Katselen ympärilleni ensin junaa odottavien jonossa ja sitten vaunussa sekä lasken: melkein kolmanneksella matkustajista on kasvomaski. Influenssakausi on alkamassa pian kunnolla Japanissakin.
Kohteliaisuussyistä japanilaiset pitävät flunssansa aikana maskia. Jotkut saattavat pitää sitä myös viruskammoisina – tai jopa ulkonäkösyistä. Jotkut japanilaismallit ovat joskus kertoneet, kuinka he pukevat maskin kasvoilleen silloin, kun eivät ole jaksaneet meikata.
Mutta maskeista huolimatta: pitkilläkään junamatkoilla en ole kuullut yhtään yskäisyä. Ihmiset tuntuvat säikähtävän, kun yskäisen pienesti eikä minulla ole maskia. Muutamana päivänä olen sitä pitänyt kyllä, mutta en enää nyt kahden viikon potemisen jälkeen. Olen yrittänyt opetella japanilaista syvähengitystä, jonka avulla voin pidätellä yskäisyäni. Se toimii jo 90-prosenttisesti. Tai sitten otan hörpyn juomapullostani.
Niiskuttaminen on erittäin nou-nou julkisilla paikoilla Japanissa. Sitäkään en kuule japanilaisjunassa.
En kyllä kuule paljon muutakaan. Luotijunassa liikemiehet syövät lounasbokseistaan ruokaa melkein äänettömästi. Ensin he avaavat vaivihkaa paketin ja sitten napostelevat ateriansa puikoilla; niistä ei lähde samanlaista melua kuin haarukoista ja veitsistä.
Syömäpuikoista ei lähde samanlaista melua kuin haarukoista ja veitsistä.
Roskat he laittavat omaan pussiin, jonka he ottavat mukaansa ja laittavat myöhemmin aseman roskikseen. Juna on koko ajan siistissä kunnossa. Naisten vessassakin tuoksuu sitruunaruoho ja pytty kiiltää kuin se olisi vasta kiillotettu. Olisipa VR:n vaunuissakin näin siistiä!
Japanilaisessa junassa vauvatkin matkustavat ääneti. Muutenkin tuntuu, että japanilaislapset ovat ylirauhallisia missä tahansa. Ovatko he perineet zen-olonsa vanhemmiltaan geeneissä?
Pitkillä matkoilla useimmat aikuiset nuokkuvat tai katsovat kännykästään videoita. Kuulokkeidenkin asiallisesta käytöstä muistutetaan joissakin paikoissa: äänimelua ei saa kantautua niiden ulkopuolelle. Vanhat parit ovat pukeutuneet parhaimpiinsa ja lukevat lehtiään tai katselevat toisiaan hymyillen. Niin romanttista.
Asemalle tullessa junassa kuuluu iloinen merkkiääni ja saapumiskuulutukset, muuten on hiljaista ja aikaa tarkkailla ympäristöään.
Pilvet ovat jotenkin todella matalalla. Vuoret, riisipellot ja teollisuuskaupungit vilahtavat ohi. Heinäpaalit ja merenrannat ovat kauniita. Talojen katot ovat söpön viistoja ja parvekkeilla roikkuvat päivän pyykit värisuorassa. Koulujen pihalla lapset juoksevat ja äidit tulevat tehokkaan näköisinä supermarketeista ostoksiaan kantaen.
Temppeleissä hohtaa kulta ja se häikäisee junanikkunan toisellekin puolelle. Pienet sillat ovat sinisiä tai punaisia. Isot rautasillat ovat jättimäisiä, melkein pelottavia, kuten tunnelitkin. Suurkaupunkien asemilla on kymmeniä laitureita. Pienissä kylissä niitä on vähemmän ja odotuspenkit parijonossa kuin koululuokassa.
Jokaisella asemalla on ruokakojuja sekä ainakin muutama juoma-automaatti. Junassa ruokakärryn myyjä työntää vaunuaan hiljaa käytäviä pitkin useimmilla reiteillä. Viiniä, olutta vai jäätelöä? Jokaisella ovella hän kääntyy matkustajiin päin ja kumartaa. Samoin tekee junan lipuntarkastaja. Myös laitureille jäävät junamiehet kumartavat.
Vaikka rakastan japanilaisissa junissa matkustamista ja olen huomannut, että niissä minä rentoudun ja minulla on aikaa ajatella (tai olla ajattelematta), niin silti: parasta on, kun juna saapuu määrän päähänsä. Ja kun kävelen 16. vaunusta kohti asemahallia, kuulen jo laiturilla tutun äänen sanovan ”Annakaisa-san”. Sopivan matalasti, ettei se herätä huomiota.
Hän on vastassa. Minä olen perillä ja päästän suustani riemunkiljahduksia.
Japanilaisista tavoista huolimatta: me halaamme. Erittäin pitkään. Ja silloin tuntuu, että maailma pysähtyy ja luotijunatkin vilahtavat ohitsemme täysin äänettömästi.
Vinkki Japanin-matkustajalle:
Japan Rail Pass on niin kätevä!
Passi kannattaa hankkia jo Suomesta ennen Japaniin tulemista, jos aikoo matkustaa edes jonkin verran maassa.
Mutta nykyisin sen saa myös ostettua vähän kalliimmalla hinnalla Japanista; kaksi vuotta sitten ei näin vielä ollut ja yllätykseni sain sen tällä reissulla hankittua Tokiosta.
Maksoin täällä seitsemän päivän junapassistani noin 250 euroa. Sen hinnan saa katettua jo vaikkapa Tokio–Osaka–Tokio-matkalla ja muutamalla pienemmällä keikalla. Edullisemmaksi tulee, jos hankkii pidempiaikaisen passin.
