Japanilaisen teefestarin ja wakouchan lumoissa – onneksi uteliaisuus voitti

Osaisinpa japanin kieltä. Se ajatus on tullut monta kertaa vastaan tälläkin Japanin-lomalla. Etenkin, kun puhutaan lempiasioistani eli teestä.

Pääsin kokemaan elämäni ensimmäisen japanilaisen teefestivaalin marraskuun alussa. Se järjestettiin Saitaman Tokorozawassa. Saitamaa kutsutaan suur-Tokion yhdeksi alueeksi, joka on kuuluisa teestään.

Tapahtumaan osallistumista en suunnittelut etukäteen, vaan kuulin siitä vasta samalla viikolla. Kyselin sosiaalisessa mediassa Tokion teetapahtumista, joita ei ollut tuolloin. Saitaman festarit oli ainoa teehen liittyvä suurempi tapahtuma tuolloin.

Mietin aluksi, jaksanko lähteä seikkailemaan neljällä eri junalla ja matkustaa kaksi tuntia festivaaleille. Vieläpä sadepäivänä.

Olin nähnyt kuitenkin joitain sosiaalisen median postauksia muista teefestareista aiemmin ja salaa haaveillut sellaiseen osallistumisesta, mutta en yhtään tiennyt, että pääsisin kokemaan festit tällä reissulla.

Onneksi uteliaisuuteni voitti tätä ainutlaatuista tilaisuutta kohtaan. Oli mieletön kokemus päästä katsomaan teefestareiden menoa ja tutustumaan sen antiin kaikilla aisteilla.

Kissako Tokorozawa Tea Fes 2024 -tapahtumaan osallistui yli 45 teen tuottajaa, maahantuojaa sekä teeammattilaista. Suurin osa heistä oli Japanista, mutta mukana oli myös teeihmisiä muun muassa Taiwanista ja Intiasta.

Festari oli levittäytynyt ulko- ja sisätiloihin. Teelajien lisäksi tarjolla oli muun muassa teeleivonnaisia, pientä purtavaa sekä käsitöitä.

Työpajalistaus oli pitkä, ja siinä kohti harmitti eniten japanin kielen taitamattomuuteni. Oman lempiteen valmistaminen eri ainesosista olisi kiinnostanut, kuten myös teeseremoniat ja teemocktailien tekeminen.

Kaikki paikalla olleet teen tuottajatkaan eivät osanneet englantia; muutaman henkilön kanssa kävin keskusteluja Google-kääntäjän avulla. Hyvin sekin sujui.

Suurimman osan kanssa juttelin englanniksi. Teen lisäksi ihmiset olivat kiinnostuneita kuulemaan suomalaisista teetavoista sekä tietenkin niistä tavallisista Suomi-jutuista eli muumeista ja Marimekosta.

Festarialueelle oli ilmainen pääsy, mutta maisteluita varten piti ostaa seitsemän euron ranneke. Sillä sai maistiaisia tuottajilta, jotka tarjoilivat teetä festareilla.

Teeihmisten kanssa käydyt keskustelut jättivät syvän, inspiroivan jäljen. Mikä innostuneisuus ja omistautuneisuus heissä näkyikään.

Vaikka en ostanut jokaisesta kojusta teetä, ihmiset jaksoivat jutella pitkään ja jakoivat jopa ilmaisnäytteitä. Ja niitä teekupposia maistelin kymmeniä sekä ostin teetä eri tuottajilta tulevan talven varuiksi. Onneksi kyseessä oli pieni kuppi ja yleensä aina se täytettiin korkeintaan puolilleen.

Maistelin erityisen paljon japanilaista mustaa teetä, wakouchaa. Yleensä en pysty juomaan mustaa teetä enkä pidä sen maustakaan. Mutta wakoucha on erilaista. Se on punertavaa, pehmeää ja jopa makeaa.

Sydämeni ei tykytellyt ylimääräisiä sen nauttimisen jälkeen, kuten käy usein tavallisen mustan teen (esimerkiksi srilankalaisen) jälkeen.

Aloin pitää japanilaisesta mustasta teestä, jolle en vielä tähän päivään mennessä ollut lämmennyt tarpeeksi.

Olen käynyt joskus kahvi- ja teefestareilla Helsingissä. Niistä on jäänyt vähän tympeä fiilis. Näyttelytilassa on ollut liikaa ihmisiä ja keskusteluja on käyty kovalla äänellä. Teekin on yleensä vähemmistön osassa niissä.

Japanilaisilla teefestareilla on ihanan rauhallista, vaikka ympärillä olisi tuhansia ihmisiä. Äänentaso pysyy inhimillisenä. Jotenkin tuntuu, että kiire on jäänyt alueen ulkopuolelle ja ihmiset nauttivat rauhallisesta menosta.

Olisin hyvin voinut kokeilla jotain meditaatio&tee-työpajaa, jos sellainen olisi ollut tarjolla. Tosin tämäkin elämys itsessään oli minulle kuin meditaatiota.

Kuulin, että suurimmat teefestivaalit Japanissa pidetään yleensä keväällä. Tunnetuimmat järjestetään Shizuokassa, Ujissa ja Kagoshimassa. Siinäpä taas uusia juttuja bucket-listalleni.

Vinkki! Japanilaisen teen päätapahtumat on listattu Global Japanese Tea Associationin sivuille.

1 comment

Kommentoi postausta alla

Discover more from Adventurista

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading