Japanin teepääkaupunki. Teen oma Silicon Valley. Shizuokan kaupunki on kuuluisa teestään.
Ja tee ei ole tällä alueella pelkästään juoma. Se on elämäntapa.
Tosin tapaamani paikalliset valittavat, että teeviljelmiä hylätään, kun japanilainen vihreä tee ei maistu enää kotimaassakaan. Ihmiset juovat teensä mieluiten kylmänä pulloista, joita saa jokaisesta automaatista katujen varsilla.
Silti, on ilahduttavaa huomata, että ihan vuoden sisällä Shizuokaan on tullut monta uutta teehuonetta. Ystäväni Akiton kaltaiset paikalliset yrittävät levittää varsinkin vihreän teen ilosanomaa. Juoman voi valmistaa niin, että se rauhoittaa. Tai antaa energiaa. Jotkut uskovat sen edistävän terveyttä muutenkin ja ainakin he luottavat teen sosiaaliseen luonteeseen.
Paikalliset nuoret aikuiset järjestävät viikonloppuisin Shizuokassa muun muassa drinkki-iltoja, joissa tehdään cocktaileja vihreä tee edellä. Jopa karaocha-nimisiä tapahtumia järjestetään; niissä karaokehuone muuttuu myös teehuoneeksi.
Suosikkini Shizuokan teehuoneista on ehkä kuitenkin se perinteisin eli japanilaisen puutarhan oma teehuone, josta kerroin edellisessä postauksessani. Mutta pääsin tutustumaan myös muutamiin uudempiin paikkoihin sekä teealan päätoimistoon Shizuokassa.
Kannattaa vierailla näissä, jos pääsee käymään teeihmisen paratiisissa Japanissa eli Shizuokassa:
1. Maruzen tea roastery
Moderni japanilainen teepaahtimo Maruzen avasi ovensa viime vuonna. Sillä on Shizuokan keskustassa minimalistinen, mutta mukava teekauppa ja -kahvila. Erityisen parasta ovat heidän vihreän teen jäätelönsä, jotka he tekevät itse. Makuja on teelajien mukaan kymmenen erilaista: matchaa, gyokuroa, genmaichaa…
En ole koskaan aiemmin missään maistanut niin vahvaa matchajäätelöä, ja olen todella innoissani siitä. Sillä jäätelö oli kuitenkin pehmeää ja minuahan eivät voimakkaat maut haittaa!
Myös muissa jäätelöissä maistuu oikeasti vihreä tee. Myytävänä on myös itsetehtyjä matchamakeisia, nam!
2. Cha10
Pieni matchakahvila Cha10 tarjoilee matchadrinkkejä sekä -jälkiruokia, joita riittää testattavaksi useammaksi viikoksi. Yhtenä päivänä pystyin juomaan heidän suosikkidrinkkinsä Nitron, jossa on hauska kupliva rakenne. Vitriinistä ihailin muun muassa heidän panna cottaansa ja muita jälkkäreitä. Ne jäävät testattavaksi seuraavaan kertaan.
Paikan päältä voi ostaa kotiinkin vietäväksi muun muassa laadukasta matchaa.
Paikallinen matcha on naurettavan halpaa täällä: 30 gramman purkki vain alle kahdeksan euroa. Ja tämä todellakin on halpa hinta, koska kyseessä on vieläpä luomumatcha.
3. Chagama
Chagama tarkoittaa japaniksi teekannua. Ja se onkin kuumana tässä paikassa koko ajan. Maistelimme monia eri vihreän teen lajeja täällä; kaikkiaan heillä on myynnissä yli 70 erilaista teetä. Ja erityisesti heidän voimakas espressonsa jäi mieleeni – ja makuna suuhuni pitkäksi aikaa.
Työntekijät kertoivat mainioita juttuja muun muassa siitä, kuinka japanilaiset teemestarit ovat haluttuja työntekijöitä nyt Hongkongissa.
Vanhan tyylin teehuone myy myös monenlaisia teelajeja sekä -herkkuja kotiin. Viikonloppuisin sen pitkän pöydän ääressä valmistetaan teedrinkkejä kokeillen, myös alkoholin kanssa.
4. Ocha plaza
Kaupungin teekierroksemme alkoi Ocha plazalta, mikä oli kyllä loistava veto. Pääsimme tekemään omat vihreät teemme täällä ja kuulemaan paljon paikallista teetietoutta ennen muihin paikkoihin tutustumista. Ocha plaza on eräänlainen paikallinen teealan virasto, joka on kuitenkin auki kaikille. Se kuuluu maailman vihreän teen järjestöjen alaisuuteen. Uskomatonta, että sellainenkin kattojärjestö on olemassa. Haluaisin päästä tutustumaan kyllä siihen paikkaan!
Täältä Shizuokan toimistolta minulle jäi mieleen parhaiten taas ehkä se vinkki, että teen tekemisessä tärkeintä on muistaa vihreän teen valmistuksessa se noin 70–80 asteen lämpötila ja minuutin haudutusaika. Kiehuva vesi ja pidempi haudutusaika pilaa vihreän teen hyviä ominaisuuksia. Ja tietenkin nämä Shizuokan tärkeimmät vihreät teelajit esiteltiin:
Vihreän teen päälajit Shizuokassa
- Sencha
Neulamainen teelehti, joka on ehkä eniten kulutetuin teelaji Japanissa. Ihanan kirkkaan vihreä ja raikas teejuoma. Silti senchakin voi olla monelle vihreään teehen tottumattomalle liian voimakas, ainakin aluksi. - Gyokuro
Ehkä arvostetuin teelaji Japanissa. Kasvatetaan matchan tavoin muutamia viikkoja varjossa, että teelehdet saavat voimakkaamman värin ja senchaa makeamman maun.
Ehkä gyokurosta tuli nyt uusi suosikkiteelajini tällä reissulla. - Hojicha
Paahdettua senchaa, eli väriltään tämä on ruskeampaa tai kellertävämpää (riippuen tekijästä) ja tässä on vähemmän kofeiinia. Makukin on miedompi, mutta paahtaminen tuo tähän sellaisen kivan pähkinän tai jopa kahvin maun. Tätä tarjoillaan usein ruokajuomana Japanissa. - Genmaicha
Tykkään kyllä myös tästä paahdetun riisin ja senchan sekoituksesta. Joskus tähän lisätään maissiakin. Genmaicha on sellaista arkiteetä, jota juodaan myös usein ruoan kanssa. Teenlehtiä voi hauduttaa muutaman kerran, ja sitten ne voi hyödyntää alkupalana, kuten teimme teekierroksella. Mukana oli wasabi–suola-mausteseosta ja pieni genmaichakuppi maistui todella hyvältä. - Matcha
Jaahas, tarvitseeko tätä selittää enää tämän blogin lukijoille?
Kattavasti matchasta olen kertonut muun muassa tässä postauksessani.
Juotko sinä muuten vihreää teetä?
Löytyykö suosikkisi yllä olevasta listasta vai onko se jokin muu? Jutellaan alla teelajeista, jooko? Olisi niin kivaa kuulla teidän lemppareistanne.




No comments
Vihreän teen suurena rakastajattarena on bucket listin kärkipäässä reissata Japaniin! Laosissa maistoin ensimmäistä kertaa kotitekoista green tea jäätelöä, joka on jäänyt ehkä parhaimmaksi makukokemuksekseni ikinä.
Mielenkiintoinen postaus, täytyy ottaa vinkit talteen suunnitellessani seuraavaa trippiä. Maruzen Roasteryssa on pakko käydä testaamassa jätskiä, jospa voittaisi Laosin kokemukseni 😉
Moi Sammi.
Mahtavaa, että Laos on tarjonnut erinomaisen makukokemuksenkin. 😉 Ja kiva kuulla, että on muitakin vihreän teen rakastajattaria. Meille kyllä tämä Japani on ihan ykköspaikka.
Kivoja reissuja. Toivottavasti tienne vievät joskus tänne Nipponiin.