Kanpai. Kauan eläköön uusi keisari ja keisarinna.
Kun japanilainen ystäväni kysyi, haluaisinko lähteä hänen kanssaan kaiseki-illalliselle, meinasin sanoa ensimmäiseksi ”ei”.
Kaiseki on japanilaisen keittiön todellinen taidonnäyte, keittotaidon tiivistelmä. Se koostuu useammasta pienestä annoksesta ja se on useimmiten juhla-ateria – ei jokapäiväinen ruoka.
Olen syönyt aiemmin kaisekityylisiä lounaita, ja halusin kovasti kokea kaiseki-illallisen.
Mutta olisiko minulla, vuorotteluvapaalaisella, nyt varaa siihen? Pitäisikö minun odottaa vaikkapa vapaan loppuun? Ja kuinka hienosta paikasta onkaan kyse?
Myönnän, että minua jännitti aluksi tuo kutsu, mutta harvoin sanoin mielenkiintoisille kutsuille ei.
Hai! Mennään nauttimaan kaisekista.
Olenhan sopivasti nyt Japanissa, jossa tapahtuu erittäin ainutlaatuista: Japanin keisarin Naruhiton ja keisarinna Masakon kruunajaisseremonia. Siinä on juhlan aihetta riittävästi.
Osa teeseremoniaa
Ennen illallista googlailin nopeasti kaiken mahdollisen kaisekista. Se on ateria, jonka kokki on koostanut kauden parhaimmista raaka-aineista. Eikä kausiajattelu ulotu pelkästään ruokaan.
Vuodenajat näkyvät kaisekiravintolan sisustuksessa muun muassa kukkina ja lehtinä, se näkyy kalligrafisesti koristellussa ruokalistassa ja jopa työasussa, joka kaisekiemännällä tai -isännällä on päällään.
Kaiseki oli aikoinaan osa japanilaista teeseremoniaa ja sillä on vahvat juuret zen-buddhalaisuuteen.
Yksinkertaisuus ja nöyryys näkyvät niin kaiseki-illallisessa kuin teeseremoniassa. Kokki valitsee parhaimmat ruuat, jotka kaikki sopivat toisiinsa ja ovat jopa visuaalisesti harmoniassa.
Annokset ovat äärimmäisen kauniita – ja siitä minä pidän.
Tämä on ruokaa kaikille aisteille!
Oman ruokailuhuoneen rauhassa
Ume no hana on japanilainen, tofuun keskittynyt kaisekiravintola. Se sopii hyvin siis vegaanillekin, ja ravintoloita löytyy ympäri maata.
Ystäväni suositteli pöytävarauksen tekemistä ja koska halusimme aikaisen illallisen eli kello 17.00 alkaen, saimme pöydän jo samalle päivälle täällä Fukuokassa.
Ravintolassa otetaan ensimmäiseksi kengät pois ja sitten vieraat ohjataan omaan illallishuoneeseen.
Tatamimattohuoneessa on lattian tasolla pöytä ja sen alla syvennys. Tuolit ovat niin sanotusti jalattomia.
Mikä ihana rauha vyöryy päälle jo ensimmäisestä hetkestä lähtien, kun pääsee omaan intiimiin ruokailuhuoneeseen kaupungin vilinästä.
Luumunkukkateema näkyy sisustuksessa – tarkoittahan paikan nimi juuri tuota kaunista kukkaa.
Huoneen nurkassa on teekannu ja siinä on erittäin laadukasta paikallista vihreää teetä. Huoneen lämpötilaa voi säätää mittarista. Pöytään on integroitu keittolevy.
Tofuun erikoistunut ravintola
Illallismenu on kattava ja siitä löytyy monta vaihtoehtoa.
Halvin kaisekiannos maksaa 3200 jeniä eli noin 27 euroa tämän hetken kurssilla. Hintavimmat ovat lähemmäs sata euroa, ilman ruokajuomia.
Lisäksi á la carte -listalta voi poimia mieleisiään ruokia, jos haluaa kokeilla vaikkapa Umeno no hanan tofuhampurilaista.
Mutta koska tämän illallisen nimi on kaiseki, tilaan tuon halvimman, Kazemachigusa-setin. Siinä on 12 eri annosta ja se sisältää lihaa sekä kalaa. Mutta aterian saa myös kokonaan kasvisversiona; emäntämme kyselee aluksi kaikki mahdolliset ruoka-aineallergiat sekä muut ruokamieltymykset.
Hän koputtaa oveen aina tuodessaan uuden ruokalajin. Välillä pöytään tulee kaksi tai kolme uutta annosta.
Ennen huoneeseen tuloa hän menee polvilleen ja kumartuu, ja huoneessa hän liikkuu kyykkien. Kun kyselen kaisekista, hän selittää innokkaasti sekä englanniksi että japaniksi.
Melkein kaikki ruuat on tehty tofusta tai soijasta. Ravintola valmistaa tofunsa itse soijamaidosta ja listalla on mieletön määrä erilaisia tofuja.
Alkupaloihin kuuluu munakkaan ja tofun lisäksi myös suussa sulavaa tonnikalasashimia.
Keskivaiheilla pöytään saapuu sukiyakipata, jonka alla on tuli. Kymmenessä minuutissa padassa kypsentyvät ohueksi leikatut naudanlihasuikaleet, joiden mukana on kasviksia ja tofua.
Olen niin keskittynyt ruokailuun, että unohdan ottaa kamerallani kuvia monista ruoka-annoksista ennen syömistä. Ja hieman hämärässä huoneessa kännykällä räpsäistyt kuvani eivät anna oikeutta tälle aterialle.
Voisin tietenkin kertoa kaikista ruokalajeista kattavan kuvailun. Mutta kaisekia pitää ajatella kokonaisuutena. Joissakin ohjeissa jopa sanotaan, että yksittäiset annokset eivät välttämättä maistu erikoiselta, sillä ne saavat lopullisen makunsa vasta muiden annosten kanssa.
Tofu kuitenkin maistuu jokaisessa ruokalajissa omaltaan – ja täysin eriltä kuin mitä olen Suomessa tottunut. Välillä tofu on pehmeän kermaista, toisinaan tofu on kuivempaa. Mutta kaikki tofuannokset ovat mielettömän herkullisia täällä, ja koko illallinen menee taatusti ruokakokemusteni kärkeen.
”Pienen nälän” kaiseki
Kaisekin aluksi sain kuulla, että valitsemani ateria sopii pieneen nälkään. Olin kuitenkin jo luovuttaa kaiken kesken namafu dengaku -puikkojen jälkeen.
Ne maistuivat hieman makealta ja ajattelin niiden olevan aterian päätös. Siihen mennessä pöydässä oli ollut vaikka mitä ruokaa enkä pitänyt kirjaa kaikesta.
Mutta sen jälkeen tulikin vielä riisiannos ja misokeitto sekä oikea jälkiruoka.
Tällaiseen ateriaan saa varata ainakin reilun tunnin, ja hitaana syöjänä vähintään kaksi tuntia.
Tosin kaisekia ei malta millään hotkia, vaikka olisi kuinka iso nälkä. Tila on erittäin rauhoittava ja vaikuttaa osaltaan ruokailuvauhtiin.
Jossain vaiheessa minusta alkoi tuntua, että voisin ottaa ruokalevot siellä tatamilla tai jäädä pidemmillekin unille siihen huoneeseen.
Suosikkini olivat kaikki tofuannokset, sashimi sekä myös misolla kuorrutetut namafu dengaku -puikot, jotka ovat seitantyyppistä kasvisruokaa.
Jälkiruoaksi tarjoiltu tofumangojäätelö oli parasta jäätelöä koskaan ja sen makua syvensi paahdettu vihreä tee eli hojicha. Mikä erinomainen lopetus illallisellemme!
Melkein itkin aterian aikana ja liikutuin kovasti varsinkin sen lopussa. Niin erityinen oli tämä kaiseki-illallinen. Niin kiitollinen olin kaikesta.
1 comment