää kirkkaassa vedessä. Satamaan lipuvat veneet jättävät taiteellisia kuvioita veden pintaan. Valkoiset pilvet näyttävät pumpulipalloilta.

Tämä merellinen Kerro, kerro aistini -rasti saa kaiken huomioni taikametsän jälkeen.

Kommentoi postausta alla

Discover more from Adventurista

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading