Aikuisten kerrossänkyjä sekä tiukkaa uskonnollisuutta! Mari rakastui Maltalla ja kertoo, millaista seurustelu on paikallisen kanssa

”Sain pari viikkoa sitten niin sanotun virallisen kutsun maltalaisen poikaystäväni kotiin. Siitä, kun viimeksi sain kutsun tavata poikaystäväni vanhemmat, on varmasti kymmenen vuotta.”

Näin suomalainen Mari Vainio, 30, kirjoitti alkuvuodesta 2018 blogiinsa. Hän oli seurustellut poikaystävänsä Chrisin kanssa tuolloin melkein puoli vuotta.

Pari tiesi jo paljon toisistaan ja Mari oli nähnyt poikaystävänsä vanhemmat ohimennen kerran. Tällä kertaa luvassa oli virallinen tapaaminen. Mukana oli myös poikakaverin sisarusten kumppaneita, jotka olivat vanhempien luona niin ikään ensimmäisellä vierailullaan.

Kulttuurieroista huomattavimman tuolla kertaa Mari bongasi makuuhuoneista:

– Suurin yllätys vierailussa oli nähdä heidän kotinsa. Chris, 31, jakaa huoneensa pikkuveljensä kanssa, minkä tiesin jo. Mutta shokkina tuli se, että he nukkuvat kerrossängyssä, kuten kolme muuta sisarusta, iältään 27.

”Vanhemmat eivät hyväksy yhden yön suhteita”

Mari tapasi maltalaisen poikaystävänsä Tinderissä vuosi sitten. Ensimmäisten treffien sopimiseen meni hetki aikaa, mutta niiden jälkeen pari on ollut tiiviisti yhdessä. Melkein joka päivä. Viimeiset kuukaudet he ovat käyneet katselemassa asuntoja, jonka poikakaveri aikoo ostaa – ja he pääsevät asumaan vihdoin saman katon alle.

– Poikakaverini on asunut aina vanhempiensa luona ja minä olen ensimmäinen tyttöystävä, joka asuu omillaan. Maltalaisessa kulttuurissa lapset asuvat pitkään kotona ja säästävät näin asuntoa varten.

Suurin kulttuuriero deittailussa on Marin mukaan maltalaisten vanhempien vaikutus lasten elämään.

”Aluksi meni yllättävän kauan ennen kuin pääsimme viettämään ensimmäisen yhteisen yön.”

– Aluksi meni yllättävän kauan, varmaan noin 1,5 kuukautta, ennen kuin pääsimme viettämään ensimmäisen yhteisen yön. Sillä hänen vanhempansa ovat siinä mielessä uskonnollisia, että he eivät hyväksy yhden yön suhteita. Nyt hän on asunut välillä luonani, ainakin muutamia öitä viikossa, ja pian muutamme ensimmäistä kertaa yhteen, Mari kertoo.

Seinäjoelta kotoisin oleva Mari on asunut nyt kolme vuotta Maltalla. Hän sai työtarjouksen paikallisesta nettikasinosta, kun hän asui vielä Irlannissa au pairina. Sitä ennen hän on ehtinyt asua muun muassa Turkissa ja Yhdysvalloissa.

– Kun sain ensimmäisen työsoiton ja minulta kysyttiin, olenko koskaan harkinnut Maltaa, jouduin googlettamaan paikan. En tiennyt mitään tästä saaresta. Tein työhaastattelun Skypellä ja viikon päästä olin töissä Maltalla.

Mari aloitti Maltan-työnsä kansainvälisessä peliyhtiössä, Betssonilla. Siellä hän viihtyi reilun vuoden. Nyt hän työskentelee talouspäällikkönä suomalaisomisteisella Lucky Dino -nettikasinolla.

– Menin aluksi asiakaspalveluun, mutta pienessä yrityksessä etenemismahdollisuudet ovat hyvät ja nyt hoidan talousasioita. Koulutukseltani olen alun perin lastenhoitaja, Mari paljastaa.

 

”Äiti varmaan toivoo salaa kihloja”

Myös Marin poikaystävä työskentelee pelialalla, mutta toisessa firmassa ja koodarina.

Vapaa-aikanaan he käyvät muun muassa rannalla ja näkevät ystäviään ulkona. Myös poikakaverin vanhemmat järjestävät usein viikonloppuna päivällisiä, johon he osallistuvat.

– Maltalaiset ovat erittäin perhekeskeisiä. He muun muassa reissaavat paljon yhdessä. Olemme käyneet päiväseltään vaikkapa Gozolla poikakaverini perheen kanssa. Muutama viikko sitten juhlimme yhdessä hänen äitinsä synttäreitä.

Marin poikakaveri Chris on perheen lapsista vanhin. Hänellä on neljä nuorempaa sisarusta, jotka ovat neloset. He asuvat vielä kaikki kotona – kuten Maltalla usein tehdään. Mari kertoo, että yleensä paikalliset menevät seurustelun jälkeen nopeasti kihloihin, ostavat asunnon ja muuttavat avioparina sinne.

– Varmaan Chrisin äiti toivoo salaa, että Chris menisi pian kanssani kihloihin ja naimisiin, mutta ei hän ole ainakaan minun kuulleni painostanut koskaan meitä, Mari naurahtaa.

Pari on itse kuitenkin jutellut tulevaisuudestaan. Se on tullut luonnollisella tavalla puheeksi, sillä vuoden aikana Mari on ollut jo neljissä hääjuhlissa, jotka hänen poikakaverinsa ystävät ovat järjestäneet.

– Maltalaiset häät ovat jännät. Siellä on yleensä open bar, bändi ja vapaata seurustelua. Neljän–viiden tunnin juhlissa ei istuta yhtään eikä lahjoja tuoda, vaan hääparille annetaan rahaa noin 50–80 euroa. Lopuksi hääpari leikkaa kakun.

 

”Ehkä seuraavaksi säästän avoauton”

Joulun aikaan Mari ja hänen poikakaverinsa vierailivat Suomessa sekä kävivät muun muassa HIM-yhtyeen viimeisellä keikalla. Maltalainen mies ihmetteli erityisesti pimeyttä. Se ei ole ihme, sillä Maltalla on vuodessa yli 300 aurinkoista päivää.

Välillä Mari yllättää poikaystävänsä suomalaisella ruualla, jota hän tekee kotona. Viimeksi he rypyttivät yhdessä karjalanpiirakoita maltalaisessa keittiössä. Nakkikastiketta ja lihapiirakoitakin on tehty.

– Maltalaisessa perhekulttuurissa on totuttu siihen, että äiti tekee kaiken valmiiksi. Hän tuo ruuat valmiina annoksina pöytään ja pesee pyykit. Minä en ole sellainen enkä aio olla jatkossakaan. Poikaystäväni osaa tehdä perusasiat, kuten munakkaan ja paahtoleivät, ja hän opettelee mielellään koko ajan uutta. Kotona äidin helmoissa se on hieman vaikeaa, sillä äiti haluaa tehdä nuo asiat itse, mutta kyllä Chris tiskaa ja siivoaakin minun asunnossani.

”Minun oli aluksi hankala tottua siihen, että poikaystäväni on niin kohtelias ja hän maksaa yleensä kaiken.”

Tällä hetkellä Mari maksaa vuokra-asunnostaan 700 euroa ja pitää summaa kohtuullisena. Palkkaa hänelle jää käteen kuukaudessa noin 1700 euroa. Sähkö- ja vesilaskut ovat yllättävän suuria; niistä Mari maksaa kuukaudessa noin 40 euroa.

– Minun oli aluksi hankala tottua siihen, että poikaystäväni on niin kohtelias ja hän maksaa yleensä kaiken, kun käymme ulkona. Hän toki tienaa enemmän ja tietää, että maksan nyt kallista vuokraa. Mutta poikaystäväni on myös luvannut minulle taukoa vuokranmaksusta, kun muutan hänen luokseen. Ehkä seuraavaksi säästän itselleni avoauton.

 

 

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: