Vaaleanpunaista unelmaa AB-vyöhykkeellä

Mikä viikonloppu: ensimmäinen kunnon kevätpäivä, jolloin tarkeni istua puistossa auringonlaskuun saakka. HSL:n jättiuudistus: AB-vyöhykkeen matkakortilla voi vierailla vaikka Espoon Tapiolassa ilman lisämaksua. Äitini oli kylässä Helsingissä.

Ja mikä kauneinta, parasta, inspiroivinta: eteläisessä Suomessa on nyt hanami.

Kirsikkapuut ovat kukkineet tänä viikonloppuna kauniisti muun muassa Turussa, Keravalla, Helsingissä ja Espoossa. Oletko sinä muuten bongannut kirsikankukkia?

Ilman HSL:n lippu-uudistusta tuskin olisin mennyt Tapiolaan ihastelemaan kirsikkapuiden kukintaa. Mutta hurraa uudistukselle, jonka ansiosta ajelin metrolla Espooseen ja pääsin fiilistelemään koko rahan edestä.

Tällä hetkellä Tapiolan Heikintorin kulmalla on yksityisasuntojen pihassa useampi kirsikkapuu melkein täydessä kukassaan.

Vaaleanpunaiset kukat tuoksuvat huumaavilta ja ovat äärimmäisen upeita. Melkein epätodellisen kauniita.

Melkein itken sen kauneuden vuoksi, ja myös pompin tasajalkaa. Huumaudun tuosta keväisestä näkymästä, jota olen kaivannut.

Sinistä taivasta vasten ne näyttävät niin haurailta, mutta samalla niin elinvoimaisilta. Ne muistuttavat minua monista japanilaisista viisauksista, joita kirsikankukista on kirjoitettu, ja tuovat mieleen rakkaita muistoja viime vuodelta.

Buddhalaisuudessa kirsikkapuiden kukat symboloivat katoavaisuutta.

Japanissa kirsikankukat ovat kuin jälleensyntymä. Uuden alku.

Lisäkseni kukkia kävi valokuvaamassa vain yksi henkilö. Minä olisin voinut pystyttää piknikin ja ihailla hanamia vaikka koko päivän. Mutta jo sunnuntaina sää oli paljon kylmempi kuin lauantaina.

Puiden alla omia virvokkeitaan oli kuitenkin nauttimassa vironkielinen miesryhmä. Heillä näytti olevan oman sakurasunnuntai nestemäisine eväineen. Mikä täydellinen paikka olla eväsretkellä kevätauringossa kirsikkapuiden alla.

”Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt, myrskytuuli saattaa tempaista ne yön aikana mukaansa.”

– Japanilainen sananlasku

Ihanaa hanamia kaikille!

 

 

Kommentoi postausta alla

%d